Luokkataistelupuhetta?

Kun aamulla ensimmäiseksi saa lukea pääministerin lietsovan luokkataistelua, niin alkaa tosissaan miettiä oppositiopolitiikan ja median tilaa. Kun pääministeri Sanna Marin (sd) kysyi, miksi voittoa tuottava yritys lakkauttaa kannattavan tehtaan, niin ensin se oli uhmakkaan vasemmistolaista puhetta, ja nyt peräti luokkataistelun lietsomista. Kansanedustaja Paula Risikko (kok) epäili pääministerin tilannetajun pettäneen.

Sisäministerinä ollessaan äärioikeistolaisten mielenosoitusta peukuttamassa piipahtanut Risikko on mielestäni jäävi puhumaan kenenkään toisen tilannetajusta, mutta se siitä. Noin yleensä ottaen jonkinlaisen luokkataistelun lietsomisesta näyttää olevan kysymys, mutta lietsojina ovat kyllä lähinnä kokoomus, EK, Suomen yrittäjät ja osa mediaa.

Pääministeri kysyi siis, miksi kannattava tehdas lopetetaan ja mietti myös, onko irtisanominen Suomessa liian helppoa. Tämä on ilmeisesti niin vaarallista puhetta, että sitä torjumaan on valjastettava massiivinen koneisto. Tästä voisi päätellä, että pääministeri ei saa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, vaan hänen pitää luottaa elinkeinoelämän ja opposition osaavan hoitaa niin tehtaiden sulkemiset kuin irtisanomisetkin. Nämä asiat eivät kuulu pääministerille yhtään, vaan hänen tehtävänsä on vain tukea yrityksiä ja siivota irtisanomisten jäljet. Populisteja siteeraten näistä asioista ei edes pääministeri saa puhua.

Osa kansaa on saatu uskomaan tämä pajunköysi. Minullekin on sanottu monta kertaa, että Kaipolan tehdas ei kannata, kyllä tehtaan johto tietää mitä tekee ja eihän UPM edes ole saanut mitään tukia. Tuohon viimeiseen väitteeseen vastaan tällä kuvalla:

Kuva: Yle

Miksi osa kansaa sitten uskoo kaiken, mitä oppositio ja elinkeinoelämä sille syöttävät? Miksi tavalliset, työtä tekevät keskiluokkaiset ihmiset uskovat, että oikeisto ajaa heidän etujaan? En sulkisi pois tyhmyydenkään mahdollisuutta, mutta syynä lienee halu samaistua paremmin menestyviin ja uskoa siihen, että oma työpaikka on turvattu. Osa ei enää usko, vaan tulevaisuutensa puolesta pelkäävät ovat ruvenneet liukumaan populistien suuntaan. Heillähän tunnetusti on yksinkertaisia ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Suljetaan rajat, estetään maahanmuutto, lopetetaan globalisaatio ja erotaan EU:sta, niin kaikki ongelmat ratkeavat ja Suomi palaa onnelliseen menneisyyteen, jossa poltetaan kaskea ja jältetään naurista.

Juuri sieltä menneisyydestä nykyaikaan siirtymiseen tarvittiin luokkataistelua, enkä nyt tarkoita väkivaltaista sisällissotaa. Tarkoitan eriarvoisuuden poistamista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointivaltiota, jossa kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet menestyä lähtökohdista riippumatta. Minusta näyttää oikeasti siltä, että patruunat yhdessä populistien kanssa haluavat paluuta aikaan, jossa työläinen on hiljaa ja torppari tulee töihin käskettäessä.

Nyt sitten voitte valittaa, että minä lietson luokkataistelua. Älkää kuitenkaan tulko sitten valittamaan, kun saatte irtisanomislapun kouraanne, vaikka olitte uskollinen ja hyvä palvelija.

Kommentit (81)
  1. Sirpa Kärkkäinen
    31.8.2020, 09:46

    Nauriin jälttäminen oli minulle uusi juttu. Omenaakin voi kuulemma jälttää.

    Mikään muu ei sitten tarinassa uutta ollutkaan. Joskus sitä toivoo, että täällä ”raukoilla rajoilla” ja ”Pohjolan perukoilla” löytyisi edes mielikuvitusta, kun kulta on vähässä eikä öljykään maasta suihkua. Mutta ei, politiikassa ja propagandasodassa louske käy samaan malliin kuin ennenkin; vanhat hampaattomat koirat kaluavat samaa luuta kuin sata vuotta sitten.

    Kiitos asiallisesta informaatiosta tuen saajien suhteen. Vielä kun joku selvittäisi, kumpi keikkasi veneen – paperityöläisen ”jättipalkat” vai paperin kysynnän lasku? Siis tilastoin ja numeroin, vastaansanomattoman selkeästi.

    1. Virva Itäranta
      31.8.2020, 10:16

      HS:n mukaan kopio- ja painopaperin kysyntä romahti koronan myötä. Pakkauskartonki ja pehmopaperit sekä kuitu ovat edelleen voimissaan. Kasvosuojat olisivat yksi paperin korvaaja, mutta etu taisi jo mennä kilpailijoille.

      Paperityöntekijöiden palkkauksesta uutisoitiin äskettäin. Verrokkimaissa Ruotsissa ja Saksassa on Suomea paremmat palkat, vaikka muuta väitetään. Halpapalkkamaat ovatkin sitten asia erikseen.

      https://www.hs.fi/talous/art-2000006586735.html

    2. Somessa pyörivä kuva...
      31.8.2020, 10:20

      H2 vuonna 2016 jotain tukea nuo yritykset ovat varmaankin saaneet noin.

    3. Sirpa Stenvik
      31.8.2020, 11:18

      Paperiteollisuudessa paperidiuunarin palkkojen osuus kokonaiskustannuksista on huomattavasti alle kymmenen prosenttia, Joillain paljon työllistävillä aloilla palkkojen osuus kustannuksista on 60% tai huomattavasti ylikin.7 prosentin takia pidän epäreiluna ja kohtuuttomana ¬¬¬syyllistää paperiduunareita alan tai jonkun yhtiön tai tehtaan ongelmista. Semminkin kun alalla on toteutettu rankkoja saneeraustoimia jo vuosikymmenten ajan.

    4. Raili Sergejeff
      31.8.2020, 16:22

      Penskana jältettiin naurista, kalliisiin omenoihin ei ollut varaa monilapsisella perheellä. Tämä siis 50-60-lukujen vaihteessa, kun aloin olemaan kouluikäinen.

      Nauriit ovat muuten todella hyviä jältettäviksi. 😋 Keitetyistä sen sijaan en oikein perusta.

    5. Eläköön kolmikanta!

  2. Kotkanpoika
    31.8.2020, 09:53

    Onhan se jännää, että UPM:n, johto, EK ja kokoomus kertovat mitä hallitus tekee väärin ja miten sen pitäisi toimia, mutta kun hallitus pääministerin suulla puuttuu asiaan kertovat samat tahot suureen ääneen, että suuryritysten neuvominen ei kuulu pääministerin tehtäviin. Tästä äkkinäisempi voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että suuryritysten, EK:n ja Kokoomuksen kuuluu päättää maan asioista. Niin varmaan heidän mielestään onkin. Eihän demokratia herrojen mielestä ole koskaan toiminut oikein,kun äänioikeus mentiin antamaan kaikille.

    1. Älä unohda SAK:ta joka aikoinaan esitti, että heille kuuluu kaikki paitsi ehkä ulkopolitiikka.

      Johan Kari Suomalainenkin teki aikanaan pilapiirroksen jonka mukaan Suomella on kaksikamarinen eduskunta. Ylemmässä kamarissa oli STK, SAK, STTK ja Akava jotka tekivät päätökset. Alemmassa taas ne 200 kansanedustajaa jotka sähläsivät mitä sattui.

      1. Ja pääministerillekö ei kuulu mikään? Ja oikeistolainen pilapiirtäjäkö kertoo kuka Suomessa käyttää valtaa?

        Eivätkö luokkasotaa käy nyt ne vastustavat laillista hallitusta pienen vähemmistön etuja ajaessaan. Kansan etu ei ole se että suurituloisin ja varakkain kymmenys rikastuu määrättömästi muiden jäädessä osattomaksi ja joutuessa tinkimään jatkuvasti vähästäänkin. Toivottavasti viimeistää nyt kansa tajua tämän kokoomusvetoisen vedätyksen ja yhtyy Marinin ihmettelyyn; miksi kannattava tehdas lopetetaan ja onko irtisanominen Suomessa liian helppoa? Lisäsin siihen vielä; kuinkahan kauan kansa sietää uusliberalististä vedätystä?

        Ja niille jotka väittävät ettei hallitus ole tehnyt mitään Suomen vientiteollisuuden eteen sanon, että he ovat ihan pihalla jos eivät ymmärrä teollisuuden sähköveron laskun merkitystä ja ennen kaikkea Euroopan tukipaketin merkitystä Suomen vientiteollisuudelle. Ja oppositio olisi kaatamassa tuonkin merkittävän toimen jolla taataan että vientiteollisuudelle eivät katoa eurooppalaiset markkinat, hullujako he ovat.

        EK:n, kokoomuksen ja muun laitaoikeiston linja käy kipeäksi suomalaisille, ei suomalaisia auta yhtään se että pieni joukko rikastuu rikastumistaan. Nyt nähdään kuinka he puolustavat etuoikeuksiaan ja ovat julistamassa oikein luokkasodan. Ahneudella ei näytä olevan rajaa!

      2. Selkosen Roope
        31.8.2020, 11:01

        SAK:lla ei ole vuosiin (vuosikymmeniin) ollut mitään merkittävää poliittista valtaa ainakaan, jos verrataan EK:hon. 70-luvulla ja osin 80-luvullakin tilanne oli oikeasti toinen, mutta nykyään SAK:lta puuttuvat vaikutusvaltaiset lobbarit ja ennen kaikkea raha, jotta sillä olisi todellista mahdollisuutta puuttua laajasti poliittiseen päätöksentakoon (yksittäistapauksissa se onnistuu). EK:n takana olevat piirit ovat ulottaneet lonkeronsa kaikkialle eduskunnasta ja valtion virkamiehistä paikallismediaan, joten se todellinen valta on kyllä Etelärannassa, eikä ainakaan kansalla.

        1. SAK:n rahan puuttumisesta: kuinka paljon SAK:ssä on enää jäseniä? Siis maksavia?

          1970-luvulta muistan julisteen, jossa luki: meitä on miljoona!

          Kun sen jälkeen harjoitettu politiikka nimenomaan oli valittu ay-liikkeen heikentämiseksi.

      3. Kari Suomalainen oli oikeistolainen. Vasemmistolaista pilapiirtäjää ei tulla koskaan HS:ssa näkemään, sehän olisi omistajien mielestä kauhistus!

        1. Kyllähän se Kari teki pilaa sekä oikeistosta että vasemmistosta, ja hyvin tekikin. Neuvostomieliseksi häntä tuskin pääsi syyttämään 😉 . Ei ole Karin veroista sittemmin näkynyt.

          1. Kari oli ennenkaikkea konservatiivi ja populisti, jonka kuvitukset varsin usein ainoastaan toistivat yleisiä ennakkoluuloja ja vanhakantaisia ajatuskulkuja. Lukijat toki pitivät kuvista joissa omat mutut ja kuvitelmat saivat vahvistusta, eikä mehukas piirrosjälki ainakaan vähentänyt suosiota. Varsin usein etenkin ei-poliiittisissa kuvissa tuloksena oli tympeän typerää ylenkatsetta, tai paremminkin juuri sellaista kansanviisautta mitä saa kuulla ns. Esson baarin pimeissä nurkkapöydissä.

          2. Riitta Kurki-Suonio
            2.9.2020, 10:50

            Näytäpä pari kuvaa oikeiston kritiikistä.

        2. Skepsis-lehdessä muistelen Pertti Jarlan ilmoittautuneen Vasemmistoliiton kannattajaksi ja hän juuri näinä päivinä on aloittanut HS:n poliittisena pilapiirtäjänä.

          1. Missä Skepsis-lehden numerossa Jarla on näin todennut? Enpä oikein usko Jarlan kaltaisen ihmisen rajoittavan itseään jonkin tietyn poliittisen puolueen kannattajaksi, tosin persu- ja äärioikeistolaisten aatteiden vastaisuus näkyy kyllä varsin hyvin Fingerporinkin suvaitsevaisuuden ylistyksessä. Ilkikurisesti piirtäjä tosin totesi juurikin Skepsis-lehdessä (2009) olevansa peripohjoismainen änkyrädemari kun tuli puhe libertaarista valtiovallan ja verotuksen vastustuksesta.

Kommentointi suljettu.