Viilataan sitten pilkkua

Olen kolmessa eri jutussani käsitellyt Siivooja-Mariaa, joka saa toimeentulotukea enemmän kuin sai palkkaa työstään siivoojana. Jutut löytyvät täältätäältä ja täältä. Kiinnostuin tapauksesta siksi, että ensimmäisen uutisen faktat olivat puutteelliset. Toinen, selventävä uutinen täytti aukot, mutta se oli myöhäistä. Asiasta tuli totuus, ja nyt leviää tieto siitä, että Kela myöntää näin voivan tapahtua. Tämä tietenkin luetaan niin, että sitä tapahtuu aina.

Maria kertoi saavansa Kelan kautta toimeentulotuen lisäksi 225 euron elatusmaksun yhdestä lapsesta sekä lapsilisän yksinhuoltajakorotuksella 143 euroa. Nämä molemmat ovat Kelan sivujen mukaan toimeentulotukilaskelmassa huomioon otettavia tuloja, jotka alentavat perustoimeentulotukea. Niitä ei siis saa toimeentulotuen lisäksi.

Lisäksi Kelan mukaan täysimääräinen elatustuki on 150,50 euroa, ei 225 euroa.  Mikäli elatussopimuksen mukainen elatusmaksu on 225 euroa, mutta elatusvelvollinen laiminlyö maksun, niin silloin huoltaja voi hakea sopimuksen mukaisen maksun Kelasta ja Kela perii sen sitten elatusvelvolliselta. Tämäkin elatusmaksu on toimeentulotukea laskettaessa tukea vähentävää tuloa eli sekään ei tule toimeentulotuen lisäksi.

Alle JHL:n talukkopalkan olevasta bruttopalkasta 1 512 euroa käteen jäi 350 euron työmatkakulujen jälkeen 900 euroa eli ilman matkakuluja 1 250 euroa. Minä sanoin oikean veroprosentin Marian tuloilla olevan 2, jolloin nettotulo olisi 1 398 euroa. Kun tästä vähennetään työmatkoihin tarvittavat 350 euroa, niin summa on 1 048 euroa. Se on enemmän kuin Marian kertoma 900 euroa.

Maria kertoo saavansa toimeentulotukena satasen enemmän kuin työstä käteen jääneet 900 euroa eli tuet ovat noin tuhat euroa. Oikea nettotulo on kuitenkin 50 euroa enemmän kuin Marian saama perustoimeentulotuki. Ilmeisesti täydentävä ja ennaltaehkäisevä tuki nostavat tuen määrän tilapäisesti yli nettotulon.

Kun kerroin tämän oikean veroprosentin, niin jotkut kommentoijat leimasivat minut valehtelijaksi ja vaativat minua todistamaan puheeni. Todistetaan sitten.

Laitetaan verolaskuriin vuosituloksi lomarahoineen 20 000 euroa. Otetaan kunnaksi ihan keskiverto kunta, jonka veroprosentti on 21,50. Nimen perusteella oletetaan Marian kuuluvan kirkkoon. Työmatkakuluiksi laitetaan Marian ilmoittamat 350 euroa kuukaudessa verottajan hyväksymän 11 kuukauden ajalta. Sitten annetaan laskurin laskea.

1

2

Maria maksaa veroja koko vuonna 1 307 euroa eli kuukaudessa 109 euroa. Hänen nettotulojensa pitäisi siis olla 1 400 euron luokkaa kuukaudessa. Niin ne lopullisessa verotuksessa tulevat olemaankin. Puheet käteen jäävää palkkaa suuremmasta toimeentulotuesta eivät verolaskurin mukaan pidä paikkaansa.

Jos tästä nettotulosta vähennetään vielä Marian polttoaineeseen ja auton ylläpitoon käyttämät 350 euroa, niin elämiseen käytettäväksi jäi 1 050 euroa. Alkuperäinen väitteeni pitää siis paikkansa. Marialle jäi töissä ollessaan käyttöön enemmän rahaa kuin nyt perustoimeentulotuesta. Ennaltaehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki voivat nostaa tukien määrää tilapäisesti.

Miksi Mariasta ihan oikeutetusti tuntuu siltä, että työstä saadusta palkasta jää liian vähän käteen? No tietysti siksi, että siitä hänen tuloillaan jää oikeasti liian vähän käteen. Syynä ei ole verotus, vaan liian pieni palkka. Kun Marian ei nyt virkavapaalla ole tarvinnut ajaa päivittäin pitkää työmatkaa, niin rahaa ja aikaa säästyy. Ajan hän on käyttänyt hyödyllisesti ja rahaa säästäen, koska on voinut hyödyntää sekä kauppojen tarjouksia että ruoka-apua.

Mutta tarinahan elää. Kaikkien asiaa käsittelevien uutisten kommenttiosio on tätä. 1990-luvun laman aikaan tämä Lapinlahden Lintujen sketsi ymmärrettiin huumoriksi, mutta nykyisin ihmiset puhuvat näin tosissaan.

https://www.youtube.com/watch?v=4b8Jh-cikLk

 

EDIT 23.7.2017 klo 12.20: Korvattu alkuperäisen jutun laskelmassa ollut työmatkakulujen verottajan hyväksymä määrä Marian ilmoittamalla 350 eurolla.

EDIT 23.7.2017 klo 14.15: Oikeasti Marian verot ovat vielä tätäkin pienemmät. Matkakulut lasketaan kilometrien perusteella 0,24 euroa/km. Maria kertoi kilometrien olevan päivittäin 160 km, eli 160 x 0,24 = 38,40 euroa/pv. Kuukaudessa työpäiviä on 21 eli 21  x 38,4o = 806,40. Tämä kerrotaan 11 kuukaudella 806,40  euroa x 11 = 8870,40 euroa/vuosi.

Näillä verottajan todellisuudessa hyväksymillä kuluilla laskelmasta tulee tällainen:

Vero 1

Vero 2

Todellisuudessa Maria maksaa veroja vain 248 euroa vuodessa eli 21 euroa kuukaudessa. Hänen nettotulonsa töissä ollessa olivat siis kuukaudessa euroa vaille 1 500, eivät hänen kertomansa 900 euroa.

Kommentit (44)
  1. Tässä ei enää rauralankakaan riitä, asiahan pitää jo vääntää rautakangesta!!
    Alkaa olla jo ihan epätoivoinen olo ihmisten suhteen. Sehän on päivänselvää, kun jokin kallis meno lähtee, siitä tulee säästöä.
    Lasketaan huvikseen malli minun elämästä. Hävitin auton, lähti 500€/kk kuluerä pois, ostin tilalle bussikortin, maksan siitä 50€/kk. Nyt säästän 450€/kk, samoin kuin Maria, kun lähti turhat menot pois. Paska palkka Marialla on ja jos tämä henkilö on kerran totta, niin ihmettelen miten voi olla niin tärkeä pätkätyö että sen takia pitää ajaa 160km ???

    1. Auto on kyllä karsea kuluerä. Jos omalla koslalla pitäs ajella 160km/päivä, niin tuommonen palkka hupenis kuukaudessa melkeenpä auton ylläpitoon 🙂

      1. Vuosi sitten kohkattiin pitkien työmatkojen kustannuksista ja todettiin, ettei ole järkeä käydä noin kaukaa työssä.

        Valejuttuna tässä pidän sitäkin, että siivoojan ansioilla ei ole varaa käydä 80 km päässä omalla autolla työssä. Autokin kuluu vuodessa siihen kuntoon, että se on vaihdettava ja “Marialla” tuskin on mitään Mersua allaan. Tuo 80 km työmatka on valittu niin ikään sopivasti vastaamaan sitä matkaa, minkä te-toimisto edellyttää työnhakualueena.

      2. “Auto on kyllä karsea kuluerä. Jos omalla koslalla pitäs ajella 160km/päivä, niin tuommonen palkka hupenis kuukaudessa melkeenpä auton ylläpitoon”

        Jep ja sitten jos onnistut saamaan vielä rikesakon 7km ylinopeudesta ei pienipalkkaisesta työstä jää kaikkien kulujen jälkeen mitään. Puhumattakaan siitä jos onnistut saamaan rikosakon palkattomissa pakkotöissä pelkällä kela korvauksella saat maksaa siitä, että pääset palkattomaan työhön kaikkien kulujen jälkeen. Aina voit toki jättää syömättä tai vuokran maksamatta, että pääset hommiin.

        Nykyään nopeusvalvonta kameroita on joka kulmassa ja vaikka ajaisit kuinka hitaasti niin helposti sattuu lipsahdus esim. alamäessä.

    2. Ihan oikeesti vois kysyä iltasanomilta kuka tämänkin kirjoituksen on tilannut,kuka???Herra toimitusjohtajahan jäi hyvin ansaitulle kesälomalle veronmaksajien rahoilla,eikä hänen tarvitse sitä millään lailla puolustella,sitä vastoin työttömien pitää eikä heillä ole lomaa,työttömän lomaksi voidaan katsoa karenssi…itse sitä sain nauttia 9 vuotta,mutta uskokaa tai elkää ei se lomaa ollut…mutta pm:lle korvaukset juoksee vaikka koko tyypillä ei ole kansanluottamusta,joidenkin mielestä on mutta olisko hyvävelijärjestelmästä mistä ne kannatukset otetaan.

    3. Se on tärkeä, jos se on ainoa työpaikka jonka saa. KokemustaKin on.

    4. Vakityöpaikka: 160 kilometrin päivittäinen ajomatka.
      Virkavapaalla tilapäinen osa-aikatyö (30 h/vko): 50 kilometrin ajomatkan päässä.

      Mistään ei tosin tainnut käydä ilmi minkä mukaan verottaja hyväksyy hänellä työmatkat eli julkinen vai oma-auto?

      Vero.fi:
      “Kodin ja työpaikan välisistä matkoista saa vähennyksen sen mukaan, mitä kulkuneuvoa matkoihin on halvinta käyttää. Matkakulut voi vähentää oman auton mukaan vain tietyissä olosuhteissa.”

      “Vähennys oman auton käytön mukaan
      Voit vähentää matkakulut oman auton käytön mukaan laskettuna vain, jos auton käyttöön on jokin seuraavista perusteista:
      – Julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä.
      – Kävelymatka on yhdensuuntaisella matkalla yhteensä vähintään 3 kilometriä. Esimerkiksi jos kävelymatkasi kotoa pysäkille on kaksi kilometriä ja matkan määränpäässä kävely pysäkiltä työpaikallesi on myös kaksi kilometriä, on kävelymatka yhdensuuntaisella matkalla yhteensä neljä kilometriä.
      -Odotusaika (ei siis matkustusaika) meno-paluumatkalla on yhteensä vähintään 2 tuntia.
      – Matkasi alkaa tai päättyy klo 00.00 – 05.00 välisenä aikana.
      Huomaathan, että verotuksessa ei hyväksytä matkoja oman auton kustannusten mukaan esimerkiksi näillä perusteilla:
      – Oma auto on nopeampi kuin julkinen kulkuneuvo.
      – Tarvitset työssäsi autoa.
      – Viet lapsen päivähoitoon tai kouluun työmatkalla.”

      Nuo lööppilehdet saisivat tehdä täsmällisempiä juttuja, mutta sittenhän ei kauppa kävisi 😉

  2. Raimo Korhonen
    23.7.2017, 12:01

    Edelleen epäilyttää tuo työmatka ja sen kuluista saatava työmatkavähennys. Itse ajelin 2×70 km työmatkaa 25 vuotta enkä ikinä saanut kunnollista vähennystä, vaikka esitin julkisten kulkuneuvojen mukaan – aina löytyi halvempi vaihtoehto.
    Marian 160 km työmatkalle ainoa järkevä olisi oma auto, mutta siivoojan työhön sitä on melko mahdoton perustella.

    1. Usein käy niin että verotajalle tulee kalliimaksi ottaa huomioon julkinen kulkuneuvo kuin oma auto..mutta sehän on niiden oma moka.Vaikea se on käyttää julkisia kulkuneuvoja kun niitä ei ole,kehäkolmosen sisäpuolellahan niitä on ja siellähän ne päätöksetkin tehdään ja itse ajellaan veronmaksajien kustannuksella joten heille hushailee ei koske itseä.

Kommentointi suljettu.