Tämän hallituksen vika

Pystyin katsomaan Suomi Areenan puheenjohtajatenttiä vain kymmenen minuuttia, ja siinäkin oli viisi liikaa. Puheenvuoroja kyllä jaettiin, mutta koko ajan toiset keskeyttivät puhumalla päälle. Kun useampi on äänessä yhtä aikaa, niin kukaan ei saa sanottua sanottavaansa. Tällaisissa tenteissä pitäisi olla sääntö, jonka mukaan toisen puheen keskeyttäjän niskaan kaadetaan ämpärillinen jäävettä.

Jälkikäteen selasin tentistä tehtyjä uutisia ja totesin, että en menettänyt mitään. Opposition mielestä syyllinen kaikkeen ja erityisesti Fortumin ja sen tytäryhtiö Uniperin ongelmiin on Marinin hallitus. Pääministerin pitää heti keskeyttää lomansa ja ottaa tilanne haltuun, vaikka sitä varten meillä on omistajaohjausministeri. Lisäksi pääministerikin on ollut yhteydessä Saksan liittokansleriin, mutta tällaiset pikkuseikat eivät tietenkään kiinnosta silloin, kun pitää häivyttää omat virheet.

Kuten jo sunnuntaina kerroin, niin syyskuussa 2017 Fortum julkaisi tiedotteen, jonka mukaan se aikoo ostaa saksalaisen energiayhtiö E.ON:n osuuden niin ikään saksalaisesta Uniperistä. Näin Suomen valtion 51 prosentin osuudella omistamasta Fortumista tuli Uniperin pääomistaja 78 prosentin osuudella. Nyt Uniper tuottaa tappiota kymmenen miljoonan euron päivävauhtia, ja Saksan talousministeri vaatii emoyhtiö Fortumia osallistumaan Uniperin pelastamiseen.

Vuonna 2017 silloinen hallitus ei nähnyt kaupassa mitään riskiä. Homma meni kuten se menee aina silloin, kun lähdetään takki auki valloittamaan Euroopan markkinoita. Näistä pieleen menneistä yrityskaupoista löytyy jo vuonna 2017 kirjoitettu Kansan Uutisten hyvä kooste täältä.

Sonera osti ilmatilaa Saksasta 2000-luvun alussa 4,3 miljardilla eurolla. Samoihin aikoihin Digita Oy:ksi yhtiöitetty Yleisradion jakelutekniikka myytiin ranskalaisyhtiölle 300 miljoonalla eurolla. Sen jälkeen Yle ja muut mediayhtiöt ovat maksaneet saman rahan moninkertaisesti nykyään australialaisrahaston omistamalle ja rahojaan veroparatiiseihin piilottelevalle yhtiölle vuokrina.

Vuonna 2007 valtio myi osan Kemiran lannoiteliiketoiminnasta norjalaiselle Yaralle noin 200 miljoonalla eurolla. Huoltovarmuudelle välttämätön Fortumin sähkönsiirtoverkko myytiin joulukuussa 2013 myöhemmin Carunaksi nimensä muuttaneelle yhtiölle. Ne rahat sijoitettiin Saksan saastuttaviin energiatuotantolaitoksiin ostamalla nyt vaikeuksissa oleva Uniper. Vuonna 2016 yhtiöitettiin Metsähallituksen liiketoiminta ja annettiin työsuhteisille metsureille potkut. Vuonna 2016 pantiin taseet töihin perustamalla Vake Oy hallituksen omaksi budjetiksi ohi eduskunnan päätösvallan. Sinne oli tarkoitus siirtää kaikki valtion liiketoiminta, mutta onneksi Vake Oy ei koskaan saanut mitään aikaiseksi. Tai saihan se myytyä valtion omaisuutta ja lahjoitettua rahat pois.

Nämä ovat tietenkin vanhoja asioita eivätkä niitä halua muistella ainakaan ne, jotka päätöksiä tekivät. Nyt on nyt ja menneistäkin virheistä vastaa Marinin hallitus. Niin vastaa tulevistakin, sillä ainakin kokoomus on ennustanut Soten joutuvan vaikeuksiin heti ensi vuoden alusta lähtien. Tämä kuulemma johtuu siitä, että soteen ei ole tarpeeksi rahaa.  Kokoomus haluaa varmistaa sen rahan puuttumisen jatkossakin vaatimalla veronkevennyksiä. Sote ei saisi maksaa yhtään enempää kuin nyt, vaikka väestö ikääntyy ja hoidot kehittyvät ja kallistuvat.

Kokoomuksen oma ratkaisu oli Sipilän hallituksen soteen sisältynyt valinnanvapaus, jolla perusterveydenhoito olisi käytännössä ulkoistettu yksityisille terveysjäteille niiden määräämään hintaan ja yhteiskunnan maksettavaksi. Tämä olisi tukkinut julkisen sektorin ylläpitämän erikoissairaanhoidon, kun kaikki vähänkään enemmän hoitoa vaativat tapaukset olisi siirretty sinne. Se vasta olisi kalliiksi tullut.

Politiikka on jatkumo, jossa aiemmat päätökset vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa tehtäviin päätöksiin. Tämä unohtuu aina, ja se unohdetaan ilmeisen tahallaan elämällä aina vain tässä hetkessä. Irtopisteitä keräävät ja suosiota kalastelevat poliitikot luottavat siihen, että kansan poliittinen muisti kestää vain muutaman päivän.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (85)
  1. Rönttä-Köllönen
    13.7.2022, 10:02

    Puhumattakaan sitten pohjoismaisesta työnhakumallista, anteeksi “uudesta aktiivimallista,” jota Hesari todistelee “kelvottomaksi farssiksi” marssittamalla haastateltavaksi opettajan, jonka on osallistuttava työnhakuun vaikka työsopimuslain vastaisesti ketjutettu pätkätyöjakso on odottamassa muutaman kuukauden päässä.

    1. sakutimonen
      13.7.2022, 10:11

      Ja “unohtaen” kolmen kuukauden mittaisen ammattitaitosuojan, jonka aikana ei tarvitse hakea muita kuin oman alan töitä.

      1. Peter Teirikari
        13.7.2022, 11:46

        En vieläkään käsitä,miksi oppositio pelottelee työttömiä tällä uudella aktiivimallilla. Työnhaku on aina kuulunut työnhakijan velvollisuuksiin. käytännössä kaikki työnhaku tehdään nykyään sähköpostina,ei tarvitse kuin lisätä sähköpostin toiseksi vastaanottajaksi TE-toimisto,niin velvollisuus on hoidettu.

        Ja tässä Aktiivimallissa on sanktiot huomattavasti inhimillisempiä kuin Sipilän versiossa,jossa rangaistiin siitäkin,ettet saanut hakemaasi paikkaa.

        1. Pelottelee siksi, että se tietää ihmisten uskovan ilman, että kriittisesti lähtisivät syötettyä tietoa epäilemään. Pajunköyttä voi syöttää, mutta tyhmä on se, joka purematta nielee.


        2. käytännössä kaikki työnhaku tehdään nykyään sähköpostina,ei tarvitse kuin lisätä sähköpostin toiseksi vastaanottajaksi TE-toimisto,niin velvollisuus on hoidettu.

          Selkeästi et ole hakenut nykyisen systeemin kautta ensinmäistäkään työopaikkaa, kun et näytä tietävän miten systeemi toimii. Ei työvoimatoimistolle mitään sähköpostin kopiota lähetetä haetusta työpaikasta. Ei ne ota sellaisia edes ota vastaan olen aivan varma. Sen sijaan se haku pitää käydä merkkaamassa erikseen TE-toimiston sivulla olevaan lomakkeeseen. Jos et käy merkkaamassa karenssit ja varoitukset lähtee postiin täysin automaattisesti. Tuollaisia määriä mitä merkintöjä tulee ei voi kukaan valvoa käsipelillä.

          Sitten vielä teoreettisena mahdollisuuteena saa nähdä kaatuuko järjestelmäkin ehkä joku päivä tai toimiiko moiteettomasti loputtomasti. Ei varmasti tarvita kuin pieni ohjelmistovika. Ja läjä työttömiä saadaan vaikka karenssin aiheetta. Jota sitten setvitään ehkä viikkoja ja rahan tulo silloin seis. Mutta silloin ei varmasti tarvii spämmiä hakemuksiakaan joka paikkaan vain hakemisen vuoksi.

          1. Arkkienkeli
            14.7.2022, 04:25

            Itse asiassa TE-toimiston sivujen kautta pitää toimittaa liite jokaisesta haetusta työpaikasta. Mm. sähköposti jossa haetaan paikkaa ja palkkavaatimus, mikä toki rikkoo yksilönsuojaa, sillä henkilökohtaisia sähköposteja ei pitäisi kenenkään vaatia.

            Selkeästi et ole kartalla uuden työnhakumallin vaatimuksista.

            1. Tuo liitteen toimittaminen te-toimistolle jokaisesta haetusta työpaikasta arveluttaa minua: Itselläni on 2 tuttua työpaikkaa, joista voin realistisesti odottaa saavani pätkätöitä (ikäni on 60 vuotta), ja olen ajatellut kysellä niistä töitä kuukausittain puhelimitse ja miehistönvaraussysteemillä. En voi joka kerta lähettää näihin paikkoihin hakemusta vain, jotta minulla olisi todiste hakemisesta te-toimistoa varten.

              Hermostuttaa myös ajatus, että te-toimisto ottaisi itse yhteyttä näihin työnantajiin tarkistaakseen, olenko niihin hakenut. Sellainen varmasti heikentäisi työnsaantiani ainakin toisen työpaikkani osalta.

              Myös tuo sanamuoto ” – voi perustellusti olettaa voivansa työllistyä” on mielestäni tulkinnanvarainen ja tarjoaa mahdollisuuden mielivallan käytölle: Ilmeisesti virkailija saa päättää, oliko oletukseni perusteltua? Jos ei ollutkaan, en ole täyttänyt työnhakuvelvoitetta.

              Jos laitan hakemuksen ja pääsen haastatteluun enkä tule valituksi, se voidaan myös helposti kääntää minua vastaan. Olen jotenkin omalla toiminnallani aiheuttanut sen, vaikkapa olemalla liian ruma ja vanha. Virkailija voi myös soittaa haastattelijalle, joka ilkeyttään keksii, että haisin viinalle.

              Pakko sanoa, että vaihtaisin kyllä takaisin vanhaan systeemiin. Jos olen mennyt pahasti metsään tässä pohdinnassani, oikaiskaa, olkaa hyvät.

              1. sakutimonen
                14.7.2022, 12:01

                Juttu ei käsittele työnhakua. Tämä ei ole yleinen keskustelupalsta teitä kiinnostavista aiheista.

                1. Nollatunti ukko
                  14.7.2022, 20:23

                  Ei käsittele, ei. Olisi kuitenkin mukava jos joku juttu tosiaan käsittelisi työnhakua ja siitä raportointia TE-toimistolle. Tästä aihepiiristä harvalla on tämänhetkistä täsmätietoa. Ei edes kaikilla, joita asia koskee.

                  1. Raportointia TE-toimistolle ei ole mitään merkkejä Te-hallinnon omilla sivuilla työttömän ollessa kuntakokeilussa. Ilm. laki hakea 4 työpaikkaa vai oliko 5 koskee vain Te-palvelussa työnhakijan kirjoilla olevia. Ja koskee myös niitä, jotka eivät ole kokonaan työttömiä vaan myös niitä, jotka nostavat soviteltua päivärahaa.

                    Yks ovela keino päästä kaikkein vähemmällä on kannella Te-toimiston omasta asiantuntijasta ns. omavalmentajasta. Saa olla kuulemma kantelun tekemisen jälkeen täysin rauhassa. Ei edes työllistymissuunnitelman päivittämiseen ole kiirettä.

                  2. sakutimonen
                    14.7.2022, 22:41

                    Vertailin neutraalisti Sipilän ja Mainin hallitusten työnhakumalleja maaliskuussa 2021. https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2021/03/17/tyonhakumallit-pahkinankuoressa/

                    Tästä jutusta sain työttömiltä niin paljon paskaa silmilleni, että katsoin työni heidän puolestapuhujanaan tulleen tehdyksi.

                    1. Älä sinäkään Saku yleistä meitä työttömiä samaan yhtenäiseen möykkäävien joukkoon. Ei kaikki ajattele samoin mitä somesta voisi päätellä.

            2. Näyttäisi sitten siltä, että ohjeistukset on erittäin sekavat. Omalla kohdalla ei ole käsketty lähettää mitään liitteittä jos ei sitten itse jotain halua lähettää. Riittää, että kirjoittaa hakeneensa. Minulle myös kerrottiin, että pelkkä soitto ja työpaikan tiedustelu riittää hakemukseksi. Siitä ei jää välttämättä mitään merkintää paitsi puhelimeesi. Sieltä sen saaminen liitteeksi vaatii jo hyviä tietoteknisiä taitoja. Ja tosiaan siinä kajotaan yksityisyyden suojaan. Miksei suoraan pakoteta työtön lataaman joku sovellustietokoneelle ja puhelimeen joka vahtii työtöntä?

              Toiseksi miten työtön voi tietää mikä on sopiva palkkapyyntö? Varsinkin jos ollut pitkään työtön jatehnyt vaan orjatöitä pyytääkö vaan automaattisest vaikka 9,5e/h . Tai kenties onko pitkäaikaistyötöntä kielletty pyytämästä kunnon korvausta joka sopisi työnvaativuuteen.

              Jo pelkästään tästä pitäisi järjestää työttömille oma info/koulutustilaisuus, missä kerrotaan mitä palkkaa nykyään pitäisi maksaa, että palkkapyynnöt asettuu tasolle, joka voidaan katsoa hyväksytyksi hauksi. Nythän on suuri vaara, että vääränlainen palkkapyyntö katsotaan hakemisen laiminlyömiseksi jos se kerran pitää myös kertoa oleellisena tietona.

              Yhteenvetona voidaan siis jo nyt sanoa, että on epäonnistuttu koko asiassa. Säännöistä ei ole tietoa. Valvonta on hankalaa käsipelillä kokonaan, joten se tehdään automaattisesti joka ei ole aukoton. Ja edelleen firmoja ja työvoimaviranomaisia valvonta ei koske.

              Firmat voi työntää joka hakemuksen roskiin, eikä kukaan kysy perään katsoiko kaikki hakemukset läpi huolella ja kutsunut sopivia ehdokkaita haastatteluun? Tämähän kuuluisi työvoimaviranomaisten toimenkuvaan ehdottomasti, mutta ei heitä siinä kukaan valvo myöskään ei ole edes velvotteita asiaan.

              Eli kovin on yksipuolista tämä velvottavaisuus ja valvonta. Ja edes tuota hakurumban aiheuttamaa merkintätulvaa ei voida käydä läpi käsipelillä kuten kuuluisi. Eli joka firmaan soitetaan ja tiedustellaan, onko heille todella tullut hakemus työttömältä? Ja samalla voisi vaatia firmalta tilannetiedotusta miten heidän työntekijähaku etenee. Onko hakemuksia tutkitttu huolella jne. Sillä tämä ei ole mitään leikkiä ja pelleilyä enää edes firmoille tai ei kuulu olla. Joka hakemus joka tulee on käsiteltävä huolellisesti ja mietittävä tarkkaan voisiko tämä olla heidän työntekijä.Laiminlyönnistä pitää olla seuraamuksia jotka sattuu varmasti.

              1. sakutimonen
                14.7.2022, 12:01

                Juttu ei käsittele työnhakua. Tämä ei ole yleinen keskustelupalsta teitä kiinnostavista aiheista.

              2. Työnhakijakin voisi tehdä kiusaa tämän lain puitteissa. Aina hakemastaan paikasta pyytäisi ansiovertailun lähetettäväksi. Miljoonan ansiovertailun pyytäminen vie työnantajien aikaa ensiksikin sähköpostin avaamisen verran. Sitten pitää vastaanottajan tarkistaa, että pyytäjä on todella hakenut paikkaa. Voihan sen ansiovertailun toki pyytää kuka tahansakin. Sitten työnantajan edustajan on selattava tiedostoistoistaan oikea file ja sitten vielä se lähettää. Menee siinä vartti jos toinenkin. Puoli tuntia jos menee, niin se tekisi 1 milj. hakemuksella työajan lisääntymistä 1 kk ajalle noin 3200 työntekijälle. Työllisyysvaikutus se on tämäkin.

    2. No tuo vain todistaa, että tehtiin jälleen purkkapatenttikorjaus, jonka katsotaan olevan ihan hyvä korjaus tarvii vain silloin tällöin justeerata. Varmaan aina vaalien alla se justeeraus muuttuu tärkeäksi. Ja siinä ei tietenkään korjata tuollaisia pikkuvikoja kuin väärinkäytökset työnantajien puolelta.

      Toki oikeistosiipi voisi myös luvata, että lopettaa tämmöset järjettömyydet jos pääsee valtaan. Ja tehdään taas uusi malli, joka sisältää vain pakkoja ja raippoja, mutta vain työttömille.Ei missään nimessä muille osapuolille, kuten vaikka työviranomaiset ja työnantajat. Nehän ei ole millään muotoa syyllisiä siihen, että tilanne on mitä on.

      1. Sirpa+Kärkkäinen
        13.7.2022, 19:14

        Määräaikaisissa opettajan tehtävissä työskentelee Suomessa 30-40 000 henkilöä. Yksin vapaassa sivistystyössä 20-30 000, muun opetustoimeen piirissä 15% henkilökunnasta. Minä kuten monet kollegani ovat työskennelleet vuosia, jotkut jopa vuosikymmeniä näissä olosuhteissa.

        En pysty näkemään millään tätä yksittäisen työnantajan vikana pelkästään. Koulutus järjestetään suurimmaksi osaksi valtion rahoituksella. Kun resursointi on kroonisesti alimitoitettua, syntyy tilanne, jossa kuntien ja kaupunkien ”kannattaa säästää” jättämällä opettajat ilman vuosiloman palkkaa.

        Ongelma ei poistu sillä, että haukutaan vuoroin opettajat, vuoroin työnantajat. Se, mikä poistuu, on ammattitaitoinen työvoima alalta, joka tarjoaa näin huikeat ”työsuhde-edut”. Mutta eipä tämä näytä kiinnostavan poliitikkoja niin oikealta kuin vasemmalta. Johtopäätös on siis sama kuin terveydenhuollossa; homma hoituu parhaiten ilman henkilökuntaa…

    3. Koko TE-toimiston vaatima neljä haettavaa työpaikkaa kuukaudessa TE-toimiston sivuilla on farssi, sillä nyt heinäkuussa kymmenes päivä avatulla osiolla, esim. heinäkuulta pitää ilmoittaa haetut paikat 29.07.2022 mennessä. Jos ei ilmoita, varma karenssi. Ja työttömän ilmoittaessa ne lomake lukittuu jolloin ei pysty ilmoittamaan elo- ja syyskuun hakuja.

      Varmaa karenssia tulee kaikille työttömille työnhakijoille.

      Ps. Minut irtisanottiin työstäni minusta riippumattoman tapaturman vuoksi ja olen vuoden 2022 hämmästellyt TE-toimiston käytäntöjä.

      Pps. Terveisin metalliteollisuudessa työskennellyt tekniikan tohtori.


      1. Ja työttömän ilmoittaessa ne lomake lukittuu jolloin ei pysty ilmoittamaan elo- ja syyskuun hakuja.

        No jos tästä jotain sanottavaa itsellä. Niin se käyttöliittymä miten ilmoitetaan on minustakin sekava. Esim KELA:n sivulla on sentään selkeä tallenna ja jatka myöhemmin nappi. Sitten siellä on erikseen lähetä nappi tarkistettua antamasi tietosi, koska lähettämisen jälkeen et voi niitä muuttaa.

        TE-toimiston ilmoitussysteemissä taas on minusta sekavat kyllä ja ei valinnat. Ja uhkaus, että et voi enää muuttaa tietojasi kun tallennat tiedot ei vaikka siellä olisi kirjoitusvirhe tai päivänmäärä yms. Ja jos niistä kyllä ja ei vaihtoehdoista valitsee väärin niin lomake lukittuu. Oliko se valinta nyt kyllä niin lomake lukittuu täysin. Vaikka on tarkoitus lisätä seuraava haku myöhemmin vaikka viikon päästä. Mutta siinäpä lisäät kun ei voi enää, koska lomake on lukittuna.

        En tiedä onko tuo aivan tarkoituksellista toimintaa tehdä tuosta ilmoittamisestakin stressiä ja huolta aiheuttavaa epämääräisesti toimivan logiikan avulla. Ilmeisesti on koska eihän työttömällä saa olla helppoa ja kivaa edes ilmoittamisen kanssa. Itse ratkaisin tämän lukitus ongelman kirjoittamalla haut yhdellä kertaa hakuajan loppumetreillä. Ehkä sekin on kiellettyä mutta aivan sama jos systeemi on tämä.

        Jokatapauksessa sen lomakkeen pitäisi lukittua ilman korjausmahdollisuutta vasta kun päivänmäärä hauille menee ohi. Ei silloin kun työtön vielä täydentää ja korjaa vaikka kirjoitusvirheitä ja aikaa hakuja on tehdä vielä jäljellä. Pelkkä tallennanappi piisaa ilman mitään lisävaihtoehtoja. Koska aivan sama tiedot tallentuu tietokantaan näinkin. Ja lähetys ja lukitus tapahtuu automaattisesti kun päivänmäärä menee umpeen. Mikä siinä on niin vaikeaa tehdä asiat selkeäksi? Muuta kuin se että niitä ei halutakaan tehdä selkeäksi työttömille. Vaan aina pitää olla jotain ansakuoppaa aiheuttaan lisää stressiä minun mielestä.

        Eikä tämä edes kuuluisu Sakun blogiin. Tämä keskustelu epäkohdista pitäisi käydä tahojen kanssa, jotka voisi vaikuttaa johonkin mieluummin julkisesti. Mutta ne tahot haluaa pysyä piilossa eikä missään nimessä aloittaa julkistakeskustelua mikä nyt aivan tyypillistä heille.Vastuuta ei oteta eikä tarvitse ottaa kun vaan vältellään julkistakeskustelua.

        1. Olet oikeassa tämä ei ehkä kuulu käsiteltävään aiheeseen, mutta Sakun blogiin kaiketi.

          Olen aika huolestuneena lukenut uuden työnhakumallin epäkohdista. Kuulun itse siihen porukkaan ikääntyviä ja miksei muitakin, joille lomakkeita täytellessä sattuu virheitä. Kas kun me kaikki emme ole “koodareita” jotka korjaavat virheitä, me teemme niitä. Siksi tuntuu aika käsittämättömältä, että työttömät joilla saattaa olla esim. luki ja kirjoitushäiriö alistetaan byrokratialle joka armotta rankaisee siitä, ettei hahmota kirjoitettua tekstiä kuten muu, aivan kuin työnhaku ei muutenkin olisi stressaavaa.

          Kun nyt tällaisia uusia keinoja, ohjelmia ja tapoja pakotetaan käyttämään, vähintä mitä voisi toivoa on se, että käyttäjät olisivat samalla viivalla niitä käytettäessä. Yleistäen voisi sanoa, että ne joilla tähänkin asti on ollut haasteita tietoyhteiskunnan oranvanpyörässä, eivät tästä uudistuksesta tule hyötymään. Pahoin pelkään, että käy päinvastoin ja pyhä automatisoitu byrokraattirobotti tekee heidän toimeentulostaan taas asetta haasteellisempaa.

          1. sakutimonen
            14.7.2022, 12:00

            Juttu ei käsittele työnhakua.

        2. sakutimonen
          14.7.2022, 12:02

          Juttu ei käsittele työnhakua. Tämä ei ole yleinen keskustelupalsta teitä kiinnostavista aiheista.

  2. Orpo ihmetteli kun Marin ei ole yhteydessä liittokansleri Schröderiin, niin minäkin, ensinnäkin hän on lomalla ja tiedä onko Schröder elossakaan.
    ( toimittajalta tuli myöhemmin tieto että oli ollut jo yhteydessä Scholziin).
    Toinen kohta kun Honkonen varuskuntien lakkauttamisesta kokoomuksen hallituskaudella ohimennen mainitsi, Orpon naama kävi aivan punaiseksi, ajattelin räjähtääkö koko ukko.
    Nämä nyt tietenkään mitään tärkeitä huomioita ole, mutta kiva mauste .

    1. Tomi Riihelä
      13.7.2022, 10:21

      Huomasin saman Honkosen puheenvuoron aikana. Olisi Honkonen voinut samalla nostaa esiin poliisin määrärahojen leikkauksen ja organisaatio uudistuksen. Veikkaan että sitä ei olisi Orpon pumppu enää kestänyt… Anteeksi tällainen julma ironia…

Kommentointi suljettu.