Liian iso pala

Eilen eduskunnan kyselytunnilla perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko joutui melkoiseen ryöpytykseen. Häneltä tivattiin vastauksia sekä leikkausten yksityistämiseen että kaikkien eniten sairastavien terveyskeskusmaksujen korotukseen.

Myönnän suoraan, että en ymmärtänyt Saarikon vastauksia.

Ei ymmärrä moni muukaan. Ensin julkisen sektorin aluesairaaloita kiellettiin leikkaamasta. Nyt halutaan sallia juuri ne samat leikkaukset yksityssairaaloille sillä ehdolla, että 30 minuutin matkan päässä on päivystävä julkinen sairaala valmiina hoitamaan mahdolliset komplikaatiot. Väkisin tulee mieleen ajatus, että jossain on sovittu jotain sellaista, mitä meille ei kerrota.

Terveyskeskusmaksujen välikaton poistaminen näyttää olevan ajattelua, jonka mukaan yksittäiset ihmiset saavat kärsiä kokonaisuuden nimissä. Leikkausten yksityistäminen puolestaan näyttäisi olevan yritys pelastaan pieleen menevästä sote- ja maakuntauudistuksesta edes jonkinlainen siivu yksityissektorille, kun tuli luvatuksi niin paljon. Ihan yleisesti epäillään, että esityksen taustalla myhäilee kokoomus. Arvosteluryöppy kohdistuu keskustaan ja Saarikkoon, ja kokoomus voi seurata sivusta oman kannatuksensa kasvua keskustan kustannuksella.

Sote- ja maakuntauudistus ei näytä tulevan valmiiksi, ja hyvä niin. Koko valtava lakipaketti on niin täynnä ongelmia, että hyväksyttynä sitä jouduttaisiin korjaamaan monta vuotta. Hallitus kieltäytyi kiireeseen vedoten hankkimasta EU-notifikaatiota mahdollisen kielletyn valtiontuen selvittämiseksi. Hoitojen yhteensovittamisen varmistavasta asiakassuunnitelmasta tuli paperi, joka ei anna potilalle mitään oikeuksia eikä sido ketään. Rahoitus on kokonaan valtiovallan eli kulloisenkin hallituksen käsissä, tietosuoja on ratkaisematta ja maakunnilta puuttuu todellinen itsehallinto. Näistä ongelmista voitte lukea lisää tästä Ari Mölsän erinomaisesta artikkelista.

Toinen lukusuositus on soteen toimittajista ehkä parhaiten perehtyneen Tiina Merikannon kirjoittama tiivistelmä. Hänen mukaansa sotesta unohtui kokonaan sosiaalipuoli, ja sote-keskuksista tuli pelkkiä lääkäriasemia.

Miten näin hankalaan tilanteeseen päädyttiin? Kyse ei ole ainakaan tahdon puutteesta, sillä jo vuosikausia olemme jotuneet kyllästymiseen asti kuulemaan, miten tämä on nyt pakko saada maaliin. Kyse ei myöskään ole lainvalmistelijoiden osaamattomuudesta, sillä he ovat painaneet työtä ylikuormitettuina koko ajan. Kyse on siitä, että tehtävä oli mahdoton, mutta sitä eivät ymmärtäneet Juha Sipilä ja Alexander Stubb solmiessaan lehmänkaupan syksyllä 2015.

He sopivat, että samanaikaisesti toteutetaan sekä kokoomuksen haluama terveydenhuollon vapauttaminen kilpailulle että keskustan ikuinen haave maakuntahallinto. Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kaikkea koko itsenäisyyden ajan suurin hallinnollinen uudistus pitää sisällään. He kuvittelivat, että kerran päätetty on jo tehty.

Paljon on tehtykin. Maakuntia ei soten tarkoittamassa muodossa ole, mutta siitä huolimatta niille yritetään säätää uusia tehtäviä. On perustettu useita yhtiöitä isopalkkaisine johtajineen hoitamaan maakuntien tulevaa kiinteistöomaisuutta ja soten vaatimaa tietotekniikkaa. On koko ajan toimittu ilman lainsäädännöllistä pohjaa ja käytetty valtavia summia soten ja maakuntahallinnon valmisteluun.

Jos puoletkaan tästä summasta olisi käytetty nykyisen terveydenhuollon kehittämiseen, niin meillä olisi toimiva ja tehokas järjestelmä.

Mutta kun pitää tunkea pullaa suuhun enemmän kuin pystyy puremaan ja nielemään, pitää saada asioita maaliin ja rakentaa itselle monumentti. Hallitus on tukehtumassa sotepullaan, joten nyt on kiire yrittää lunastaa edes joitain yksityissektorille annettuja lupauksia.