Bensatankin kokoinen maailma
Vajaa viikko sitten kirjoitin ihmisistä, joiden maailma on heidän asuttamansa tynnyrin kokoinen. Kuluneen viikon aikana olen huomannut käyttäneeni väärää kielikuvaa. Kyllä heidän maailmansa mahtuu heidän oman autonsa polttoainetankkiin. Perussuomalaiset ovat jo hyvissä ajoin ottaneet vaaliteemansa kärjeksi polttoaineen hinnan. Puolueen meemitehdas tuottaa jatkuvalla syötöllä tällaista tavaraa.
Tässä yhdistyvät vuoden 2019 vaalivideo Ketutushirviö ja tämän vuoden aluevaalien ykkösteemaksi valittu polttoaineen hinta. Ketutushirviö nosti Mauri Peltokankaan eduskuntaan, mutta aluevaaleissa tuli pahasti takkiin. Äänestäjät ymmärsivät, ettei aluevaltuustoissa päätetä polttoaineen hinnoista. Ensi kevääseen mennessä voi maailmassa tapahtua mitä tahansa, mutta kun oma maailma mahtuu sinne bensatankkiin, niin eletään tässä hetkessä.
Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että maan hallitus ei ole korottanut polttoaineen hintaa. Niinpä nyt onkin ruvettu vaatimaan polttoaineveron alentamista piittaamatta siitä, että alennus ei välttämättä näy kuluttajahinnassa ja että puuttumaan jäävät verotulot on otettava muualta. Hallitus on jo päättänyt alentaa Sipilän hallituksen päättämää jakeluvelvoitetta, mutta sekään ei välttämättä näy kuluttajahinnoissa ainakaan kokonaan.
Jakeluvelvoitteella tarkoitetaan sitä määrää, joka myytävästä polttoaineesta tulee olla ei-fossiilista. Tänä vuonna prosenttiosuus on 19,5 prosenttia, ja se on tarkoitus nostaa vuoteen 2030 mennessä 34 prosenttiin. Nyt osuutta lasketaan väliaikaisesti 12 prosenttiin. Se tapahtuu päästöjen kustannuksella. Niinhän se menee, että vaikka Jussi Halla-ahonkin mukaan vihreä siirtymä on Venäjän fossiilisesta energiasta luopumiseksi välttämätön, niin se ei saa näkyä juuri minun kukkarossani.
Maailma muuttuu nyt kovaa vauhtia. Venäjän aloittama sota Ukrainassa jatkuu, Unkari on julistanut poikkeustilan ja Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä jarruttava Turkki aloittaa uuden sotilasoperaation Syyriassa. Diktaattorit käyttävät tilaisuutta hyväkseen lujittaakseen valtaansa, ja heidän toimintansa heijastuu koko Eurooppaan. Viime talvena Venäjä käytti pakolaisasetta Liettuaa ja Puolaa vastaan, ja sama voi tapahtua meidänkin rajoillamme.
Tähän varaudutaan, mutta sekään ei suju ongelmitta. Sama bensapuolue on jo muutaman viikon huutanut, että Marinin hallitus ei halua puolustaa Suomea muuttamalla valmiuslakia niin, että rajat voidaan tarvittaessa sulkea myös turvapaikanhakijoilta. Samalla lakia muutetaan niin, että jopa yksityisomaisuutta voidaan takavarikoida turvapaikanhakijoiden hyväksi. Nämä väitteet oikaisin jo huhtikuussa, mutta eihän tosiasioilla ole merkitystä silloin, kun asioita koetaan.
Suomi on länsimainen, demokraattisesti hallittu oikeusvaltio, joka on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin. Niiden mukaan turvapaikkaa on oikeus hakea. Mahdollisuus keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottaminen on vastoin sopimuksia, joten siihen tarvitaan EU-komission suostumus. Puola ja Liettua sulkivat viime talvena rajansa myös turvapaikanhakijoilta, ja sen seurauksena Valko-Venäjältä rajalle lähetettyjä turvapaikanhakijoita paleltui hengiltä.
Suomi tekee toisin ja valmistautuu sulkemaan rajat siten, että mahdolliset turvapaikanhakijat keskitetään tietyille rajanylityspaikoille. Tämä ei tunnu kelpaavan.
Tämä kelpaamattomuus on lyhytnäköistä uskomista lainsäädännön kaikkivoipaisuuteen. Jos Venäjä päättää käyttää pakolaisia aseena Suomea vastaan, niin uskooko joku oikeasti sen estämiseen lainsäädännöllä? Kuvitteleeko joku Putinin perääntyvän mahdollisista aikeistaan vain siksi, että Suomen laki kieltäisi pakolaisten tulemisen? Uskoisivatko pakolaiset rajalla lakikirjaa heiluttelevia rajavartijoita vai yrittäisivätkö kiertää heidät metsien kautta? Koko rajalle ei voida rakentaa aitaa, ja Venäjän viranomaiset osaisivat kyllä ohjata pakolaiset oikeisiin paikkoihin. Pakolaisia vastaan ei myöskään voi julistaa sotaa, eikä Suomesta taitaisi edes löytyä sotilaita, jotka suostuisivat ampumaan aseettomia pakolaisia. Jos löytyisikin, niin he ja heille käskyn antaneet esimiehet ja poliitikot syyllistyisivät rikokseen ihmisyyttä vastaan ja löytäisivät itsensä kansainvälisestä tuomioistuimesta.
On paljon viisaampaa ennakoida tämäkin tilanne ja mahdollistaa järjestetty vastaanotto mahdollisine pikakäännytyksineen. Niin hallitus nyt tekee.
Nämä ovat oikeasti vakavia ja synkkiä asioita, mutta hetkessä elävät populistit eivät ajattele tulevaisuutta edes huomiseen asti. Eivät ajattele myöskään ne, joille populistien sanoma on suunnattu. Heille tärkeintä on, että mikään ei saa vaikuttaa heidän arkeensa tässä ja nyt.
He saattavat kokea vielä monta ikävää yllätystä ennen ensi kevään vaaleja.
Veron alentamista on kokeiltu mm ravintolaruuan ja parturipalvelujen kohdalla. Ei näkynyt hinnoissa, oli kuulemma muitakin nousupaineita.
Tulee mieleen se taksiyrittäjien pomo, jolta vuosia sitten joku toimittaja tenttasi polttoaineveron mahdollisen alentamisen vaikutusta kyydin hintaan. Lopputulema oli se, ettei hinta alenisi, vaikka vero poistuisi kokonaan. Näin käy nytkin polttoaineen kohdalla.
Hinnat ovat nouusseet, vaikkei siitä kalliilla ostetusta öljystä ole vielä litraakaan bensaa rustattu. Halvan polttoaineen aikana näkyi ilmaantuneen paikkaan jos toiseen lisäsäiliöitä.
No eikös sitten kannata nostaa polttoaineveroja, kun veron määrä ei mitenkään näy hinnassa? Vai muuttuuko se vain ideologisesti korrektiin suuntaan?
Kannattaa perehtyä siihen miten hinnat käyttäytyvät silloin kun veroja nostetaan ja kun niitä lasketaan. Ne eivät käyttäydy loogisesti samalla tavalla.
https://vatt.fi/-/alv-alennus-ei-paranna-kuluttajien-ostovoimaa
https://yle.fi/uutiset/3-11522662
Lisää tietoa aiheesta löytyy googlettamalla mm. arvonlisäveron alennuksen vaikutus. Ja jos ymmärttää että polttoainevero on verrattavissa arvonlisäveroon poltoaineen hinna muodostuksessa, niin ymmärtää että sama pätee myös siihen.
Nousu näkyy aina hinnassa. Olipa vero tai raaka-aineen hinnan nousu. Kuten nytkin. Kallis öljy ei ole ehtinytSuomeen, mutta sen halvemmalla saadun jalosteiden hinta pomppasi heti.
Verotus ei ole ideologiaa vaan yhteiskunnan infran rakentamista ja pyörittämistä. Veroista raivoavat vaativat teiden korjausta, oikomista , tunnin junaa ja ties mitä.
”Jos Venäjä päättää käyttää pakolaisia aseena Suomea vastaan, niin uskooko joku oikeasti sen estämiseen lainsäädännöllä? Kuvitteleeko joku Putinin perääntyvän mahdollisista aikeistaan vain siksi, että Suomen laki kieltäisi pakolaisten tulemisen?”
Jos Venäjä tosissaan turvautuisi pakolaisaseeseen Suomen rajoilla, niin Rajavartiolaitos ja muut viranomaiset varmasti tekisivät parhaansa torpatakseen hankkeen Puolan tavoin. Jälkeenpäin sitten voitaisiin vastata EU:n mahdollisiin muistutuksiin.
Jossakin Ylen ajankohtaisohjelmassa muuten mainittiin että Puolan rajakaan ei ollut täysin kiinni konfliktin aikana, jonka vuoksi EU ei heille muikkaria asiasta antanut.