Vihanlietsonnan ruma kuva

”Moni selvitykseen haastateltu Ylen toimittaja onkin tunnistanut tilanteita, joissa mielipidevaikuttajat osoittavat häirinnän kohteen, vetäytyvät itse taka-alalle ja antavat löyhemmän tai tiiviimmän ryhmän hoitaa varsinaisen somehyökkäyksen.”

Näin kertoo Yle toimittajiin kohdistuvasta painostuksesta kertovassa jutussaan. Sen mukaan sananvapauden kaventuminen on jo todellista siinä, että Ylen on yhä vaikeampi saada asiantuntijoita studioon keskustelemaan tietyistä aihepiireistä, kuten esimerkiksi maahanmuutosta tai sukupuolikysymyksistä.

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto puolestaan kertoo Facebookissa postitse saamastaan uhkauksesta.

Näin se käy. Poliitikkoja, toimittajia, somevaikuttajia ja ihan tavallisia kansalaisia vastaan hyökätään monin eri tavoin. Joku mielipidevaikuttaja osoittaa maalin ja vetäytyy syrjään jättäen käytännön likaisen työn muiden hoidettavaksi. Näin toimivat populistit, ja yksi pahimpia maalittajia on koirapilliin puhaltava Jussi Halla-aho. Hänen tarvitsee vain vihjaista, ja hänen auliit apurinsa ryntäävät heti osoitettuun suuntaan. Tämän  spam and destroy-taktiikan hän opetti itse seuraajilleen jo vuosia sitten.

Tänään on kohteena Helsingin Sanomat, joka pääkirjoituksessaan sanoi perussuomalaisia kouluopetuksen kimpussa oleviksi radikaaleiksi. Kyseessä on lehden kannanotto perussuomalaisten käynnistämään opettajien ilmiantokampanjaan, jolla politiikka halutaan tuoda kouluihin. Pääkirjoitus ei puhu mistään muusta, mutta Halla-aho kertoo seuraajilleen lehden perussuomalaisiin kohdistamasta yleisestä sorrosta.

Halla-aho liioittelee yliampuvasti ja tietää sen itsekin, mutta silti tämä menee kuin häkä päähän niille, joiden päähän sen on tarkoituskin mennä. Lehti ei ole kirjoittanut Halla-ahon väittämällä tavalla, mutta kyseessä onkin vain uhriutumiskertomuksen ties kuinka mones osa. Kaikki sortavat perussuomalaisia. Vain he ovat mielestään oikeassa ja siksi heidät mukamas yritetään vaientaa. Tätä vastaan he käyvät yrittämällä vaientaa kaikki muut.

Tänään on kohteena Helsingin Sanomat ja media yleensä. Äsken kohteena oli ja on vieläkin kouluopetus, ensi viikolla saattaa taas olla vaikkapa syyttäjä- ja tuomioistuinlaitoksen tai poliisin vuoro. Tärkeintä on lietsoa mielikuvaa perussuomalaisia sortavasta yhteiskunnasta ja suunnata paskamyrsky kulloinkin osoitettuun suuntaan. Tämä hivelee uskollisia somesotureita, jotka tottelevat pillin vihellystä aina. Toiminnan tarkoituksena on vaientaa kaikki kritiikki ja lopettaa asiallinen keskustelu. Asioista pitää puhua vain perussuomalaisten haluamalla tavalla.

Jostain kummallisesta syystä tämä taktiikka toimii yhä, vaikka sen läpi on nähty jo kauan. Se tehoaa yhteiskunnan toiminnasta tietämättömiin, joiden ainoa tarkoitus on saada edes hiukkasen verran valtaa käsiinsä. Se valta voi olla vaikkapa vain hävyttömän viestin kirjoittamista pillipiiparin osoittamaan suuntaan, mutta ilmeisesti sekin tuottaa tyydytystä. Tosiasiassa nämä somesoturit vain haittaavat puolueen toimintaa, sillä juuri heidän toimintansa mukaan leimataan kaikki. On kummallista, että Halla-aho ei näytä tajuavan tätä. Toisaalta voikin olla niin, että hän ei oikeasti edes halua päästä päättämään asioista maan hallituksessa, ja sehän onnistuu hyvin asettumalla aina ihan kaikkia muita vastaan.

Nyt kun Donald Trump on kaatunut, niin populistien olisi syytä ruveta miettimään omaa taktiikkaansa uusiksi. Itsekin olen sitä toivonut, mutta eipä siltä näytä. Pikemminkin Halla-aho vain näyttää lisäävän kierroksia. Ehkä hänen on pakko, sillä puolueessa on paljon sellaisia, jotka haluavat rakentamisen sijaan vain repiä. Heitä on aika monta eduskunnassakin.

Sanotaan vielä selvyyden vuoksi, että en syytä Halla-ahoa tai ketään muutakaan Alanko-Kahiluodon saamasta postista edes yllyttäjänä. En tiedä postin lähettäjää, mutta joka tapauksessa se näyttää vihanlietsonnan äärettömän ruman tuloksen. Veikkaan, että Helsingin Sanomatkin saa tänään rumaa palautetta.

Siitä palautteesta lehti ja muukin media saavat kyllä syyttää myös itseään. Vuosikausia toimittajia, tutkijoita, asiantuntijoita, poliitikkoja ja tavallisia kansalaisia on maalitettu ja uhkailtu hiljaisiksi, mutta se on sivuutettu vain satunnaisilla maininnoilla. Sen sijaan ilkeilevää ja kiukuttelevaa puoluejohtajaa ja muita ala-arvoisesti käyttäytyviä poliitikkoja on kohdeltu kuin pikkulapsia loputtoman ymmärtäväisesti ja jopa kehuen heidän viiltävän terävää älyään ja verbaalisia kykyjään.

Pikkulapsikin jatkaa huonoa käytöstään niin kauan kuin häntä siitä palkitaan.

Kommentit (63)
  1. Hyvä Saku. Niin täyttä asias kuin olla voi. Älä anna periksi.

  2. Juuri näin kuin Uuninpankolla Saku kirjoitti. Miksi PS on jo Soinin ajoista asti päästetty kaikista sanomisistaan kuin koira veräjästä? Nykyään mestari heittää jotain aiheen vierestä tai valehtelee, eikä kukaan mediasta kysy että mikä se PS:n linja oli ja voisitteko ystävällisesti vastata kysymykseen?

    Toivottavasti näitä asioita aletaan tuomaan esiin, mukaan lukien mestarin pilliin vihellykset.
    Usassa juuri nähtiin mitä tapahtuu kun populistien annetaan levittää valheita ja vihaa ilman seuraamuksia.

    Nyt on taas luotu muka-kriisi pääministerin ja presidentin kannanotoista. Tätä jaksaa porvarimedia vatvoa ja kauhistella. Paljon suurempi ja tärkeämpi asia on se että tällä hetkellä suosituimman puolueen tahto on aloittaa ilmiannot ja puhdistukset kouluissa ja intoa kaikkien yhteyskunnan rakenteiden ja luottamuksen romuttamiseen heillä on ollut jo useamman vuoden.

    Kun mestari sai tuomion, se oli vain muutaman ihmisen mielipide ja kyseessähän ei ollut kuin korkein oikeus. Polposta ollaan myös kuultu jo iät ja ajat. YLE on tietysti vihervassarien hallussa, vaikka siellä tuntuu kyllä olevan Kokoomustautaiset miehittäneet koko johdon.

    Valheilla ja vastakkain asettelulla ratsastavat nämä hyväkkäät ja lampaat seuraa.

    1. Minä eräälle kokoomukselaiselle osoitin YLE:n johdon, mutta se ei vaikuta kuulemma toimitukselliseen sisältöön. Kun sitten sanoin että jos ne ovat kaikissa hommissaan niin avuttomia, niin ei ole yhtään syytä äänestää. Sitten tuli bannia.

Kommentointi suljettu.