Laki, kiky ja sopimusshoppailu

Nyt kun oppositiopuolueiden kannatus näkyy olevan nousussa, niin kannattaa muistaa, että sitä saa mitä tilaa. Edellinen hallitus pidensi työaikaa kiky-sopimuksella, mutta nyt käräjäoikeus on ainakin yhdessä tapauksessa todennut pidennyksen laittomaksi. Oikeuden päätöksen mukaan jos työsopimukseen on kirjattu työaika, niin sitä ei voi pidentää työehtosopimuksella. Kyse on edullisemmuussäännöstä, kuten työoikeuden professori Seppo Koskinen kertoo.

Tällä päätöksellä voi olla arvaamattomia seurauksia, kun ihmiset tutkivat omia työsopimuksiaan. Kukaan ei tiedä kuinka monen kohdalla kiky on lainvastainen. Järjetönhän se oli jo alun alkaen, ja ammattiliitot pakotettiin solmimaan sopimus uhkaamalla niitä vielä kovemmalla pakkolainsäädännöllä. Lailla olisi luovuttu arkipyhistä ja sairausloman palkkaa, sunnuntaikorvausta ja ylityökorvausta olisi leikattu sekä vuosilomaa lyhennetty. Tämä olisi koskenut kaikkia aloja.

Kiky siis solmittiin, ja nyt sen heikkoudet alkavat paljastua. Jo aiemmin olen kertonut, että kikyyn liittyvä työnantajamaksujen siirto työntekijöiden maksettavaksi merkitsi yrityksille yhteensä 6,5 miljardin euron tulonsiirtoa vuosina 2017-2020. Samalla aiheutettiin valtiolle 450 miljoonan euron lisäkustannukset.

Näin käy, kun ei vatuloida eikä jappasta, vaan tehdään miettimättä seurauksia. Näiden päätösten takana olivat keskusta, kokoomus ja nykyinen gallupykkönen perussuomalaiset.

Työntekijöiden aseman heikentäminen on aina ollut yksi oikeistolle tärkeimpiä asioita, kuten oikeistopuolueille sopiikin. Nehän edustavat lähinnä omistavaa luokkaa ja työnantajajärjestöjä, vaikka saavatkin höynäytettyä tavallisia palkansaajia kannattajikseen.

Varsinaisesti puoluepolitiikkaan liittymätön asia on sopimusshoppailu, josta ainakin valtionyhtiö Posti on viime aikoina tullut tunnetuksi. Sehän tarkoittaa sitä, että työnantaja siirtää yksipuolisesti työntekijänsä huonomman työehtosopimuksen piiriin. Työnantajalle uusi sopimus on tietenkin edullisempi.

Kaikkein härskein sopimusshoppailun muoto on se, että työnantaja perustaa uuden ammattiliiton, solmii sen kanssa uuden työehtosopimuksen ja siirtää työntekijänsä noudattamaan tätä sopimusta. Näin tehtiin mainosjakelualalla, kuten vuonna 2015 kerroin. Työnantaja sopi itse itsensä kanssa työntekijöiden työehtojen huonontamisesta, ja täydestä meni jopa käräjäoikeudessa. Hovioikeudessa ei enää mennyt, vaan se totesi jo vuonna 2015, että työnantajan perustama yhdistys ei ole aito työntekijöiden yhdistys

Nyt myös työtuomioistuin on tullut samaan lopputulokseen kuin hovioikeus. Tämä päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että ainakaan mainosjakelualalla työnantajalla ei ole oikeuttaa soveltaa itse itsensä kanssa solmimaa työehtosopimusta.

Miettikääpä tätä asiaa, kun seuraavan kerran tunnette tarvetta haukkua ay-liikettä ja pitää sitä täysin hyödyttömänä. Ja miettikääpä kiky-kompurointia, kun seuraavan kerran mietitte mitä puoluetta kannatatte.

Kommentit (42)
  1. Käsittämätöntä miten moni kusee omiin aamiaismuroihinsa. Sittenku asiasta kysyy, nii vieläpä naama punaisena ähkivät että hyvälleppä maistuu.

    1. Ei ihmiset muista politiikkaa 3kk pitemmälle sen takia he äänestävät seuraavissa vaaleissa aktiivilain paluuta, sekä kaikkein köyhimpiin kohdistuvien leikkausten jatkumista ja rikkaiden veron alennuksia. Suurin osa ihmisistä yliarvioi esim työttömyyden vaikutuksen jopa 10 kertaa todellista suuremmaksi ja kuvittelee työttömien kurittaminen muuttavan taloutta merkittävästi.

      Erityisesti eläkeläiset joka on suuri äänestäjä ryhmä kannattavat nykyään PS kun kuvittelevat olevansa turvassa leikkauksilta. Myös rasismi tuntuu olevan yleistä vanhemmassa ikäpolvessa se ei vain helpolla tule esiin koska eläkeläiset eivät pidä meteliä asiasta.

      Nuorisolle käy tässä kyllä huonosti kaikki mittarit huutavat punaisena alhaista syntyvyyttä, pätkä työtä, leikkauksia, syyllistämistä, ensiasunnon ostajien katoamista.

      Jos taas tulee seuraavaksi oikeistohallitus. Itse voin kyllä pistää vyötä aina kireämmälle olen joskus elänyt monta vuotta ilman mitään tuloja karenssien takia joten pärjään kyllä. Jos yhteiskunta ja äänestäjät haluavat tehdä kaikkensa sulloakseen minut yhteiskunnan ulkopuolelle. Siinä tietty on se että kun elää monta vuotta yhteiskunnan ulkopuolella asenteet kovenee ja ei enää oikein edes sopeudu yhteiskuntaan ollenkaan. Toki olen vain yksi ihminen, mutta jos tämän kiusaamisen seurauksena meitä alkaa olla enemmänkin niin tulee kallis lasku.

      1. Mistä sinä olet saanut päähäsi että me eläkeläiset kannatetaan PS:sää?

        1. Ja rasistejakin ollaan vaikkei siitä mitään kuulukkaan. Siis se onmerkki rasismista kun ei sitä avoimesti harrasta?

  2. Henrikki Matilainen
    7.11.2019, 09:40

    Olen jo tovin odotellut, koska Kokoomus ja työnantaja-puoli tästä älähtää… mutta ihan tuhraan, tämähän on juuri sitä niiden molempien toivomaa paikallista sopimista. Sehän paikallinen sopiminen kun ei tarkoita pelkästään sitä, notta työntekijä kärsii ja omistaja saa lisää dinareita Cayman-saarten pankkitilille.

    1. Paikallisesti saa aina sopia paremmista palkoista ja eduista jos osapuolet niin haluaa. Sitä ei ole koskaan mikään laki kieltänyt.

Kommentointi suljettu.