Pääministerin peppu

Kun pääministerin kireät leggingsit syöpyivät Seiskan paparazzin verkkokalvolle, niin suunnilleen koko mediakenttä vaikeni muutamaksi päiväksi kiusaantuneena. Kaikki tajusivat, että nyt on saavutettu tutkivan journalismin pohja. Puhun piruuttani tutkivasta journalismista, sillä pääministerin puhelinkohun aikaan Seiska ylennettiin sellaiseksi esimerkiksi tutkivasta journalismista, että sen päätoimittaja kutsuttiin Ylen Viimeisen sanan asiantuntijaksi. Nyt on toinen ääni kellossa, ja tämä peppukohu on kuitattu nuivasti.

Pääministeri Sanna Marinista on tehty näitä kohujuttuja valtava määrä. On ollut kohua aamiaisen ja puhelimen lisäksi ainakin vessan pesemisestä, tissivaosta, topista, korvakuulokkeista ja repusta. Juttujen tarkoitus näyttää olevan pääministerin toiminnan vähätteleminen ja huomion kiinnittäminen ulkonäköön ja vapaa-aikaan. Ehkä nämä hömppäjutut oikeasti kiinnostavat monia, mutta en sulkisi kokonaan pois myöskään poliittisen vaikuttamisen mahdollisuutta. Kun pääministeristä muokataan jatkuvasti kuvaa bilettävänä hempukkana, niin jonnekin mielen perukoille se saattaa oikeasti syöpyä.

Tätä oletusta tukee myös nimettömän, kokoomusta lähellä olevan Päivän Byrokraatin reaktio.

Tai ehkä olen väärässä. Ehkä hömppä vain myy ja ehkä Päivän Byrokraatin trollit toimivat henkisesti murrosikään juuttuneiden tavalla ja tumputtavat pääministerin kuvalle. Ei kai siinäkään mitään, mutta yleensä sitä ei tehdä julkisesti.

Tämä näistä kohuista, joiden alle tuppaa jäämään kaikki asiallinen uutisointi pääministerin ja koko hallituksen toiminnasta ensin koronakriisin ja nyt maailmanpolitiikan pyörteissä. Asiallinen uutisointi näyttää koko ajan tavoittavan yhä harvempia ihmisiä, mutta hömppä myy hyvin. Oikeastaan otsikoin ja aloitin tämän jutun vetävästi ihan vain vertaillakseni lukijamäärää eilisen juttuni lukijamäärään. Kun yritän kertoa rajaturvallisuuden juridiikasta, niin se ei hirveästi kiinnosta.

Enemmän näyttää kiinnostavan asian ympärillä käytävä keskustelu, jossa faktat sivuutetaan samaan tapaan kuin Riikka Purra eilen A-Studiossa ja jossa juridiseksi kuviteltu mielipide perustellaan sanomalla “mutta kun me haluamme”. Kun toimittaja Annika Damström oikaisi kaksi Purran virheellistä väitettä, niin se oli toimittajan puolueellisuutta. Ne kaksi väitettä ja yhden lisää voitte lukea eilisen juttuni lisäyksestä.

Mutta ei mennä enää siihenkään, vaan katsotaan tulevaisuuteen. Jos puoluekannatusmittaukset konkretisoituvat vaaleissa, niin pääministeripuolueeksi nousee kokoomus. Toiseksi suurin puolue on SDP, mutta ainakin Petteri Orpo on jo epäillyt hallitusyhteistyön mahdollisuutta SDP:n kanssa. Hänen mukaansa puolueilla on liian suuri näkemysero talous- ja työllisyyspolitiikassa. Kokoomus kannattaa rajuja leikkauksia työttömyys- ja sosiaaliturvaan, ja jo viime syksynä Petteri Orpo ja Riikka Purra lupasivat sellaisia leikkauksia, että Sipilän hallituksen kiky kalpenee niiden rinnalla.

Myös tässä rajaturvallisuutta koskevassa lainsäädännössä kokoomus ja perussuomalaiset ovat lähellä toisiaan. Perussuomalaiset ovat ilmoittaneet selvästi, että jos rajavartiolakiin ei saada mahdollisuutta lopettaa turvapaikkahakemusten vastaanottaminen kokonaan, niin myöskään valmiuslaki ei etene tällä vaalikaudella. Kokoomus ei ole sanonut asiaa yhtä suoraan, mutta vaatii lakiin kuitenkin tiukennuksia. Ihan sivuhuomiona ihmettelen, mitä näiden puolueiden mukaan tehtäisiin sitten, jos turvapaikkahakemusten vastaanottaminen lopetettaisiin ja Venäjä lähettäisikin rajalle pakkosiirtämiään ukrainalaisia. Olisivatko rajat kiinni myös heiltä vai ruvettaisiinko oikeasti jakamaan ihmisiä vuohiin ja lampaisiin kansallisuuksien mukaan?

Taas lipesin asialliseksi, vaikka piti kirjoittaa siitä pääministerin pepusta. Siitä on jo kuitenkin kirjoitettu jo niin paljon, että antaa olla. Näköjään kirjoitinkin paidasta ja pepusta, mutta en osaa sanoa kumpi on kumpi.