Kukapa olisi uskonut?

-Minun on hyvin vaikea ymmärtää, että yritykset toisella kädellä vaativat valinnanvapautta ja toisella kädellä ovat valmiita tekemään valinnanvapauden kanssa ristiriidassa olevia ratkaisuja, monopoleja kokonaisten alueiden mittaluokassa.

23559838_882673871892591_6247511716982591723_n

Tämä peruspalveluministeri Annika Saarikon lausahdus kuvastaa hyvin päättäjien ja yritysten erilaista käsitystä soten valinnanvapaudesta. Poliitikkomme näyttävät elävän utopiassa, jossa jokaisessa kunnassa on rinnakkain vähintään kolme terveyspalveluiden tuottajaa, julkinen ja pari yksityistä. Palvelua tarvitseva asiakas sitten päättää mistä ovesta kävelee sisään.

Todellisuus on jotain ihan muuta. Terveysyritysten käsitys valinnavapaudesta on se, että mahdollisimman moni asiakas valitsee juuri heidän yrityksensä. Yritykset kilpailevat sekä asiakkaista että markkina-alueista, se kuuluu yritysten väliseen kilpailuun luonnollisena asiana.

Juuri siksi Attendo tarjoutui viime keväänä ostamaan kuntien terveyskeskuskiinteistöjä. Tarkoitus oli ja on edelleen varmistaa yritykselle asiakaskunta takaamalla kunnille peruspalvelujen pysyminen paikkakunnalla. Myönnän ihan suoraan, että minua kuntapäättäjänä houkuttelee tällainen tarjous. Pohjois-Karjalassa jo toimivalla maakunnallisella Siun Sotella on omat ongelmansa, jotka olivat ennakoitavissa jo vuosi sitten, siis ennen kuin Siun Sote edes aloitti toimintansa. Nyt nämä uhkakuvat alkavat toteutua. Tämän vuoden tilinpäätös tulee olemaan 10 miljoonaa alijäämäinen, ja sama säästäminen jatkuu myös ensi vuonna. Kun valtakunnallinen sote ja maakuntamalli tulevat, niin kumuloituneet laskut rysähtävät kuntien maksettavaksi.

Ulkoistamisessa on myös valtava riski, joka konkretisoitui Rääkkylän tapauksessa. Vuonna 2010 Rääkkylä ulkoisti koko perusterveydenhuollon Attendolle ja päätyi neljässä vuodessa kriisikunnaksi. Kunta velkaantui Attendolle miljoonan vuodessa ja joutui asian paljastuttua ottamaan lainaa maksaakseen tämän budjetointivirheen seurauksena syntyneen velan. Jos Rääkkylän tapaus kiinnostaa, niin seurasin sitä takavuosina aika tiiviisti. Kooste löytyy täältä.

Kun tällaisia katastrofeja syntyy jo peruskuntatasolla ihan vain osaamisen puutteen takia, niin hirvittää ajatella mitä saadaan aikaan valtakunnallisesti. Tuosta alussa maintusta Meri-Lapin tilanteesta en osaa sanoa mitään muuta kuin että kaikkea se sote teettää. Kunnat pyrkivät pitämään palvelut asukkaidensa lähellä, kuten kuntien pitääkin tehdä. Yritykset pyrkivät maksimoimaan asiakasmääränsä ja voittonsa, kuten yritysten kuuluukin tehdä.

Ja päättämässä ovat valtakunnanpoliitikot, jotka elävät kauniissa utopiassa ja yrittävät ohjata todellisuutta tämän utopiansa mukaan.

 

Eikö olisi saanut sanoa?

Eilinen juttuni Reviirijako sai paljon palautetta, jossa keskityttiin enimmäkseen kaikkeen muuhun kuin itse jutun aiheeseen. Osaltaan syynä lienee ollut ensiesiintymiseni Apu-lehden bloggaajana. Jotkut uudet lukijat olivat ilmeisen järkyttyneitä kirjoitustyylistäni, jota pidettiin jotenkin sopimattomana. Sosiaalisessa mediassa päädyttiin hyvin nopeasti nimeämään minut valehtelijaksi, ylimieliseksi ja kyvyttömäksi ottamaan vastaan palautetta. Jotkut sormi pystyssä selittävät pukuherrat ja jakkupukurouvat pitivät minua selvästi aloittelijana, joka pitää opettaa hyville tavoille.

Olin luullut seitsemän blogivuoden aikana tavanneeni jo kaikki kommentoijatyypit, mutta en ollutkaan. Törkeilijöihin olen tottunut, tärkeilijät ovat uutta.

Sopimattomana pidettiin myös sitä, että julkaisin Attendon vastineen sellaisenaan. Se ei kuulemma ollut tarkoitettu vastineeksi, vaan alustavaksi vastinepyynnöksi, josta vasta neuvoteltiin lehden toimituksen kanssa.

Kun minulle lähetetään vastinepyyntö ja teksti, niin pidän sitä vastineena, jota en tietenkään rupea muokkaamaan. Jos vastine ei miellytä sen kirjoittajaa, niin syytön minä siihen olen.

Mutta nyt päästään lopultakin itse asiaan eli siihen, että asia tuntuu olevan Attendolle arka. Pohdintani Attendon tekemistä terveyskeskuskiinteistöjen osto- ja vuokraustarjouksista perustuvat tosiaankin vain itse tarjouskirjeeseen, julkaistuihin lakiluonnoksiin ja hallituksen esityksiin. Mihinkäs muuhun ne voisivat perustua? Minulla ei ole mitään salaista sisäpiiritietoa.

Attendon viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja kommentoi blogini Facebook-sivulla ahkerasti ja asiallisesti. Hän jopa sanoi, että Attendon tarjouskirjeessä on virhe. Attendo ei ole tekemässä ostotarjouksia, vaan haluaa pelkästään vuokrata kiinteistöt. Jos näin on, niin siinä tapauksessa myös linkittämässäni Attendon Antti Raimovaaran videotarjouksen puheessa on sama kirjoitusvirhe.

Korkeaoja puhui jatkuvasti sekaisin sekä asiakasmaksuista että järjestäjän ostopalvelun tarjoajalle maksamasta hinnasta. Hänelle ja minulle näiden kahden asian välinen ero on selvä, mutta monille muille ei ole. Asiakasmaksu on se hinta, jonka asiakas maksaa käynnistään, ja sen päättää jatkossakin julkinen sektori. Järjestäjän eli maakunnan palveluntarjoajalle maksama hinta on se summa, jolla maakunta ostaa ne palvelut palveluntuottajalta.

Minä puhuin koko ajan vain tästä jälkimmäisestä hinnasta ja sen muodostumisesta. Senkin päättää palvelun järjestäjä eli maakunta, mutta sen suuruutta ei kukaan vielä tiedä. Määräytymisperusteista tiedetään sen verran, että siihen vaikuttavat monien muiden asioiden ohella asiakkaiden ikä- ja sairastavuusrakenne sekä toimitilojen saatavuus ja asianmukaisuus. Tämä hinta tulee olemaan kaikille palveluntarjoajille sama, jolloin on tarkoitus synnyttää kilpailua järjestäjien välillä.

Varmasti syntyykin siellä, missä on laaja asiakaspohja. Harvaan asutuissa maakunnissa asia on toinen. Siellä on vahvoilla se, jolla on toimintaan sopivat kiinteistöt ja toimiva organisaatio valmiina. Jos vaikkapa Pohjois-Karjalassa Attendo omistaisi suurimman osan pienten kuntien terveyskeskuksista, niin se ei voisi olla vaikuttamatta järjestäjän maksamaan hintaan. Kaikki saisivat ilmoittautua palveluntuottajiksi, mutta vain yhdellä olisi siihen sopivat tilat. Tämä tarkoittaisi käytännössä monopoliasemaa. Saman epäilyn monipoliaseman syntymisestä esitti myös maan hallitus valinnanvapauslain perusteluissa.

3-kermankuorinta1

Aiheesta voitte lukea lisää tästä helmikuussa kirjoittamastani jutusta.

Epäilyni reviirien jaosta sai eilen vahvistusta, kun useiden kuntien päättäjät kertoivat minulle saamistaan osto- ja vuokraustarjouksista. Varsinkin Itä-Suomessa tarjouksia terveyskeskusten osalta on tehnyt vain Attendo. Uutta oli tieto, että samaan aikaan Esperi on tehnyt samanlaisia tarjouksia palveluasumisyksiköiden ostamisesta ja vuokraamisesta.

Minun on mahdotonta uskoa, että liiketaloudellisten periaatteiden mukaan toimivat yritykset toimivat sokkona. Ne eivät voi ostella ja vuokrata kiinteistöjä ilman jotain pätevää syytä. Ja se syy on tietenkin palvelutuotannon saaminen itselle.

Ilmeisesti tämän sanomisessa on jotain sopimatonta.

 

Valinnanvapauden kupla

– Ei valinnanvapaus ole mikään säästökeino. Se on nyt pakko sanoa, kun täällä puhutaan terveydenhuollon kustannuksista. Se jopa vie tässä alkuvaiheessa enemmän rahaa, mutta väitän, että pitkällä juoksulla se tuo kustannusvaikuttavuutta.

Näin sanoi sisäministeri Paula Risikko Verkkouutisille hallituksen esityksestä laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tätä uudistusta on markkinoitu eritysesti säästöillä, mutta kun  lakiesitys on nyt tullut jokaiseen kuntaan lausunnolle, niin enää ei voi valehdella. Jokainen esityksen lukeva näkee, että markkinapuheet ja lakiesitys eivät vastaa toisiaan.

Otetaan ensin nuo säästöt, joita piti tulla. Hallitus myöntää esityksensä perusteluissa suoraan, että niitä ei tule. Sen sijaan kustannukset nousevat.

1 ei säästä

Esityksestä löytyy paljon muutakin puheiden kanssa ristiriitaista. Laissa piti estää ns. kermankuorinta eli yksityisten toimijoiden mahdollisuus haalia itselleen vain parhaat asiakkaat. Hallitus myöntää, että kermankuorintaa tulee tapahtumaan. Pistää jopa epäilemään, että niin on ollut tarkoituskin. Yksityiset hoitavat helpot ja maksukykyiset asiakkaat, mutta vaikeat ja maksukyvyttömät jäävät julkisen sektorin vastuulle. Valinnanvapaus on annettu asiakkaan sijaan yrityksille.

kerma 1

 

kerma 2

Suomennettuna tuo kapulakielinen jargoni tarkoittaa sitä, että kermankuorinnnan mahdollisuus on tiedostettu, mutta sitä ei ole aiottukaan estää.

Valinnanvapauden piti myös turvata harvaan asuttujen alueiden palvelut. Hallitus sanoo suoraan, että näin ei tapahdu, vaan palvelut heikkenevät tai ainakin joku saa monopoliaseman.

3 kermankuorinta

Yksi valinnanvapauden keskeinen elementti on maksu- tai asiakasseteli. Asiakkaalle annetaan maksuseteli, jolla hän voi itse valita haluamansa palveluntuottajan asiakkuuden. Meille on kerrottu, että palveluntuottajien laatua valvotaan tarkasti, mutta sekään ei pidä paikkaansa.

Hallitus lähtee siitä, että yritykset toimivat oikein ja markkinavoimat pitävät huolen siitä, että huonoja palveluja tuottavat karsiutuvat. Maakunnat eivät kuitenkaan valvo palvelujen laatua, vaan ainoastaan valinnanvapauden monipuolista toteutumista. Ainoa laadunvalvoja on asiakas itse.

2 maksuseteli

Nämä sattuivat silmiini ihan ensimmäisellä lukerralla. Lukekaa itse lisää, jos haluatte nähdä miten kauniit puheet ovat muuttuneet raadolliseksi totuudeksi, jonka epäilijät ovat arvanneet koko ajan. Hallituksen yleisperustelut löytyvät täältä, yksityiskohtaiset perustelut täältä ja itse lakitestiluonnos täältä.

Jos meille ei tietoisesti ole valehdeltu, niin ainakin lakiluonnos on niin keskeneräinen, että sen voi sanoa olevan alkutekijöissään. Hallituksella on niin kiire, että se puhkaisi valinnanvapauden kuplan ihan itse.

Kun laki vaatii

– Mutta kun laki vaatii yhtiöittämään.

Tällaisen vastauksen olen saanut aina, kun olen yrittänyt puhua Juuan kaukolämpölaitoksen yhtiöittämistä vastaan. Kun olen kertonut miten yksinkertaisella tavalla yhtiöittämisvelvoite voidaan välttää, niin sekä johtavien kunnan virkamiesten että useimpien muiden luottamushenkilöiden katse alkaa harhailla. Tulkitsen sen merkiksi siitä, että asia ei joko kiinnosta tai menee yli ymmärryksen.

Ensi tiistaina Juuan kunnanvaltuusto päättää käynnistää kunnan kaukolämpölaitoksen yhtiöittämisen siten, että uusi yhtiö aloittaa toimintansa vuoden 2016 alussa. Tämä perustuu viime vuonna tehtyyn lakimuutokseen.

Kuntalakiin lisättiin uusi 2a §, jonka 1 momentissa sanotaan näin:

Kunnan hoitaessa 2 §:ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi (yhtiöittämisvelvollisuus).

Tämä on ihan selvää tekstiä. Kaukolämmön tuottaminen tapahtuu markkinoilla kilpailutilanteessa muiden lämmöntuottajien kanssa. Saman pykälän 2 momentin 5-kohdassa sanotaan kuitenkin näin:

Kunta ei hoida tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla ainakaan, jos:

[…]

5) toiminta perustuu lakiin perustuvaan monopoliasemaan tai muodostaa luonnollisen monopolin tai tuottaa välittömästi näihin liittyviä palveluja;

Löytyykö sellaista lainkohtaa, jolla kunta voisi saada monopoliaseman lämmöntuotantoon? Kyllä löytyy.

Maankäyttö- ja rakennuslain 57a § sanoo näin:

Asemakaavassa voidaan antaa määräys rakennuksen liittämisestä kaukolämpöverkkoon, jos määräys on tarpeen energian tehokkaan ja kestävän käytön, ilman tavoiteltavan laadun taikka asemakaavan muiden tavoitteiden kannalta.

Määräystä sovelletaan rakennukseen, jonka rakennuslupaa haettaessa kaukolämpöverkko on toteutettu siten, että siihen liittyminen on mahdollista rakennuspaikan välittömässä läheisyydessä.

Ratkaisu on siis näin helppo. Tällä hetkellä ei ole sellaista kaavamääräystä, joka velvoittaisi uuden rakennuksen liittymään kaukolämpöverkkoon. Määräys voidaan kuitenkin antaa ihan normaalina kaavamuutoksena. Se ei vaadi muuta kuin vähän valmistelua ja käsittelyn lautakunnassa, kunnahallituksessa ja valtuustossa.

Uusi määräys ei velvoittaisi jo olemassaolevia rakennuksia liittymään verkkoon. Lisäksi kunnalla säilyisi edelleen mahdollisuus myöntää harkintansa mukaan poikkeuslupia järjestää lämmitys muulla tavalla.

Mihin sitten perustuu näkemykseni siitä, että näin voitaisiin välttää yhtiöittäminen? Sen sanoo Valtiovarainministeriö julkaisussaan Kunnan toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla ja toiminnan yhtiöittäminen (33/2010). Kaukolämpölaitoksesta ja kaavamääräyksista puhutaan ihan selkokielellä julkaisun sivuilla 32-33.

Miksi sitten ei pitäisi yhtiöittää?

Juuan kaukolämpölaitos on pieni, mutta tuottaa kunnalle koko ajan verotonta tuloa. Yhtiönä se joutuisi maksamaan valtiolle veroa voitostaan. Kyseessä olisi selvä tulonsiirto valtiolle.

Kaukolämpölaitos on niin pieni, että sillä ei ole omaa henkilökuntaa. Kunnan virkamiehet ja työntekijät hoitavat lämpölaitosta osana muita työtehtäviään. Uudelle yhtiölle pitäisi palkata hekilökuntaa toimitusjohtajasta alkaen ja se maksaa.

Ne rahat otettaisiin tietenkin asiakasmaksuina eikä kunnalla olisi siihen mitään sanomista. Vaikka uusi yhtiö ainakin aluksi olisi kunnan kokonaan omistama, niin sen päätöksenteko siirtyisi osakeyhtiölainsäädännön alaiseksi. Kunnanvaltuustolla ei siis olisi enää koskaan mitään sanottavaa kaukolämpömaksuihin eikä muihinkaan yhtiön asioihin. Vielä nyt on, sillä samassa ensi tiistain valtuustossa päätetään myös ensi vuoden kaukolämpömaksuista.

Aluksi osakehtiö siis olisi kunnan omistama. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että pääomasijoittajat ovat kiinnostuneita kaikesta tuottavasta kuntien toiminnasta. Pidän jokseenkin varmana, että muutaman vuoden sisällä joku pääomasijoitttaja tarjoaisi yhtiöstä sellaisen summan, että päättäjät putoaisivat polvilleen ja myisivät koko höskän siinä paikassa.

Sitten on ainakin turha valittaa kunnan luottamushenkilöille hinnankorotuksista. Niin on jo vuoden 2016 alusta lukien, jos esitys hyväksytään ensi tiistaina. Osakeyhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa osakkeenomistajille voittoa eikä kunnanvaltuustolla ole mitään sanomista osakeyhtiön päätöksiin.

Harkitsen vakavissani vastaehdotuksen tekemistä saanpa sille kannatusta tai en. Kun hinnat nousevat ja asiakkaat raivostuvat, niin voin pyytää heitä käymään yhtiöittämispäätöksen tehneiden valtuutettujen kimppuun.

Katsastusmonopolit vaarassa

Vapaan kilpailun kannattajille riittää yleensä se, että he saavat pelattua julkisen sektorin pois omilta markkinoiltaan. Sen jälkeen ei kilpailua enää tarvita, vaan monopolit haluavat kaikin tavoin estää uusien kilpailijoiden ilmestymisen. Tässä taistelussa ei kunnioiteta hyviä tapoja eikä kaihdeta mustamaalausta.

Kriteerit täyttävät autokorjaamot saavat luvan katsastaa autoja vuoden 2012 alusta lähtien, jos eduskunta hyväksyy lakimuutoksen. Tarkoitus on lisätä kilpailua ja sitä kautta laskea hintoja. Alaa puoliksi hallitseva A-Katsastus ei tietenkään katso tätä esitystä hyvällä. Maajohtaja Seppo Hämäläisen mukaan esitys romuttaa koko Suomen katsastusalan, vaarantaa tuhat työpaikkaa sekä tuhoaa katsastuksen laadun ja riippumattomuuden. Hän epäilee tulevia kilpailijoitaan jo etukäteen siitä, että nämä katsastaessaan itse korjaamiaan autoja syyllistyvät vilppiin.

Palautetaanpa mieliin, miten autokatsastus takavuosina yksityistettiin. Vuonna 1994 katsastusmarkkinat avattiin kilpailulle rajoitetusti, koska haluttiin tehostaa toimintaa, parantaa palvelua ja laskea hintoja. Valtio säilytti vielä tässä vaiheessa osuutensa toiminnassa. Palvelu kyllä parani ja toiminta saattoi tehostua, mutta ala keskittyi ja hinnat nousivat selvästi elinkustannusindeksiä nopeammin.

Koska yksityistämisen ja vapaan kilpailun tielle oli lähdetty, päätettiin jatkaa sinnikkäästi vastoinkäymisistä huolimatta. Vuonna 2003 otettiin mallia Neuvostoliiton kansallisomaisuuden yksityistämisestä. Valtio myi oman osuutensa katsastustoiminnasta yhdelle pääomasijoittajalle ja viidelle katsastusta johtaneelle virkamiehelleen. Kolme vuotta myöhemmin nämä virkamiehet myivät oman osuutensa pääomasijoittajille kolminkertaiseen hintaan ja viettävät nyt mukavia eläkepäiviä.

Nykyisin noin 80 % katsastustoiminnasta on jakaantunut kahdelle suurelle ketjulle, A-Katsastukselle ja K1-Katsastajille. Edellisen omistaa brittiläinen Bridgepoint ja jälkimmäisen espanjalainen Applus-yhtiö. Loput 20 % jakaantuvat usealle eri toimijalle. Alan johtaja on A-Katsastus 50 %:n markkinaosuudellaan.

On siis täysin selvää, että alan kaksi suurta vastustavat kilpailun laajentamista, koska se uhkaa suoraan heidän asemaansa. Erityisen paljon kilpailun lisääminen näyttää rassavan A-Katsastuksen napaa. Sen mukaan kilpaileminen saa jo riittää.

Henkilöauton katsastushinnat vaihtelevat eri puolella Suomea 34 – 107 euron välillä. Mitä harvempaan asuttu alue on, sitä vähemmän on kilpailua ja sen kovemmat ovat hinnat. Lakimuutos toisi ihan varmasti lisää kilpailua juuri harvaan asutuille alueille, joten hinnat laskisivat. Juuri siksi kilpailu pitääkin vapauttaa. A-Katsastus nielköön omat lääkkeensä ja kilpailkoon vapailla markkinoilla. Sitähän se on puheidensa mukaan halunnut koko ajan.