Taloussodassa EU:n ulkorajalla

Professori Hiski Haukkalan uuden kirjankin kirvoittamana jatkan vielä Suomen taloussodaksi julistaman ilmiön tarkastelua. Juttusarjan alkuun pääset tästä.

Ulkopolittiinen instituutti johti valtion päätöksentekoa tukevan tutkimuksen EU:n talouspakotteista. Tulokset olivat aika odotettuja: ovat vaikuttavia, varsin yhtenäisiä, mutta kehitettävääkin löytyi. Suomen poliittinen johto on seissyt EU:n Venäjäpakotteiden takana urhoollisesti aina oppositiota myöten, vaikka julkisuudessa kaikki valtapoliitikot ovatkin odottaneet EU:lta vahvempaa tukea Venäjän vastatoimia vastaan.

Uskallan esittää toteutuneen valossa virallisesta liturgiasta varsin poikkeavan näkökulman.

Talouspakotteiden vaikuttavuudesta

EU:n Venäjä-pakotteet jatkuvat jo seitsemättä vuottaan ylittäen yleisen keskimääräkeston. Pakotevaikutukset Venäjän talouteen olivat melko mitättömiä verrattuna öljyn hinnan laskuun. Venäjä-pakotteiden jatkumisesta voidaan päätellä, ettei tavoitteita ole saavutettu ainakaan riittävässä määrin. Samaa päättelyä voi soveltaa Venäjän vastapakotteisiin.

Pakotteet onnistuvat parhaiten uhkavaiheessa, koska asettamisen jälkeen yleensä osapuolet uskovat ne kestävänsä. Nyt ne asetettiin molemmin puolin ilman pidempää uhkailuvaihetta. EU:n on vaikea lopettaa pakotteita ilman Minskin sopimuksen toteuttamista ja Venäjän puolestaan vaikea poistaa vastapakotteita yksipuolisesti. Tilanne on jäätymässä ratkeamattomaksi tai salaa liudentumassa?

Vastapakotteet kohdistuvat muihinkin maihin kuin Suomeen, pääosin Venäjän kiivaimpiin vastustajiin. Löytyy paljon spekulointia siitä, miksi pakotteet asetettiin näin. Suurin syy vastapakotteiden tuotevalikoimaan oli todennäköisesti Venäjän omavaraisuuteen pyrkivä maatalousstrategia ja Venäjän WTO-jäsenyyden myötä menetetyn tuontisuojan osittainen palauttaminen (avaan näkökulmaa tässä). Todennäköisimmin Suomi oli tässä oheiskärsijä, koska kauppavaihdon taso on molemminpuolisin ponnisteluin jo palautettu ennalleen.

Suomi on ollut kohteena aiemminkin

Osassa pakotetutkimusta pidetään Neuvostoliiton onnistunutta Suomen hallituksen kaatamista vuoden 1958 yöpakkaskriisissä talouspakotteiden käytön tehokkaana esimerkkinä. ”Sanktiot alkoivat suurlähettilään poiskutsumisella, jatkuivat taloudellisten neuvottelujen katkaisemisella ja päättyivät 4 % Suomen Venäjän-viennistä käsittäneeseen boikottiin ja hallituksen eroon ennen tehokkaampia toimia”. Meillä siis oli jo omakohtaista kokemusta. On eri asia, muistettiinko se. Ainakaan julkisuudessa asia ei noussut esiin, vaikka viimeisimmät nälkävuodet kyllä muistettiin.

Taloussodan vaikutukset olivat pienempiä.  Taloudellisesti vastapakotteet kohdistuivat noin kymmenykseen Suomen ja Venäjän välisestä kaupasta ja kun tuo kauppa oli noin kymmenys Suomen koko kaupasta, vaikutus oli reilu prosentti. Ulkomaankauppa on jo palautunut entiselleen ja maataloustuotteet on korvattu muilla tuotteilla.

Tehosiko taloussota silti?

Rahalla mitattuna taloussota ei siis ole ollut Suomelle kovin merkittävä asia.  On myös selvää, etteivät vastapakotteet koetelleet Suomen huoltovarmuutta: viljavarastoja ei tarvinnut avata eikä siemenviljasta tullut pulaa. Saavutettiin taas torjuntavoitto.

Teorian perusteella pakotteet ovat tehokkaimmillaan, kun maat ovat taloudessa liittolaisia, asettaja on suurempi kuin kohde ja haitta asettajalle on pienempi kuin kohteelle. Kaikki ehdot toteutuivat, asettajalle oli vastapakotteista jopa strategista hyötyä. Kun Venäjän kohteena oli Suomen talouden erityinen heikkous – maatalous – haavoittuvuutta kyettiin käyttämään tehokkaasti. Maito on vieläpä maataloutemme ”voimanlähde”. Venäjän vastapakotteet ovat siis oppikirjaesimerkki onnistumisesta.

Bonuksena tilanteelle syntyi leima EU:n ”suurvaltapolitiikkana”, joka ”aloitti nykyisen maatalousyrittäjien ahdingon” ja johon me tulimme ”vedetyksi mukaan” ilman korvauksia. Vaikka virallinen rintama pakotteiden takana on edelleen yhtenäinen, poliitikkojen toiveet ja selitykset kertoivat pääosin muuta. Viimeisimpien kahden kyselyn perusteella kansa on jo valmis lopettamaan pakotteet.

Koronakriisissä Ruotsin alle puoleen pudonnut maatalousomavaraisuus ja ”tiedustelu saada Suomesta ruokaa” saivat aikaan myös turvallisuuskeskustelua. Yhtäkkiä 80% omavaraisuudella olikin kansan laaja ja kasvava kannatus tukien arvostelun sijaan. EU ponnisteli samaan aikaan sisärajojen pysymiseksi auki tavaralta järjestellen vihreitä linjoja elintarvikekuljetuksille, koska huoltovarmuus perustuu tasaamiseen sisämarkkinoilla eikä varastointiin: mitään huoltovarmuusvelvoitetta EU:lla ei ole.

Jää nähtäväksi, miten kriisi kehittyy ja millaisia vaikutuksia sillä on Suomen maatalouteen. Pitkäaikaisessa kriisissä kyse on kyvystä mukautua kokonaan uudenlaiseen tilanteeseen. Tällainen tilanne on myös tulossa, ennustavat monet ilmastonmuutoksen tutkijat. Mukautuminen edellyttää enemmän työtä ja osaamista, joka koko ajan vähenee vaikka ”on mahdotonta arvioida kuinka alas tilojen määrä voi mennä ennen kuin huoltovarmuus alkaa vaarantua”. Itse ennakoin, että tämä on jo nykyisen maataloustuotantomme suurin heikkous, joka edelleen pahenee nopeasti.

Mitä taloussotamme osoittaa meille hybridistä?

Ensiksi: me (vasta)hyökkäsimme taloudella Yhdysvaltojen vanavedessä.

Pakotteet aiheutuivat Krimin valtauksesta ja sitten pahenevasta Itä-Ukrainan kriisistä, mutta juuri sen me lännessä nimesimme hybridiksi. Oma vastineemme ei sitä kuitenkaan ollut?

Toiseksi: Venäjän kauppa on meille erittäin kannattavaa.

Taloutemme ovat osin verkottuneet yhteen, vaikkakin varomme liikaa riippuvuutta. On jopa mahdollista puhua jonkintasoisesta keskinäisriippuvuudesta? Olemme Venäjälle aika kallis taloussotamaali, vaikka elintarvikkeiden osalla se toimistaan hyötyikin.

Perinteisesti Suomen kautta välittyi Neuvostoliittoon korkeaakin länsiteknologiaa. Kuuluisin esimerkki tällaisesta on vuonna 1987 kahden syvänmeren sukelluspallon rakentaminen, joiden jatkotoimitukset CIA esti. Länsimaisesti matalalaatuisten mutta suhteessa kalliiden tekstiilien ja jalkineiden kauppa toki päättyi jo Neuvostoliiton romahdukseen.

Raaka-aineita öljystä kuitupuuhun ja maakaasuun muokataan meillä jalosteiksi, joista pääosa viedään edelleen maailmalle hyvällä katteella. Vastineeksi toimitetaan koneita ja toimitettiin myös elintarvikkeita, jotka nyt osin valmistetaan paikan päällä.

Monelle suomalaiselle kaivos- ja rakennustekniikan sekä tietotekniikan yritykselle Venäjä on edelleen merkittävä markkina. Suomalaisiin luotetaan amerikkalaisia ja ehkä myös kiinalaisia enemmän.

Hanhikivi keskinäisriippuvuutena?

Hanhikiven ydinvoimalan rakentamista on käsitelty eduskunnassakin vakavana turvallisuusasiana. Virallisesti asiaa katsotaan teollisena ja kaupallisena projektina.

Tekniikan toimittajalla on tuotteeseensa ”digitaalinen takaovi”. Tämä sama etu on teoriassa meilläkin toimittamissamme laivoissa, hisseissä ja louhintavälineissä. Venäjä myös suhtautuu tähän hyökkäyspotentiaalina pyrkien muun muassa sulkemaan oman internet-osionsa tarpeen niin vaatiessa.

Toisaalta tällaisen ”aseen” laukaisu tuhoaisi nopeasti asianomaisen yrityksen uskottavuuden maailmanmarkkinoilla ja lännessä se olisi normaaliaikojen lakien vastaista. Kovassa sodassa kaikki käytetään, mutta hybridissä kynnys on korkeampi.

Ydinvoimalassa on polttoainetta keskimäärin vuosikymmeneksi. Energia on mahtava ase. Maakaasussa ”teknisten tai kaupallisten ongelmien” vuoksi suljettu putki tyhjenee nopeasti, nykyisin tosin saamme kaasua muualtakin. Öljyä on meillä varastoissa useammaksi kuukaudeksi, joten sen ehtii myös korvaamaan, vaikka kustannuksia tuleekin. Mutta vuosikymmen on pitkä aika odottaa vaikutusta. Sitä paitsi EU on itse rajannut energian hybridivaikuttamisensa ulkopuolelle (?) ja Venäjä on noudattanut tätä jopa jäätyneissä kriiseissään. Riski?

Toisaalta meille on osoitettu luottamusta. Aseiden lisäksi nimenomaan ydinvoima on Venäjän teollista superosaamista, maailmanluokkaa. Hanhikivi on tälle osaamiselle länsimainen pilotti, jonka onnistumiseksi palkattiin jopa Säteilyturvakeskuksemme entinen johtaja tukemaan ”maailman tiukimpien ydinenergiastandardien” täyttyminen. Me voimme kuitenkin pysäyttää koko hankkeen turvakriteereillä, hallinnollisesti, ja varmaan myös tarvittaessa vuotaa tietoja vakavista puutteista muille länsimaille. Tämä on tietenkin fiktiota – Suomihan ei hybridivaikuta saati vastahyökkää – mutta Venäjä saattaa silti arvioida sen mahdollisuuden. Toimille olisi myös vastineensa, sotahan ei lopu siihen, että molemmat ovat vuoronsa käyttäneet, eikä hybridissä talousaseen käyttöön tarvitse vastata talousaseella.

Meillä on iso joukko vastaavia esimerkkejä käytössämme. Me emme ole Venäjän edessä taloussodassa aseettomia. Ehkäpä siksi olemme hyvässä yhteisymmärryksessä oman talouspakotemaalimme ja vastapakotteiden asettajan kanssa täsmänneetkin euromääräisesti jo tilit taloussotaa edeltävälle tasolle?

————

Teksti perustuu Tiede ja ase artikkeliin, josta voi halutessaan tarkistella myös viitteitä. Kirjoitin teemasta myös uusimpaan sotilasaikakauslehteen. Meitä on jo nyt varoitettu vakavasta ruokakriisistä asiasta useasti, mutta varoitukset ovat yltäneet korkeintaan pikku-uutisiksi täällä lännessä.

Venäjän näen moniulotteisena. Sitä käsittelin jo blogissani täällä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.