Ne kauheat verot

Hallituksen veroratkaisujen moittiminen jatkuu vielä tänäänkin lehtien pääkirjoituksissa, ja kolumneissa se epäilemättä jatkuu vielä kauan. Sen jälkeen ovat sitten vuorossa tekstiviestittäjät. Hallituksesta himoverottajana ja keskiluokan kurittajana tehdään kovaa vauhtia uutta totuutta.

Nousevathan ne verot vähän. Tosin pieni- ja keskituloisten verotusta kevennetään 200 miljoonalla eurolla, mutta se on sivuutettu kokonaan. Korostetaan sitä, että 3 400 euroa kuukaudessa ansaitseva maksaa peräti 13,3 euroa nykyistä enemmän veroja. Jätetään kertomatta, että tämä korotus johtuu kokonaan edellisen hallituksen kiky-sopimuksesta, kuten eilen kerroin. Sosiaalivakuutusmaksujen korotus leivottiin sisään lakiin, joka on voimassa vuoden 2022 loppuun.

Tupakka-, virvoitusjuoma- ja polttoaineverot nousevat. Tupakka-askin hinta nousee noin 50 senttiä, ja puolentoista litran limsapulloon pamahtaa peräti kymmenen senttiä lisää hintaa. Polttoaineen hinnankorotus noin kuusi senttiä litralta kirpaisee kyllä varsinkin meitä haja-asutusalueella asuvia, mutta toisaalta en muista sellaista hallitusta, joka ei olisi korottanut polttoaineveroja. On ikivanha vitsi, että hallitus pääsi budjetissa a:sta b:hen eli autosta bensaan. Lisäksi öljyn maailmanmarkkinahinnat voivat vaihdella rajusti hetkessä, ja se näkyy heti bensamittarilla. Tämä otetaan aina annettuna.

Annettuna otetaan myös tupakan kallistuminen, mutta viinasta ei nykyisin puhuta mitään. Sen verotusta ei näköjään pystytä kiristämään, koska ollaan huolestuneita Viron viinarallista. Sinänsä kummallista, että moni tupakan kallistumisesta suorastaan iloitseva älähtäisi heti, jos puhuttaisiin viinan kallistumisesta. Kuitenkin alkoholihaittojen korjaamiseen menee melkoinen siivu bruttokansantuotteesta, mutta se ei kiinnosta nykyisin paljon ketään.

Veronkorotuksista puhuttaessa unohdetaan aina, mitä kaikkea niillä verorahoilla saa. Nyt on pari päivää tuntunut siltä, että niillä ei saada mitään muuta kuin lisää erityisavustajia ministereille, ja loput rahat laivataan Afrikkaan. Ei muisteta, että niillä saadaan muun muassa koulutus varhaiskasvatuksesta yliopistoon, sosiaali- ja terveydenhoito, infrastruktuuri ja sisäinen ja ulkoinen turvallisuus.

Myös kaikkien köyhimmät saavat ensi vuonna helpotusta elämäänsä. Kansaneläke nousee 34 euroa, takuueläke 50 euroa ja peruspäiväraha ja työmarkkinatuki 20 euroa. Tästä kerroin myös eilen. Älkääkä nyt taas tulko sanomaan siitä vappusatasen kutistumisesta mitään, sillä sitä ei koskaan ole luvattu antaa kerralla. Kaikki ovat aina vaatimassa verovaroista sitä sun tätä, mutta kun pitäisi maksaa veroja, niin kauhistellaan yhteen ääneen hallituksen ahneutta.

Marina siis jatkuu. Se jatkuu niin, että samalla vollauksella olisi mennyt isompikin veronkorotus, kuten Sami Kuusela sanoo Hupparihörhö-blogissaan.

Kommentit (55)
  1. Jussi Parviainen
    19.9.2019, 09:03

    Suomen herrakansalle on katkeraa, jos köyhälle annetaan jotakin! Se vie yöunet monilta!

  2. Tupakkaveronkorotus menee suoraan Ruotsin nuuskateollisuudelle. Asiasta mistä ei kauheesti puhuta on että nuuskan käyttö lähti rajuun kasvuun samoihin aikoihin kun tupakointia alettiin vaikeuttamaan. Meilläkin työpaikka muuttui savuttomaksi ja tupakoitsijat nuuskan käyttäjiksi. Tilastot kuitenkin mukavaa luettavaa – sauhuttelu vähentyi.

    Alkoholin kanssa on sellainen pikku ongelma, että sitä on helppo tehdä myös itse. Nykyisellään PLC:t on vieläpä helppo ja edullinen tapa automatisoida prosessi, mikä takaa laadukkaan lopputuloksen. Kotiviinit ja -oluet on alkaa jo oleenkin muodissa jos naisten lehtiä on uskominen.

    Bensa veron korotuksen haitallisuus ei synny siitä, että Matti Meikäläistä vituttaa pumpulla. Ongelma on, että korotus valuu kuljetushintoihin ja sitä kautta talouden rattaat hidastuu.

    Jotensakkin käsittämätöntä ettei tämäkään hallitus saanut aikaiseksi yritystukien höyläämistä. Raakasti juustohöylä käyttöön ja vaikkapa joka vuosi 10% yritystuista pois siten, että 2029 yritystuet ovat nollassa.

    1. Jotenkin epäilyttää että osa yritystuista valuu jollakin mystisellä sipilöinnillä takaisin poliitikkojen taskuun, mistä syystä niistä ei vain voida luopua. Kukapa omista tuloistaan tinkisi, varsinkin kun ne maksetaan ”jonkun muun” taskusta, eli veroista. Joilla tietysti voitaisiin ylläpitää tätä yhteiskuntaa…
      Tämä epäilyni perustuu tunnettuun faktaan, että Suomessa ei ole korruptiota. On vain hyvin organisoitunut hyväveli verkosto.

    2. Tuohon nuuskaralliin kannattaisi puuttua, nuuska tappaa siinä missä tupakkakin.

      Miksi Suomen alkoholipolittiikkaa verrataan kovin harvoin Norjaan ja Ruotsiin, meneekö siellä huonommin.
      On hyvä muistaa mitä tarkoittaa sanonta että viina on viisasten juoma. Jos jotain muuttaisin EU:ssa, niin rajoittaisin niitä alkoholimääriä joita voidaan rahdata maasta toiseen. Nykyisellään viinaralli on järjetöntä ja määrät sellaisia ettei sillä ole alkoholin kohtuukäytön kanssa mitään tekemistä. Ymmärrän mitä on viinahimo ja kuinka tärkeässä osassa viina on joidenkin ihmisten elämässä, mutta siltikin. Jatkuva kilpailu maiden välillä viinan hinnalla, kun tähän kaikkeen liittyy vielä se että viinarallia tuetaan merenkulun yritystuin ja viinarallin ongelmia jouduttuaan kustantamaan verovaroista. Mutta kun se viina on niin tärkeää ja sillä saa ääniä. Mitään kieltolakia tai täysraittiutta en hae, mutta mihin tavallinen ihminen oikeasti tarvitsee rajoittamatonta viinarallia? Halpa viina on toki aina sellainen asia jolla populistin on helppo saada kannatusta, lentävän lauseen leipää ja sirkushuveja voisi kai muotoilla viinarallin osalta viinaa ja sirkushuveja. Toki pään saa sekaisin kotikonsteinkin jos niin haluaa, mutta ei viinan pidä antaa heiluttaa valtiontalouden tasapainoa. Mutta niin vaan annetaan tapahtua, vietiinhän Suomikin EU:hun pitkälti halvan viinan voimalla. Luotiin mielikuva, halpaa viinaa, jota persukaan ei voi vastustaa kuten ei voi vastustaa EU-jäsenyyden mahdollistamaa verosuunnittelua, vaikka muuten vastustaisi EU:ta. Ei populistikaan, ainakaan suomalainen, halua oikeasti irti EU:stä koska halpa viina koukuttaa😉

      Polttoaineveron näen myös haittaverona, yrittäjillehän kulut ovat vähennyskelpoisia mutta toki kaikki vaikuttaa kaikkeen. Moni kulutusvero voisi toki olla alempi jos tuloverot ja pääomaverot olisivat vaikka tulomediaani yläpuolella 2 prosenttiyksikköä korkeammat, olisi sitten pienituloisempienkin, sähkölaskun maksamisen jälkeenkin,vielä varaa vaikkapa tankata. Se on kuitenkin varmaa että ilmaston kannalta haitallista kulutusta tullaan verottamaan jatkossa entistä ankarammin, joten siihen kannattaa varautua ajoissa vaikka kuinka kieltäisi ihmisen vaikutuksen ilmastomuutokseen.

      Yritystuissa on varmaan tinkimisen varaa kuten tietyissä muissakin, hyvin toimeentulevien,veroeduissa. Onko esimerkiksi asuntoautojen autoverottumuus tarpeen? Maailma muuttuu ja verotuksen pitää muuttua sen myötä. Ihmisten perustarpeet eivät kuitenkaan juuri muutu ja lapsesta vanhuuteen pitäisi selvitä.

      Jos yhteiskunnan peruspalveluiden, ihmisten perustarpeiden täyttymisen, turvaaminen sitä vaatii niin mielläni maksan vaikka pari prosenttiyksikköä korkeampaa välitöntä veroa. Ihmettelen mikä saa hyvin toimeentulevat ihmiset niin ahneiksi, etteivät he haluaisi osallistua edes ilmiselvimpien perusturvan ja yleisen hyvinvoinnin puutteiden rahoittamiseen ja jaksavat jatkuvasti kitistä että edessä on Kreikan tie ja koko maailmako tässä on rahoitettava. Onko tosiaan jollekin esimerkiksi 5000€/kk ansaitsevalle 0,5% veronkorotus kauhistelun paikka, saatika 10000€/kk ja yli ansaitsevalle. Sen ymmärrän että 25€ on paljon pieneläkeläisille tai työttömälle, mutta että hyvätuloiselle. Ahneutta ja itsekkyyttä se on ja sitä puolustaa erityisesti kokoomus.

      1. Mitenkähän paljon valtio säästäisi lapsilisissä jos siihen laitettaisiin tulokatto minkä ylittäville ei sitä lapsilisää myönnetä. Näyttäisi nyt edes yksi miljardööri että heillä on varaa jättää se lapsilisä hakematta kun sitä saadakseen täytyy jokaiselle lapselle erikseen hakea. Nykyän sen tulohomman seuraaminen ja valvominen on yksinkertaista kun tietokoneilla on helppo asiat virastojen välillä selvittää. ei varmasti tarvitse edes lisää väkeä palkata niitä ajoja tekemäään.

        1. Jos ei kaikkijo tiedä niin se lapsilisä käytännössä otetaan pois käikkein köyhemmiltäeli toimeentulotukea saavilta lapsiperheitä kun se lasketaan tuloksi toimeentulotukea haettaessa ja vähentää sitä toimeentulotukea koko määrällään. Valtiolla on siis varaa maksaa lapsilisää rikkaille mutta köyhille se vähentää vain toimeentulotukea eikä ole miksikään hyödyksi siinä mihin se on tarkoitettu.

          1. Jos tilanne on vieläpä se että lapsilisät pienentävät kaikkein pienituloisimpien muita tukia ja silti niitä maksetään suurituloisimmille, niin tilannehan on järjetön. Vähin mitä voisi tehdä on asettaa lapsilisät verollisiksi tai porrastaa niitä jotenkin tulojen mukaan.

            Ylipäätään hyvätuloisten saamien tulonsiirtojen pitäisi olla niitä joista leikataan ensiksi jos tarvetta on. Itse olen pitänyt aina itsestään selvyytenä että maksan itse jos tuloni riittävät, nykyisin hyvätuloisille ei tunnu riittävän mikään, vaan he vaativat veroja alas ja kaikki tuet myös itselleen.

          2. Mielestäni lapsilisää kuuluu maksaa jokaisesta lapsesta, vanhempien tulotasosta riippumatta. Pitäisi ennemminkin puuttua siihen, mitkä tulot katsotaan perustoimeentulotukeen vaikuttaviksi tuloiksi.

            1. Jos lapsilisiä ei laskettaisi toimeentulotuessa menoksi, se olisi aika simppeli keino, joka vähentäisi lapsiperheköyhyyttä aika tavalla. En kyllä jaksa uskoa, että lapsiperheköyhyydestä yms ollaan oikeasti huolissaan, koska ongelma olisi rahalla helposti parannettavissa. Mutta sitä ei tehdä. Kunhan puhutaan.

          3. Lapsilisät lasketaan toimeentulotukea vähentäväksi tuloiksi, koska lapsilisät on jo sisällytetty toimeentulotukeen. Jos ei olisi vähentävää tuloa, niin lapsilisä tulisi maksettua ikäänkuin kahdesti. Esim. Soininvaaralla on tästä blogikirjoitus.

            Tuo myös lienee syy, miksi tuota ei tulla ikinä muuttamaan: Jos muutettaisiin johtaisi se paradoksiin, ellei toimeentulotuen laskenta perustetta myös muuteta. Tätä taas olisi myös kovin vaikea perustella. Eli tähän tullaan vaatimaan vaalien alla aina muutosta, saadaan jonkin verran ehkä ääniä ja lopulta kun aletaan perehtyä tarkemmin asiaan, todetaan ”hups, eihän tätä voikaan tehdä”.

        2. Lapsilisä ei ole eikä sen ole tarkoituskaan olla köyhäinavustus. Lapsilisä on tarkoitettu korvaamaan osa lapsesta koituneista kustannuksista.

          Köyhäinapua lapsiperheille puolestaan ovat mm. alennetut päivähoitomaksut.

Kommentointi suljettu.