Minä ja Nato – käänne

Kesäkuussa 2020 julkaisin siihenastiset natoajatukseni. Juttua seurasi pohdintani Venäjästä. Seison edelleen molempien takana.

Jälkimmäisen aloitin jing ja jang, Nato ja Venäjä. Samasta asetelmasta kirjoitti äskettäin sanan mestari Janne Saarikivi nimeten itsensä nyt surulliseksi Nato-ankaksi. Ymmärrän häntä.

Viron kivinen natopolku

Viron tie Naton liittymisen jälkeen on silmissäni ollut vaikea. Syy on mielestäni ollut Natossa.

Viro pääsi mukaan USA:n käskyllä. Viron piti vakuuttaa muut taistelemalla kriisinhallinnan kovissa paikoissa. Natoneuvojat yrittivät lakkauttaa Viron asevelvollisuuden ja varsinkin suojeluskunnan potentiaalisena sotarikosten tekijänä. Onneksi osa virolaisista piti päänsä.

Georgian 080808 vuoksi Nato laati Baltian puolustussuunnitelman ja aloitti harjoittelun. Vasta Krim vuonna 2014 toi maihin trip-wire joukot. Menneessä nato-keskustelussamme näin samoja piirteitä: ammattiarmeijapuhe, natosäästöt, turvallisuuden ulkoistus, maailmanparannus päätehtävänä.

Sotilaskantani menneestä on tämäkin hetki nyt tietäen edelleen EI! Me olisimme tehneet virheen liittymällä ”kun ovi oli avoinna” eli Venäjä syvästi polvillaan. Tässä olen ollut sotilaspragmaatikko.

Edellä kerrottu on pelkistykseni Leo Kunnaksen artikkelista toimittamassani kirjassa Tuleva sota 2. Hänen kertomuksensa löytyy täältä alkaen sivulta 38.

Edullinen idänkauppa

Olemme monesti hyötyneet taloudellisesti asemastamme lännen sivuovena Venäjälle.

Autonomian aikana metsäteollisuus ja ruukit nousivat toisin kuin Ruotsin rajamaana. Valio syntyi ruokkimaan Pietaria. Kolme seuraavaa vuosikymmentä oli sekä uusien maidemme välillä että idässä vaikeita. Katkeran sodan korvaukset muuttuivat kuitenkin hyväkatteiseksi suojatuksi idänkaupaksi. Neuvostoliiton hajoamisen ja oman lamamme jälkeen kauppa toipui, tuotiin raaka-aineita ja vietiin tuotteita. Olemme Venäjän taloudellinen liittolainen ja pienempi talous, siksi vastapakotteet sattuvat meihin yhä kipeästi. Tässä olen ollut suomettunut opportunisti.

Venäjä on nyt itse polttanut turvallisuuden ja sen myötä länsitalouden sillat omasta päästään. Omakin siltamme sinne on samassa tulessa, enkä näe paluuta vanhaan. Toki toivon palon sammuvan.

Käänne

Enää en pelkää, että Natoa käytetään oman maanpuolustuksemme ulkoistamiseen ja heikentämiseen. Enkä usko, että juuri herännyt Nato enää edes sallii rauhanoptioiden lunastelua. Naton rajalla menee punainen viiva, ja meillä on antaa paljon sen vahventamiseen, olemme turvallisuuden tuottaja myös muille. Taloudessa meillä on enää aika vähän hävittävää enkä usko, että talous on jatkossakaan vain ase.

Kun ympäristö muuttuu, pitää arvioida asiat uudelleen. Nyt vastaan KYLLÄ.

Oma arvaukseni Suomen natopikatiestä on seuraava: Kansan selkeän enemmistön kanta liittyä tarkoittaa demokratiassa toimia ja kun USA kehottaa Naton kutsumaan meidät, ovi on auki. Nyt on aika.

Olen ollut urani varrella monesti Natolla kylässä. Kyllä siellä toimeen on aina tullut.

Nato ei ratkaise kaikkea

Muistutan uhasta, joka on jäänyt muiden taakse pimentoon. Venäjällä on käsissään vilja-ase ja pistooli toisen ruokajättiläisen ohimolla. Taloussotaa voi käydä muuallakin kuin pankeissa. Oma valmistautumisemme tähän on edelleen aika hyvä, mutta kehitys menee nyt nopeasti huonoon suuntaan. Tätä Nato ei pysty ratkaisemaan. Kuten ei montaa muutakaan hybridiuhkaa.

puheenaiheet turvallisuus politiikka suomi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.