Vaalit tulossa

Kun kokoomus tekee välikysymyksen vanhus- ja terveyspalveluista, perussuomalaiset lupaavat lopettaa ministereiden Uniper-piilosillaolon ja pääministeri Sanna Marinia alennetaan yli-imelillä festivaali- ja vaateuutisilla, niin tietää vaalien olevan tulossa. Kansalle kerrotaan kaiken olevan päin persettä, ja se on bilettävän pääministerin ja kelvottoman hallituksen vika.

Kokoomus tekee siis välikysymyksen vanhus- ja terveyspalvelujen tilasta ja vaatii toimia vanhuspalvelujen parantamiseksi ja terveyskeskusten päivystysruuhkien helpottamiseksi ihan kuin nämä olisivat uusia asioita ja ongelmat olisivat syntyneet tämän hallituksen aikana.

Kokoomus vastusti hoitajamitoitusta aina kevääseen 2019 asti, jolloin siitä säädettiin hoivakriisin oltua uutisissa monta kuukautta. Muistutin historiasta viime viikolla, mutta kerrataan. Syksyllä 2016 Sipilän hallitus päätti säilyttää hoitajamitoituksen suosituksen 0,5, mutta samalla se päätti ruveta laskemaan hoitohenkilökuntaan kuuluvat ”joustavammin perustein”. Hoitohenkilökuntaan kuuluviksi ruvettiin laskemaan sellaisetkin, jotka eivät varsinaisesti osallistu hoitotyöhön. Mukaan voitiin laskea keittiöhenkilökuntaa, välinehuoltajia ja vaikkapa talonmies Pikkarainen.

Seuraukset näkyivät keväällä 2019, kun hoivakriisi hierottiin kansan tajuntaan. Sen lisäksi Sipilän hallitus leikkasi koulutuksen rahoituksesta, lisäsi palkatonta työaikaa ja leikkasi puolet julkisen sektorin lomarahoista kiky-sopimuksella, joka saatiin läpi uhkaamalla vielä kovemmalla pakkolainsäädännöllä. Suurimpana kuntapuolueena kokoomus on jatkuvasti ajanut tiukkaa palkkakuria ja menojen karsimista.

Nyt sitten ollaan vaikeuksissa, ja se on tämän hallituksen vika.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra palaa somesta löytyvällä videolla Fortumiin ja Uniperiin, joiden asiat hän lupaa selvittää perin pohjin. Hänen mukaansa veronmaksajien rahaa viskattiin Saksaan kahdeksan miljardia euroa tuosta vaan, ja se on hallituksen vika. Purran mukaan Fortum ei olisi uskaltanut alkuvuodesta pääomittaa Uniperia ilman maan hallituksen lupaa.

Tämä uppoaa kannattajiin, jotka eivät ymmärrä sekä Fortumin että Uniperin olevan pörssiyhtiöitä, ja Uniper on vieläpä saksalainen pörssiyhtiö. Niitä eivät maiden hallitukset komentele, vaan niiden toimiva johto tekee itsenäisiä päätöksiä ja vastaa niistä itse. Asiaan ei vaikuta se, että Fortumin suurin omistaja on Suomen valtio.

Kun Fortum vuonna 2017 osti Uniperin, niin Sipilän hallitus piti sitä hyvänä kauppana. Kun Ukrainan sota alkoi ja nosti energian hintaa, niin Uniper joutui vaikeuksiin. Emoyhtiö Fortum pääomitti sitä kahdeksalla miljardilla eurolla. Tästä kerroin heinäkuussa.

Käytetty raha ei ole suomalaisten veronmaksajien rahaa, vaan Fortumin pääomitusta, lainoja ja takauksia. Suomalaisille veronmaksajille ei tule siitä laskua, vaan ainoastaan Fortumin valtiolle maksamat osingot pienenevät. Jos Fortum ei maksaisi osinkoa ollenkaan, niin sen vaikutus valtion budjettiin olisi noin 500 miljoonaa euroa. Ensi vuoden budjetin loppusumma on valtiovarainministeriön mukaan noin 79,5 miljardia euroa, joten voitte itse laskea prosenttiosuuden.

Ministereiden syyttäminen Fortumin toiminnasta kertoo, että perussuomalaiset luottavat kannattajiensa tietämättömyyteen pörssiyhtiöiden toiminnasta. Aika yleinen harhaluulo näyttäisi olevan, että omistajaohjausministeri johtaa valtion osittain tai kokonaan omistamien yritysten operatiivista toimintaa. Ei johda, mutta omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen (sdp) neuvottelema sopimus varmistaa sen, että Fortum ei menetä tytäryhtiölleen vuoden alussa antamaansa 8 miljardin euron sisäistä rahoitusta.

Kuten eräs Facebook-kaverini osuvasti totesi, niin ministerin syyttäminen Fortumin rahojen menettämisestä on sama kuin jos käyttäisi satasen omia rahojaan lottoon voittamatta mitään ja syyttäisi puolisoaan siitä, että tämä ei kieltänyt pelaamasta.

Tämäkin mysteeri on siis selvitetty, joten Purra voi lopettaa piilosleikin. Kukaan ei ole koskaan ollutkaan piilossa.

Ja koska vaalit ovat tulossa, niin oppositio voi aina syyttää kaikesta glittermekoissa poseeraavaa pääministeriä, joka ainakaan iltapäivälehtien mukaan ei tee muuta kuin bilettää.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (63)
  1. Selkosen Roope
    17.8.2022, 10:19

    Heikot on eväät oppositiolla, kun on pakko tehdä tikusta asiaa ja keksiä olemattomia ongelmia. Samalla se osoittaa, kuinka hyvin nykyinen hallitus on onnistunut.

    1. Heikot on eväät tiedotusvälineillä, kun uutissato on tätä luokkaa. Heikot ovat myös toimittajien taustoitustaidot.

  2. Jalosen Pekka
    17.8.2022, 10:20

    Olen huomannut, että kokoomuksen palkkakuri ei koske herroja ollenkaan.

Kommentointi suljettu.