Mikä ikuinen leikkuri?

Toissapäivänä kerroin työttömyysturvan aktiivimalliin sisältyvästä ikuisesta leikkurista. Minulle on kerrottu, että olen erehtynyt. Taas kerran tulee elävästi mieleen, miten vuosikausia kerroin vuosien 2005-16 ikuisesta karenssista. Silloinkin väitettiin, ettei sellaista ole olemassakaan, vaan siitä voi vapautua tekemällä työtä. Ihan samalla tavalla on nyt sanottu, että aktiivimallin leikkurista voi vapautua tekemällä työtä. Tätä itsestäänselvyyttä jaksetaan jankuttaa, mutta unohdetaan se nyt. Laitan sen jutun loppuun videona.

Mennäänpä nyt siihen ikuiseen leikkuriin, joka ei tietenkään ole virallinen termi. Siitä ei laissa edes selvästi kerrrota, mutta se käy ilmi lain perusteluista ja Kelan Tutkimusblogista.

Lain perusteluissa se sanotaan näin:

Momentissa säädettäisiin myös siitä, missä tilanteissa tarkastelujakso, jolta työttömyyspäiväraha maksetaan täytenä, alkaa alusta. Tarkastelujakso alkaisi alusta ja työttömyyspäiväraha maksettaisiin täytenä silloin, kun henkilö palaisi työttömyyspäivärahan saajaksi yli kaksi viikkoa kestäneen kokoaikatyön tai yli kaksi viikkoa kestäneen päätoimisen yritystoiminnassa työllistymisen jälkeen. Tarkastelujakso alkaisi alusta myös silloin, jos henkilö alkaa saada työttömyyspäivärahaa sen jälkeen kun hänen soviteltu työttömyyspäivärahansa on hylätty sovitellun päivärahan maksamista koskevien työaika- ja tulorajoitusten vuoksi. Käytännössä tällainen hylkäävä päätöstilanne syntyy joko siksi, että työaika on ylittänyt 80 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta tai siksi, että soviteltua päivärahaa ei ole jäänyt maksettavaksi työttömyysturvalain 4 luvun 5 §:ssä tarkoitetun rajoituksen vuoksi. Lisäksi tarkastelujakso alkaisi alusta ja työttömyyspäiväraha maksettaisiin täytenä silloin, jos työttömyyspäivärahan maksaminen on estynyt työttömyysturvalain 2 a luvussa säädetyn korvauksettoman määräajan tai työssäolovelvoitteen vuoksi. 

Tutkimusblogissa se sanotaan selkokielellä näin:

Jos uusi 65 päivän jakso on alkanut siten, että päivärahaan on tehty 4,65 prosentin alennus, alennuksen saa keskeytettyä vain kahden viikon kokoaikaisella työllä. Tämä aktiivisuusehto on ankarampi kuin alkuperäinen ehto. Jos sitä ei täytä, alennus jatkuu seuraavan 65 päivän jakson alkuun asti, jolloin tilannetta tarkastellaan uudelleen.

Laitetaan sama vielä kuvina, jotka löytyvät sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteesta.

1

Se ikuinen leikkuri löytyy alimmasta lokerosta eli passiivisen polun kohdalta. Laitetaan vielä toinen kuva:

2

Jos tarkastelujakson aikana ei ole tehty työtä 18 tuntia, niin seuraava jakso alkaa alennetulla tuella. Alennuksen voi katkaista kesken jakson tekemällä työtä kokoaikaisesti kaksi viikkoa, jolloin jakso keskeytyy ja uusi jakso alkaa.

Jos alennetulla jaksolla tekee työtä 18 tuntia, niin seuraava jakso alkaa täydellä tuella. Mutta jos ei saa katkaistua alennettua jaksoa kahden viikon työllä tai ei saa alennetulla jaksolla työtä 18 tunnin ajaksi, niin seuraava jakso alkaa taas alennetulla tuella. Ja seuraava, sitä seuraava ja niin edelleen, loputtomiin. Tätä tarkoitan ikuisella leikkurilla. Jos työtä ei saa, niin alennus on käytännössä pysyvä.

Toivottavasti tämä nyt tuli selväksi. Jos ei, niin joudun varmaan kirjoittamaan seuraavan jutun pölkkykirjaimin ja tavuviivoilla.

Minulle on myös huomautettu, että yhtä hyvin olisin voinut sanoa tuen palaavan normaaliksi hankkiutumalla karenssiin. Sanotaan se sitten nyt. Lakiesityksen perusteluissa sanotaan näin:

Lisäksi tarkastelujakso alkaisi alusta ja työttömyyspäiväraha maksettaisiin täytenä silloin, jos työttömyyspäivärahan maksaminen on estynyt työttömyysturvalain 2 a luvussa säädetyn korvauksettoman määräajan tai työssäolovelvoitteen vuoksi. 

Karenssin jälkeen tuki palaa täysimääräiseksi ainakin yhden jakson ajaksi. En tiedä onko erityisen houkuttelevaa olla kokonaan ilman rahaa pari kuukautta vain sen takia, että sen jälkeen saa kolme kuukautta täyttä tukea, mutta kaipa viisaat lainsäätäjämme ovat asian näin ajatelleet. Ehkä he varautuvat seuraavaan vaiheeseen eli aktiivisen työnhaun malliin, joka tulee rankaisemaan kahden kuukauden karenssilla niitä, jotka eivät todistettavasti ole hakeneet tiettyä määrää itselleen sopivia töitä.

Nyt sitten se lupaamani video. Tämän Lapinlahden Lintujen vanhan sketsin nykyiset päättäjämme ovat ottaneet totena.

Ikuinen leikkuri ja huutokauppakeisarit

”Jos uusi 65 päivän jakso on alkanut siten, että päivärahaan on tehty 4,65 prosentin alennus, alennuksen saa keskeytettyä vain kahden viikon kokoaikaisella työllä. Tämä aktiivisuusehto on ankarampi kuin alkuperäinen ehto. Jos sitä ei täytä, alennus jatkuu seuraavan 65 päivän jakson alkuun asti, jolloin tilannetta tarkastellaan uudelleen.”

Tällaisesta työttömyysturvan aktiivimalliin kätketystä ansasta kertoo Kela aktiivimallia ”kansantajuisesti” selittävässä Tutkimusblogissaan.

Siis hetkinen. Toivon tulkitsevani väärin, mutta minä tulkitsen tämän näin: Jos ja kun työtön ei saa tehtyä vaadittua 18 tunnin palkkatyötä kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana, niin hänen tukeaan leikataan. Uusi jakso alkaa leikattuna. Leikkauksen voi keskeyttää kesken jakson vain kahden viikon työllä, ja siitä alkaa uusi jakso.

Mutta jos aktiivisuusehto 18 tuntia ei uudellakaan jaksolla täyty, niin seuraavakin jakso alkaa leikattuna, ja sen jakson päätyttyä tilannetta tarkastellaan taas uudelleen. Jos ehto ei vieläkään ole täyttynyt, niin taas leikataan. Leikkaus jatkuu niin kauan, kunnes työtön on tehnyt yhtäjaksoisesti palkkatyötä kaksi viikkoa tai onnistunut jonkin jakson aikana työllistymään 18 tunniksi. Tämä on nimeltään aktiivisuusehto, ja se muistuttaa kovasti työmarkkinatuessa olevaa työssäoloehtoa. Työssäoloehdossa kieltäytymiseksi katsottavan toiminnan takia joutuu olemaan tietyn ajan töissä saadakseen etuutensa takaisin. Tällä ehdolla laitettiin vuosina 2005-16 tuntematon määrä ihmisiä ikuiseen karenssiin, josta heidät armahdettiin vasta vuoden 2017 alussa.

Nyt on sitten aktiivimalliin sisällytetty ikuinen leikkuri. Jos työtön ei onnistu saamaan palkkatyötä edes kahdeksantoista tunnin ajaksi jakson aikana, niin miten hän joskus onnistuu saamaan sitä kahdeksi viikoksi yhtäjaksoisesti? Jos 18 tunnin ehto ei koskaan täyty, niin leikkaus jatkuu jakso jaksolta, ikuisesti. Ilmeisesti hallitus suuressa viisaudessaan on keksinyt, että kyllä sitä työtä saa, kun ruoskitaan työttömän selkänahkaa tarpeeksi kauan. En tiedä onko aktiivisuusehdon keksinyt työssäoloehdon aikoinaan keksinyt ilmeinen sadisti, mutta ainakin ajattelu on samanlaista.

Tällaisia asioita aktiivimallista paljastuu, mutta päättäjämme eivät vielä ole perehtyneet edes aktiivimallin alkeisiin. Näin voisi päätellä alkaneesta huutokaupasta, jossa hallituspuolueiden edustajat lupailevat kilpaa lisää mahdollisuuksia aktiivisuuden osoittamiseksi. He lupaavat talkootyön ja erilaisten vapaaehtoistöiden ottamista mukaan, vaikka heidän hyväksymänsä laki ei tällaista mahdollisuutta tunne.

Tästä voi päätellä, että kansanedustajilla tai edes ministereilla ei ole koko aikana ollut tietoa lain sisällöstä. Tätä aloin epäillä jo siinä vaiheessa, kun ministerit Mika Lintilä ja Kai Mykkänen kävivät televisiossa puhumassa läpiä päähänsä. Nyt tähän joukkoon on liittynyt myös eduskunnan varapuhemies Arto Satonen. He ovat huomanneet tehneensä kelvottoman lain ja vieläpä puhuneensa pehmoisia sen sisällöstä. Nyt on kiire yrittää lieventää asiaa ja lupailla lisää aktiivisuuden osoittamisen mahdollisuuksia. Ei ihme, että työministeri Jari Lindströmiä ottaa päähän tällainen huutokauppa.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ei ole koko aikana puhunut aktiivimallista mitään. Kun hänen olisi pitänyt esitellä asia eduskunnalle, hän oli savusaunassa. Nyt hän tulee esille sen verran, että ilmoittaa kieltäytyvänsä kaikesta julkisesta keskustelusta.

Enpä muista meillä ihan äsken olleen ministeriä, joka kieltäytyy kommentoimasta julkisesti asiaa, joka kuuluu hänen vastuulleen. Hän ei kommentoinut aktiivimallia ennen käsittelyä, ei sen aikana, eikä aio kommentoida edes jälkikäteen. Tästä voisi joku ruveta epäilemään, että ministeri on joko ylimielinen tai ei tiedä vastuullaan valmistellun lain sisällöstä mitään.

Joka päivä aktiivimallista löytyy jokin uusi valuvika tai kummallisuus. Kyllä tämä on nyt jo kuin se entisen alokkaan asento, joka ei korjaamalla parane, vaan pitää tehdä kokonaan uudelleen.