Muina miehinä

– Kansanedustaja Vilhelm Junnila on siellä edustamassa omaa itseään. Pidän ihan hyvänä, että käy pitämässä puheenvuoron.

Näin sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kansanedustaja Vilhelm Junnilan aikeista pitää puhe äärioikeistolaisen Kansallismielisten liittouman järjestämässä tilaisuudessa Turun terrori-iskun vuosipäivänä. Kansallimielisten liittouma on juuri se sama äärioikeistolaisten nationalistien yhteenliittymä, joka kesäleirillään harjoitteli jousiammuntaa vasemmistopoliitikkojen kuviin. Koska ketään ei leirillä tapettu, niin Halla-aho ei näe mitään ongelmaa yhteistoiminnassa leiriläisten kanssa.

Halla-aho vetoaa siihen, että Junnila ei osallistu tilaisuuteen perussuomalaisten kansanedustajana, vaan omana itsenään. Tosiasia kuitenkin on, että kansanedustaja ei julkisissa tilaisuuksissa ole koskaan puhumassa vain omana itsenään, vaan aina myös kansanedustajana. Näin Junnila tuo tilaisuudelle oman eduskuntaryhmänsä terveiset ja antaa sille kaivattua arvovaltaa.

Kansallismielisten liittouma on PVL:n natsien ja muiden äärikansallismielisten ja rasististen liikkeiden kattojärjestö. Se on äärioikeistolaisten ryhmien koalitio, joka perustettiin kaksi vuotta sitten koordinoimaan ryhmien mielenosoituksia ja muuta toimintaa. Viime kesän muistotilaisuuteen osallistui kansanedustaja Kike Elomaa, joka omien sanojensa mukaan ei tuntenut järjestävää tahoa.

Jussi Halla-aho ja Vilhelm Junnila tietävät varmasti järjestävän tahon laadun. Neljä vuotta sitten kansanedustaja Olli Immonen päätyi omien sanojensa mukaan vahingossa yhteiskuvaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen natsien kanssa Eugen Schaumanin haudalla järjestetyssä tilaisuudessa. Tosiasiassa hän oli aktiivisesti mukana suunnittelemassa tilaisuutta ja kiitti osallistujia jälkikäteen, kuten silloin kerroin.

Immonen erotettiin määräajaksi eduskuntaryhmästä, mutta nyt puolueen puheenjohtaja pitää kansanedustajan osallistumista samaan tilaisuuteen natsien kanssa ihan hyvänä asiana. Tarkoitus pyhittää keinot, ja koska tilaisuus järjestetään ääri-islamistisen terrrori-iskun muistopäivänä, niin natsien kanssa poseeraaminen ei ole ongelma. Kunhan vain muistaa tehdä sen ihan muina miehinä.

On vastenmielinen ajatus, että alhaisen terroriteon muistopäivää yleensä vietetään. Vielä vastenmielisempää on, että natsit ja muu äärioikeisto tekevät siitä oman juhlapäivänsä. Vielä sitäkin vastenmielisempää on kansanedustajan osallistuminen tämän äärioikeiston itselleen omiman merkkipäivän juhlallisuuksiin. Se on terrorin uhrien ja heitä auttaneiden häpäisemistä.

Sen lisäksi se on vihan lietsomista, ja kun vihapuhe johtaa tekoihin, niin rasismia lietsovat poliitikot eivät voi paeta vastuutaan.

***
Kommentointi on mahdollista, mutta jos se ei pysy aisoissa, niin se loppuu varoituksetta.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (71)
  1. Onkohan kukaan kysynyt Turun iskujen uhrien omaisilta mitä mieltä he ovat moisesta ”muistopäivästä”?

    1. Tiina Laine
      8.8.2019, 11:30

      Tuskimpa. Samaisen ryhmän jäsenet kun kunnostautuivat jakamalla kyseisen tapahtuman uhrin kuvaa, jossa hänet nakattiin pyörätuolissa roska-autosta kaatopaikalle. Kyseessä kun oli ”vääränlainen uhri”.

      1. Vääränlainen uhri ja samalla vääränlainen sankari, Hassan Zubier, joka sai puukosta mennessään auttamaan yhtä puukotettua.

    2. Tuo muistopäivä on pelkkä veruke natseille pitää älämölyä ja meteliä, on tosi alhaista hyväksikäyttää tällaista traagista tapahtumaa ajamaan omaa poliittista agendaa. H-a:lla ei tietenkään selkärankaa sanoutua irti koko tapahtumasta. Onneton ressukka tämä persujen pomo.

      1. Heli Heikkinen
        8.8.2019, 19:11

        Ei H-a:lla tässä tapauksessa ole kyse selkärangattomuudesta. Natsien kanssa veljeily sopii hänelle oikein hyvin, kunhan jää aina jokin tekosyy valehdella, ettei se mitenkään liity itse puolueeseen.

        1. Kaikki, jotka veljeilevät selkärangattomien natsien kanssa eivät eroa yhtään näistä nilviäisistä.

  2. Pitkäaikaistyötön
    8.8.2019, 11:29

    Tämä on todella vastenmielistä kehitystä. Lainvastaista toimintaa ollaan pikkuhiljaa hilaamassa salonkikelpoiseksi, eduskuntaryhmän siunaamaksi. Historiasta tiedämme, että tuollaiseen puuttumatta jättäminen johti jo kerran tuhoon.

    1. Kansanedustajaehdokkaiden saati äänestäjien henkistä tilaa tuskin voidaan etukäteen kontrolloida mitenkään? Äänestäjissä täytyy kuitenkin olla paljon sekopäisiä, jotta näitä ääriaineksia eduskuntaan valikoituu.

    2. Niinkuin täälläkin palstalla kirjoitettu, niin natsismista on tulossa uusi hyväksytty normaali.

      Kun veden lämmittää hyvin hitaasti kiehuvaksi, ei sammakot tajua hypätä pois noidankattilasta.

Kommentointi suljettu.