28.8.2017 Perustuslaki ja yhdenvertaisuus Eilen kerroin, että myös ilman oleskelulupaa maassa olevilla on oikeus toimeentulotukeen. Tätä eivät tunnu… 49
27.8.2017 Luvattomat maassaolijat ja toimeentulotuki “Perjantaina haastattelin poliisia, joka työskentelee maasta poistamiseen liittyvien asioiden parissa. Haastattelussa poliisi… 31
28.7.2017 Perimmäinen syy Oletteko koskaan miettineet syytä siihen, että media nostaa jatkuvasti esille Siivooja-Marian kaltaisia, jotka sanovat… 24
23.7.2017 Viilataan sitten pilkkua Olen kolmessa eri jutussani käsitellyt Siivooja-Mariaa, joka saa toimeentulotukea enemmän kuin sai… 44
20.7.2017 Tuulesta tempaistu? Eilen epäilin Ilta-Sanomien jutun palkkaa suuremmasta toimeentulotuesta olevan faktojen osalta puutteellinen. Jutun kommenttiosio on tapansa… 57
19.7.2017 Mätäkuun juttu? – Täytin toimeentulotukihakemuksen, vuokratukihakemuksen ja hain vielä kunnalta ennaltaehkäisevää tukea. Maria kertoo, että… 33
29.5.2017 Horjuva oikeusvaltio Oikeusvaltiossa jokaisen pitää voida luottaa siihen, että kaikki viranomaiset toimivat lain ja… 16
15.5.2017 Tilastoista katoavat työttömät Joskus 1960-luvulla televisiossa näytettiin tietoiskua silloin vielä harvinaisesta turvavyön käytöstä. Mieleeni on… 28
6.5.2017 Kannustinloukku ja työnhaku Aika usein tulee sellainen tunne, että päättäjämme ja heidän käyttämänsä asiantuntijat ovat… 33