Helmiä sioille
Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä. (Matt. 7:6)
Iltalehden suosittu bloggaaja Pauli Vahtera kirjoitti toissapäivänä virheellisesti maahanmuuttajien saamista tuista, ja minä todistin hänen tarinansa virheelliseksi. Siihen Vahtera vastasi julkaisemalla vuonna 2009 kirjoittamansa jutun KKO:n käsittelemästä Faizan tapauksesta. Sitä on vuosikausia käytetty todistamaan maahanmuuttajien saamia suuria etuuksia, vaikka KKO ei niitä etuuksia edes käsitellyt. Sattumoisin olin kirjoittanut aiheesta jo vuonna 2013, joten julkaisin jutun uudelleen.
KKO siis totesi lyhyesti, että tuet olivat määriltään silloisen lainsäädännön mukaisia, ja keskittyi tutkimaan oleskeluluvan myöntämisen perusteita. Oleskelulupa todettiin huijaamalla hankituksi, mutta koska ulkomaalaislaista puuttui säännös tällaisen tapauksen varalle, niin luvan katsottiin olevan voimassa ja Faizalla olleen oikeus hakea ja saada etuuksia kuten kenellä tahansa Suomessa syntyneellä tai laillisen oleskeluluvan saaneella.
Tämä on näköjään mahdottoman vaikea ymmärtää ns. maahanmuuttokriittisissä piireissä. Kyse on rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta. Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi, kuten perustuslakimme asian ilmaisee. Oleskeluluvan hakeminen ja saaminen erehdyttämällä ei ennen vuotta 2007 johtanut seuraamuksiin, ja rikosasioissa noudatetaan tekohetken lainsäädäntöä, paitsi jos uudempi lainsäädäntö on tekijälle lievempi.
Kun ymmärrys ei riitä, niin ns. maahanmuuttokriittiset käyvät suoraan hyökkäykseen todenpuhujaa vastaan. Viime yönä Vahteran Fb-seinällä minua on sanottu mm. kommunistiksi ja runkkariksi, ja minun on käsketty tappaa itseni.
Haukuttiin siellä myös nyt jo edesmennyt Maaningan kuntakin, jonka rikos oli pitää minua kunnankamreerinaan 1982-84. Lisäksi Vahteraa kehuttiin siitä, että hän toisin kuin minä sallii myös ala-arvoisen keskustelun seinällään. Minä tosiaankin siivoan pois kaikki asiattomuudet, mutta kukin toimii tyylillään.
Tämä tästä, mutta mennäänpä vielä tuohon juridiikkaan. Vahtera ja kaikki hänen virheelliset juttunsa innolla nielevät suhtautuvat oikeuden päätöksiin tunteella. Jos päätös ei miellytä, niin se kertoo vain ja ainoastaan oikeuslaitoksen mädännäisyydestä ja tuomareiden poliittisuudesta. Tämän ovat tietenkin useat nimeltä mainitsemattomat huippujuristit kertoneet Vahteralle.
On se helppoa. Kun ei itse ymmärrä selostamaansa oikeustapausta, niin haukutaan tuomarit ja koko oikeuslaitos. Todistajina toimivat huippujuristit, joiden nimiä ja liittymistä tapaukseen ei kerrota. Edelleenkään ei ymmärretä KKO:n ratkaisun ydintä.
Faizan saamat tuet olivat lain mukaisia. On totta, että hän sai ne huijaamalla, mutta se huijaus ei vielä tekoaikana ollut vastoin lakia. KKO ei olisi voinut tuomita Faizaa rikoksesta rikkomatta laillisuusperiaatetta vastaan. Vuoden 2007 lakimuutoksen jälkeen sama huijaus ei onnistu.
Turhaanhan minä taas tämänkin kirjoitin. Todennäköisesti kohta saamme taas lukea Iltalehden blogista tulenpalavan kirjoituksen, jossa toistetaan samat valheet ja haukutaan oikeuslaitos. Ja kommenttipalastalla minut.
***
Toisin kuin monissa muissa paikoissa täällä moderoidaan kommentit kovalla kädellä. Siihen katsoen kirjoitelkaa.
Minä kysyn kysymyksen mitä möyhöttäjät eivät hoksaa kysyä. Tämmöinenhän ei enää pääse tapahtumaan, koska ko tapauksen vuoksi lakia on muutettu?
Ei pääse tapahtumaan, koska lakia muutettiin 2007 juuri tämän tapauksen vuoksi niin, että erehdyttäminen oleskelulupaa haettaessa johtaa kielteiseen lupapäätökseen tai luvan perumiseen jälkikäteen.
Meilläkin on perhetuttuna eräs “sossuntäti”. Hän aina hiukan puree hammasta, kun ei työnsä vuoksi voi oikeastaan edes yleisesti tähän soopaan vastata, yksittäistapauksista puhumattakaan. Tiedostaen tietenkin senkin, että se ei mitään auttaisikaan, kun “suvakit” vaan valehtelee.
No, ennen seuraavia vaaleja(mitkä sitten ovatkaan)nämä samat jutut taas otetaan naftaliinista, ja some täytyy taas Jyrki Kataisen 10 miljoonasta töihin tarvittavasta maahanmuuttajasta, klippeineen, joita kukaan ei katso, tai jos katsoo, niin ei halua ymmärtää mitä Katainen siinä oikeasti sanoo ja tarkoittaa.
Epäilemättä kaikki sossuntätien tuttavat tulevat kertomaan tarinoita kultahampaista ja Mersuista myös seuraavien vaalien alla.
Hyvä Pohjola. Näinhän Sakari ylläolevassa tekstissä toteaa. Lakia on muutettu.
Juuri siksi se on nyt tässäkin, että menee perille kaikille lukijoille 🙂
Faiza on vanha jekku jenkkilästä. Siellä “welfare queen” on jo poliittisen ja kansallisen mytologian peruskivi. Reagan hyödynsi myyttiä tietoisesti ja sumeilematta valtaanpäästäkseen ja romuttaakseen hyvinvointiohjelmat presidenttiytensä aikana. Amerikka ei ole tuosta vieläkään toipunut.
http://www.slate.com/articles/news_and_politics/history/2013/12/linda_taylor_welfare_queen_ronald_reagan_made_her_a_notorious_american_villain.html
Sosiaalietuustarinat ovat yleisiä kaikkialla maailmassa. Olisi enemmän kuin toivottavaa, että etenkin sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä ihmiset pidättäytyisivät minä-tiedän asenteesta. Useimmat suomalaiset eivät tiedä, ja heitäkin on jotka väittävät että jokainen Afrikan mantereella elävä tietää.
Digitaaliaikakaudella väärä ja vääristynyt tieto leviää ja monistuu hyvin nopeasti somen kautta. Disinformaation määrä on moninkertainen tosi tietoon verrattuna, ja se on hyvin tehokas mielikuvien muokkaaja. Tietoyhteiskunnan idea on, että saamme mahdollisimman paljon laadukasta ja relevanttia tietoa niistä asioista joista tahdomme ja haluamme. Verkkomaailmassa vellova moskatieto ja tiedon pirstaleet vääristävät käsityksiämme, ellemme osaa erottaa moskatietoa ja satuilua tositodellisuudesta ja faktoista. Hyvin vaikeata se toisinaan onkin.
Tässäkin asiassa eniten asiaan voi vaikuttaa koulutuksella. Lähdekritiikkiin ja sen opiskeluun on ryhdyttävä jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Toivoa meillä on, sillä nykylapset ja -nuoret ovat paljon fiksumpia kuin vanhempansa aikoinaan.
Hallituksemmepa ei halua köyhille koulutusta ja “koulutuksesta ei leikata” oli heille vitsi, joka ei varsinkaan nuoren äitiä naurata pätkääkään.
Erinomainen analyysi tästä ympäriinsä vellovasta tiedosta, jota on niin tehokasta käyttää väärin juuri sen nopeuden takia!