Matalan riman politiikkaa

Kuluneen viikon aikana on nähty, että politiikka ei ole läheskään kaikille yhteisten asioiden hoitoa, vaan suunnilleen maassa makaavan riman ylittämistä. Varsinkin opposition suunnalta tulevat yritykset kampittaa hallitusta näyttävät olevan suunnattu tietämättömille, jotka eivät ymmärrä asioiden taustoista, syy- ja seuraussuhteista tai yleensä yhteiskunnan toiminnasta juuri mitään.

Viime viikonlopun polttavin poliittinen kysymys oli pääministerin vessa, jonka hän kysyttäessä kertoi siivoavansa itse. Tästä oppositio ja osa mediaa keksivät ruveta puhumaan työllistämisestä, jota pääministeri omalla toiminnallaan ei edistä tai jota hän jopa vastustaa. Asiasta riitti puhetta vielä tämän aamun Jälkiviisaillekin, joista yksi piti asiaa jatkumona pääministeripuolueen piikayhteiskuntaa vastustaville puheille. Sikäli kun ymmärsin, niin vain äärimmäisen vasemmalla olevan hallituksen pääministeri puhuu ja toimii näin.

Kun tämä vessa nyt jotenkin saatiin kuurattua, niin sitten ruvettiinkin puhumaan pääministerin ehdottamasta kuuden tunnin työpäivästä, jota hän ei edes ehdottanut. Hän vain linjasi sen oman puolueensa pitkän aikavälin tavoitteeksi samaan tapaan kuin puolue Forssan kokouksessa vuonna 1903 linjasi tavoitteeksi kahdeksan tunnin työpäivän. Tämä tosiasia ei häirinnyt oppositiota, mediaa eikä isoa osaa kansasta. Pääministeri on romuttamassa Suomen kilpailukyvyn, tuhoamassa yritykset ja horjuttamassa hallitusyhteistyötä mahdottomalla esityksellään.

Ei haluttu ymmärtää pitkän aikavälin tavoitteen ja konkreettisen ehdotuksen välistä eroa, kuten ei myöskään eroa yhden puolueen tavoitteen ja hallitusohjelman välillä. Taas meni täydestä, ja osa kansasta puhuu kuuden tunnin työpäivästä samaan tapaan ivallisesti kuin siitä vappusatasesta, jota ei kuulemma tullutkaan. Sitähän ei koskaan luvattu kerralla, vaan useamman vuoden aikana, ja ensimmäinen osa siitä on jo annettu.

Heti perään kerrottiin pääministerin väläyttäneen ensi kevään kuntavaalien siirtämistä. Ei väläyttänyt, vaan sanoi selvästi, että asiasta ei ole edes keskusteltu, mutta jos epidemiatilanne vaatii, niin sitten voidaan keskustella. Ei mennyt perille, vaan ruvettiin puhumaan punavihreän diktatuurin sinetöimisestä pysyväksi olotilaksi.

Sitten päästiin oikeaan asiaan, kun 1,4 miljardia euroa voittoa tuottanut UPM ilmoitti sulkevansa yhden kannattavan paperitehtaan ja yhtiön 7 miljoonaa euroa vuodessa ansaitseva toimitusjohtaja syytti virheitä vilisevässä kirjoituksessaan asiasta sekä hallitusta että ahneita työläisiä, joista jokainen kuulemma haluaa kakusta siivun. Normaali ihminen alkaisi kysellä, eikö siitä kakusta sitten pitäisi antaa siivu muillekin kuin osakkeenomistajille ja toimitusjohtajalle, mutta ainakaan media ja oppositio eivät pahemmin kysele. Niiden mielestä toimitusjohtaja on oikeassa, ja hallitus tuhoaa suomalaisen teollisuuden veronkorotuksilla.

Kummallisinta on, että iso osa tavallisista ihmisistä nielee mukisematta opposition ja median liiankin läpinäkyvän propagandan. On jotenkin liikuttavan lapsellista, kun keskituloinen palkansaaja samaistuu suuryrityksen osakkeenomistajien rahahuoliin ja jakaa opposition syvän huolen työllistämistoimien puuttumisesta. Ei tarvinne erikseen mainita, että työllistämistoimilla tarkoitetaan tukien kovia leikkauksia ja yhteiskunnan turvaverkkojen alasajoa, jotta alipalkattu pätkätyökin rupeaisi maistumaan. Tätähän tarkoitetaan silloin, kun vaaditaan kaikenlaisen työn tekemistä tuilla elämistä kannattavammaksi.

Demokratiassa kansa päättää ja saa mitä tilaa. Jos kansa päättää haluta maassa lojuvan riman ylittävää politiikkaa, niin sitten kansa saa sitä. Muistutan kuitenkin, että ei oppositio ole niin tyhmää kuin miltä näyttää. Se vain luottaa siihen, että tarpeeksi iso osa kansasta on.