Koronan paha (paikka)tieto – osa 1

Tämä on neljäs koronajuttuni. Koska käyn käsiksi yksityiskohtiin, suosittelen että selailisit pohjalle koko juttuketjun. Alkuun pääset tästä.

Jos et ehdi, kertaan lyhyesti: ensin määrittelin koronan hybridikriisinä, sitten arvioin hallituksen pelaaman kamppailun I erää ja edellisessä jutussa laskin sarjatasoa pohtimalla asiaa kunnan tasolta II erän alkaessa.

Paha tieto!

Yksi lempikirjoistani on Janne Kivivuoren ”Paha tieto” (Nemo 2003), jota suosittelen varsinkin jokaiselle sivistyneistöön itsensä asemoivalle lukemistoksi. Kirjan kantavana käsitteenä on “hyvä myytti” ajatuksena, että ”kansan kuuliaisuus, moraalisuus tai onnellisuus edellyttää uskoa väitteisiin, jotka ovat hyödyllisiä, vaikka ne olisivat virheellisiä, yksipuolisia tai niiden totuudesta ei olisi tietoa”. En viittaa myytillä tässä koronaan, joka on meille edelleen varsin tuntematon ja jota valtiot sekä tiedeyhteisö säälittä jahtaavat, vaan siihen, mitä turhiakin estoja koronan jahtaamisessa kriisiyhteiskunnassa on.

Yksi hyvän myytin ilmenemä on ”poliittinen korrektius” eli tapa puhua ikävistä asioista kiertoilmauksin tai vältellä niitä kokonaan. Pahin ilmentymä tästä tavasta on elämänasenne ja silmälaput, jossa omista ”yleisistä hyvistä arvoista” onkin jo tullut reaalimaailman totuuksia, jolloin arvojen vastaiset tosihavainnot leimataan välittömästi propagandaksi tai vihapuheeksi. Kriisi ei kestä tällaista, koska katse on syytä pitää tiukasti pallossa eli hyökkääjässä.

Lopetin ensimmäisen juttuni provokatiivisesti kuvaamalla virukselle kuvittelemaani arvomaailmaa näin: ”Virus on meille oikeasti varsin symmetrinen. Virus tappaa pääosin ne, jotka muutoinkin olivat pian kuolemassa. Virus syrjäyttää ne, jotka olivat jo valmiiksi syrjässä. Virus eristää ne, jotka muutoinkin kärsivät yksinäisyydestä. Virus iskee kipeimmin niihin, joilla oli jo valmiiksi vähiten varaa. Virus kaataa yritykset, jotka jo valmiiksi olivat suistuneet terveeltä pohjalta.” Osmo Soininvaara on kolumneissaan uskaltanut sanoa tämän vielä suoremmin, tämä on toistaiseksi niistä suosikkini.

Lue luettelo uudelleen ja huomaat, että kaikki tieto noista asioista on viranomaisten erikseen salaamaa ja sen yhdistely on jopa kiellettyä tai vähintään epätoivottavaa. Mutta jos itse viruksen ja varsinkin viruksen aiheuttamat vaikutukset haluaa torjua, on uskallettava mennä sinne, missä taisteluja oikeasti käydään.

Paikkatieto kriisipäätösten tukena?

Ryhdyin opiskelemaan paikkatietoanalyyseja tehdessäni sotakorkeakoulun diplomityötäni vuonna 1994. Pioneeri kaivaa tai muutoin käyttää lähes aina maata ja aloin pohtia, voisiko kartat saada kertomaan maaston vaikutuksista toimintoihin suoraan. Ratkaisuna oli kerätä kaikki data ja analysoida sen avulla, missä pioneeritoiminta on kuinkakin haastavaa. Päämotivaatio oli kuitenkin se, että määrällisesti ja materiaalisesti hyökkääjään nähden alivoimaisena etsin taistelumaastoja, jotka tasoittaisivat voimasuhteita.

Vaikka lähes kaikki keräämäni lähtöaineistot olivat julkisia, jo ensimmäinen askel oli salattua: emme halua, että hyökkääjä pystyy tekemään saman kuin me. Osin siksi, että uskomme olevamme analyyseissamme hyökkääjää parempia. Osin siksi, että jos vihollinen tietää päätösperustamme, se pystyy paremmin arvaamaan liikkeemme. Tositilanteessa me lisäksi tiedämme esimerkiksi juuri sen päivän routatilanteemme paremmin, eikä sitä tietoa anneta enää julkiseen käyttöön ennen sodan voittamista. Julkinen data on joskus myös syytä salata. Korona on toki toisenlainen vastustaja.

On syytä huomata, että paikka on usein tekijä, joka liittää toisiinsa tietoja, joiden yhteenliittymistä ei ehkä mitenkään muutoin olisi voinut ymmärtää. Lisäksi analyyseilla kuten naapuruus tai vaikutusalue voidaan lisätä näitä kytkentöjä. Siihen paljolti perustuu paikkatietoanalyysien teho ja lisäarvo päättäjälle. Haasteena on, että paikkatieto ei noudata siilorajoja vaan murtaa niitä, se on vahva hybridipuolustajan työkalu.

Koronan paha paha paha paikkatieto

Paha 1: Koronan kohdalla lähes kaikki lähtöaineistot ovat ei-julkisia. Sairastunut, eristyksissä missä, tartuttanut mahdollisesti kenet ja missä, työssä missä, viipynyt missä … herkkä koronalle koska … herkkä eristykselle, koska … herkkä etäkoululle, koska … Yritysten taloustiedot sen sijaan ovat julkisia ja vapaata riistaa, mutta viiveellä. Merkittävä päätös valtiolta oli, että kaikki koronatuet ovat julkisia.

Paha 2: On mahdollista, että paikka integroijana yhdistää sellaisia tietoja, joita nimenomaan ei olisi ”saanut” yhdistää. Perheenjäsenen terveystiedon ja sosiaalitukitiedon ja kouluhaastetiedon yhdistäminen tehdään tarkoin säänneltynä ja osallisia kuunnellen, mutta paikka saattaa paljastaa sen jopa läpi anonymisoinnin. Siksikö tarkka paikkatieto kuten GPS viranomaiskäytössä on niin suuri tabu?

Paha 3: Paikka on ehkä ”syytön” ilmiöön? Vilkas paikka nousee esiin useammin kuin hiljainen. Paikka saattaa myös saada huonon maineen, ”pienituloisten ja sosiaalitapausten kaupunginosa” tai ”koronalinko”. Varsinkin yritykselle tämä saattaa olla brändin tuho ja konkurssin paikka.

Yksi ilmentymä pahasta tiedosta on sen esittäminen kartalla. Pohdintaani pääset tästä.

Mutta me tiedämme, että 1) korona matkustaa ja lisääntyy yksilöissä, 2) korona aiheuttaa pahimmat vaikutuksensa siellä missä usea haaste kohtaa ja että 3) kaikella on tässä maailmassa paikkansa, pilvipalvelullakin. Meillä on myös yksi valtti: analyysiemme datojen tai yksityiskohtien ei tarvitse olla julkista, kunhan vain tekijöille annetaan lupa käyttää monen herkän alan tietoja. Näin esimerkiksi Ruotsi toimii koronaa torjuessaan.

Jos pidät yksityisyydensuojaa niin isona asiana, ettei edes poikkeusoloissa pandemian torjunnassa KUKAAN saa MISSÄÄN OLOSUHTEISSA tehdä tällaisia analyyseja, lopeta lukeminen tähän. Jos käytät perusteluna sitä, että kriisin jälkeen tapa jää päälle, et taida uskoa päättäjiin? Jos ajatuksesi pomppaa Kiinaan saakka, älä huoli, he toimivat jo näin riippumatta meistä. Eikä hallittu käyttö tee meistä vielä Kiinaa. Eikä kaikki, mistä Kiinaa syytämme, ole täysin yksipuolista – palaan tähän koronan propaganda-artikkelissa.

Mitä voisi esimerkiksi yrittää?

Olen GeoForumin KoronaGIS -ryhmässä esittänyt joukon ajatuksia siitä, mihin paikkatietoanalyyseja voisi soveltaa edellinen kohta muistaen. Tässä on ensimmäinen esimerkki.

Loin arjen sankarin, jota kutsun vastuulliseksi kansalaiseksi. Hän paitsi lataa valtion hyväksymän yksityisyydensuojaltaan ja tietoturvaltaan pomminvarman bluetooth -jäljityssovelluksen myös käyttää esimerkiksi henkilökohtaisia GoogleMaps TimeLine GPS-paikkaseurantatietojaan muistinsa tukena, mikäli saa koronatartunnan. Hän vieläpä luovuttaa ”koronapolkunsa” paikkatiedot viranomaisille yhdistettäväksi muiden kanssa myös silloin, kun saa positiivisen ja varmennetun vasta-ainetestituloksen, vaikkei kukaan haastatellutkaan. Tiedot julkaistaan vain ison joukon osana, ei yksittäisinä.

Joku saattaisi tehdä vielä luotettavamman paikannussovelluksen tällaisia kriisejä varten. Se keräisi tietoa tarkemmin ja varmemmin ja helpommin, ehkä näkisi jopa kauppakeskusten tyyppisten kompleksien sisään. Oleellista on luottamus palvelun tarjoajaan ja tietojen omistuksen selkeys.

Tärkeää on, että tiedot saa ladattua helposti ja niistä pystyy itse poistamaan kaiken, mitä ei halua jakaa: vaikka tartuntatautilaki velvoittaa yhteistyöhön viranomaisen kanssa, myös puhelinhaastattelussa saattaa unohtaa kiusallisia asioita? Näin on käynyt kriisin aikana jopa maailman johtavalle koronagurulle. Jos kertoo, jakaa varmaan paikankin. En siis esitä aina mukana seuraavaa stasia. Kun itse tekee päätöksen, omat tiedot saa luovuttaa ilman tietosuojaviranomaisen lausuntoakin. MyData tarkoittaa juuri tällaista tiedon käyttöä, omalla päätöksellä itse kontrolloiden.

Bonuksena vastuullinen kansalainen saa kyvyn todistaa noudattaneensa karanteenimääräyksiä, toki vähän samoin ongelmin kuin kojelautakameran käyttö: itseään vastaan ei tarvitse todistaa. TimeLinesta saa poistettua haluamansa, mutta alibin lisääminen siihen edellyttää tietoista tointa kuten puhelimen jättämistä kotiin tai antamista jonkun toisen liikuteltavaksi. Suomessa karanteenissa riittää, että allekirjoittaa lapun tai sanoo ymmärtäneensä määräyksen puhelimessa. Rajoituksia ei oikeastaan valvota kuin ehkä naapurista, mutta silti voi olla hyvä hankkia todisteet myös itse. Voisi jopa ajatella, että paikannussovelluksen lataaminen olisi meilläkin jossakin vaiheessa pakollista karanteeniin asetetuille, koska heidän paikkansa tiedetään ja poikkeama on rangaistavaa.

Valat vannonut viranomainen laittaa salaiseksi luokitellussa paikkatietojärjestelmässä pimeässä lukitussa kellarissa sitten kaikki aika-paikka GIS-”käärmeet” päällekkäin saaden pelkistä jo olevista raporteista 5000 kuvausta koronan liikuskelusta Suomessa. Vasta-ainetesteistä tulee paljon dataa lisää, tosin huonompaa. Kun II erän etsi-eristä -taistelua käydään, kaikki löydetty sitten ynnätään jo tiedetyn päälle. Tämä on toki mahdollista vain siinä tapauksessa, että haastattelut tehneet lääkärit muistivat kysyä myös paikoista. Jos vastuulliset kansalaiset antavat paikkoja jatkossa suoraan, tämä helpottaa paljon kerryttäen myös tietoa siitä, missä on oltu muttei todennäköisesti tartutettu, esimerkkinä kauppakeskus tai koulu ei vaikuttaisi olevan kummoinenkaan viruslinko ainakaan tartuntojen perusteella.

Näin saattaa paljastua, että esimerkiksi ”puisto X” on monen käärmeen reitillä. Syitä voi olla monia: siellä käydään paljon, tai se vain sattuu olemaan lähellä tartuntaryvästä. On syytä mennä seuraamaan tilannetta paikan päälle ja myös paikkatietoanalysoida, onko vastaavilla parametreillä muita puistoja, jotka pienen kokonaistartuntamäärän takia ovat vielä omilta käärmeiltään välttyneet. Jos epäilylle oli aihetta, on parempi tehostaa puhdistusta muutamassa paikassa kuin kieltää pääsy kaikkiin puistoihin varmuuden vuoksi. Taistelu siis kannattaa viedä sinne, missä koronakin on tai on ainakin ollut ikävin seurauksin.

On myös mahdollista, että kortteli tai kaupunginosa tai jopa koko kunta värjäytyy koronahotspotiksi vain siksi, että siellä on yksi hyvin rajattu koronan valtaama kohde. Vaikka kannatan jotakuinkin kaiken esittämistä kartalla suhteina, kuten koronatapaukset / 100 000 asukasta kun korona asuu ihmisissä eikä hehtaareissa, myös suhdeluku voi antaa väärän tiedon. Pitääkö päiväkotilapsen vanhemman olla huolissaan, jos kylän ainoassa käyntirajoitetussa vanhustentalossa on kriisi päällä? Entä etävanhemman, joka katsoo tummanpunaiseksi värjättyä karttaa?

Haasteet ovat vähän erilaiset, jos käärmeet risteävät jossakin taloyhtiössä tai jollakin terassilla tai kerääntyvät johonkin kaupunginosaan. Ehkä murheet eivät kasaannukaan vaan korona iskee epäsymmetrisesti? Itäkeskus – Marjaniemi on esimerkiksi sikäli kiinnostava Helsingin koronahotspot (IS 21.4.2020, HS 7.5.2020 ), että siinä yhdistyvät potentiaaleina ainakin maahanmuuttajat, pienituloiset ja varakkaat, joista ensimmäiset eivät juurikaan tee etätöitä asuen ahtaammin ja jälkimmäiset ehkä jopa osallistuivat koronatuontiin hiihtokeskuksista. Moni lienee alueella myös karanteeneissa, ainakin hoitokodeissa. Nyanssina tuon alueen tartuntatiheys on 8400, Uusimaan keskiarvo noin 230, Etelä-Karjalan noin 15 ja monen kunnan 0 laskettuna 100 000 asukkaalle, joten paikoilla on todella merkitystä ja eroa.

Tästä päästään toiseen pahan datan lajiin eli tilastotietoon, josta selityksiä voi myös hakea. Sekä kolmanteen eli kaupungin omaan tietoon. Oikeilla tiedoilla toimet osataan kohdentaa päivittelyn sijaan.

Pahatietoyliherkkyys voi tuottaa paljon turhaa huolta ja hölmöjä päätöksiä monella tasolla.

Päättäjän on osattava vastata ainakin kahteen kysymysryppääseen:

• Jos pystyn tehostamaan torjuntatoimia moninkertaisesti painopisteyttämällä ne tositietoon perustuen, onko vaikutus suurempi kuin siitä syntyvä haitta? Miten perustelen lisätoimet kertomatta tarkasti takana olevia tosiasioita? Osaanko pitää yksilötiedot salassa?
• Onko tulokset perusteluineen aina pakko julkaista, jotta media, kansalaisyhteiskunta ja tiedeyhteisö voi ne kammata läpi? Olemme akuutissa kriisissä, jossa kaikkien ei ehkä tarvitse tietää kaikkea? Mutta mitä tehdä, jos tieto silti vuotaa, kuten sillä on usein tapana?

Medialle esitän kaksi lisäkysymystä:

• Onko pakollista nimetä löydetyt kohteet koronalingoiksi latausten maksimoimiseksi ja hakea kaikki paheksujat kerralla paikalle vastustamaan tehtyä analyysia vajavaisen tiedon varassa? Onko ainoa oikea vastaus, että ”kansalla on oikeus tietää, pahakin tieto, vaikka vaillinaisena, sitähän itsekin olit ajamassa” vaikka kyse on kriisistä eikä arvoista ja politiikasta?
• Voisiko hotspotit nimetä taistelun etulinjaksi, tartunnan saaneet tiedustelijoiksi ja kaikin keinoin tukea taistelua siellä, missä seuraavaksi on pakko voittaa?

Jatkan seuraavaksi vastuullisen kansalaisen mökkeilyllä täällä.

Artikkelista tuli sen verran palautetta, että intän lisää GPS-paikannuksen mahdollisuuksista täällä. Vertaan menettelyä myös tukahduttamiseen ja hillintään täällä.