19.10.2018 Mitä hätäilemällä syntyy? Kaikki tuntevat vanhan sanonnan, jonka mukaan hätäilemällä ei synny kuin kusipäisiä mukuloita.… 3 39
26.9.2018 Rampa ankka Olisi saattanut olla mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa sekä keskustan että sinisten eduskuntaryhmien… 2 43
22.9.2018 Raha ja valta ”Arvot eivät ole vain luettelo sanoja, jotka liitetään juhlapuheiden jatkoksi. Ne ovat… 1 86
28.8.2018 Salainen sote Salamyhkäisessä kokouksessa puitiin soten kohtaloa, uutisoi Yle. Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Päivi Nerg järjesti eduskuntapuolueiden ja… 2 55
25.8.2018 Eipä tullut takkia Sipilän hallituksen päätökset perustuvat tarkkoihin laskelmiin. Ongelmana on, että laskelmien pohjana olevat… 3 49
23.7.2018 Rahastusta työttömillä Sipilän hallituksen tapana on tehdä suuria uudistuksia rysäyttämällä usean lain huonosti valmistellut… 2 72
17.7.2018 Kankkulan kaivo Kunhan helteet tästä hellittävät ja päättäjät palaavat kesälomiltaan, niin heitä odottaa sote-… 2 50
28.6.2018 Bisnestä työttömillä –Lähtökohta hallituksen esityksessä on mahdollistaminen. Tulevilla maakunnilla on valta ja vastuu järjestää… 2 70
5.6.2018 Eiköhän tämä ole nähty – Koko ajan ongelmat vähenevät. Tämä on sodan jälkeisen historian suurin uudistus… 2 53