Joulufarssin toinen tuotantokausi

Eilisen juttuni jälkeen minulle kerrottiin monella suulla, että uutisointi poliisin äärioikeistoon kohdistuvasta tutkinnasta on vain savuverho, jolla huomio yritetään siirtää pois ulkoministeri Pekka Haavistosta. Minunkin pitäisi kuulemma ottaa Haaviston tapaukseen kantaa eikä höpöttää mistään äärioikeistosta, jota ei ole olemassakaan.

Otetaanpa sitten taas vaihteeksi kantaa Haavistoon, enhän olekaan kirjoittanut hänen tapauksestaan kuin muutamia kymmeniä juttuja. Ne löytyvät kootusti täältä, mutta koska olette liian laiskoja lukemaan niitä kaikkia, niin nostan esiin muutamia keskeisimpiä palauttaakseni mieliin vuoden takaisia tapahtumia.

Koko jupakan Haavistoa vastaan aloitti Ilta-Sanomien Timo Haapala, joka kertoi salaisesta Operaatio Korvesta, jota sitten ei koskaan toteutettukaan. Tiedon vuotaminen vain valmistelussa olleesta asiasta poiki rikostutkinnan, josta ei sen jälkeen ole kuulunut mitään. Lasten palauttaminen Suomeen pantiin vireille jo Sipilän hallituksen aikana, mutta se ei edistynyt. Näistä voitte lukea täältä.

Vuosi sitten alkoi tapahtua, ja al-Holin leirin kurdihallinnon kanssa päästiin neuvottelemaan. Silloin kävi selväksi, että kurdit eivät luovuta leiriltä lapsia ilman äitejä, jos heillä äiti on. Suomen lastensuojeluviranomaisilla ei ole ulkomailla toimivaltaa, joten lasten erottaminen äideistä ei ollut mahdollista. Silloin sekä kokoomus että kristilliset ilmoittivat selvästi, että siinä tapauksessa myös lapset jäävät leirille, ja toivottavasti äidit siinä vaiheessa miettivät, mikä on lapsen kannalta parasta.

Kun sitten kaksi lasta saatiin Suomeen, niin se tuntui olevan maailmanloppu. Kokoomus tosin käänsi kelkkansa ja otti lasten tuomisen omaksi ansiokseen, vaikka oli sitä viimeiseen asti vastustanut. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho häiritsi viranomaisten toimintaa levittämällä väärää tietoa, jonka mukaan Tullin samaan aikaan lentokentällä pitämä harjoitus oli vain peiteoperaatio leiriltä tuotavien lasten maahantulolle.

Tämän seurauksena toimittajiksi tekeytyvät vihastriimaajat kokoontuivat lentokentälle etsimään näitä kahta joulun lasta. Tämä sitten johti Silakkaliikkeen syntyyn, mutta se on toinen juttu.

Vuosi sitten näytelmään liittyi perättömiä uutisia, asiakirjavuotoja, poliittista takinkääntöä ja kahden lapsen ja heitä auttavien viranomaisten vainoamista. Sen ainoana seurauksena oli ulkoministeri Pekka Haaviston toiminnan päätyminen perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi. Hän sai toiminnastaan moitteet, mutta ministerisyytteen nostamisen kynnys ei ylittynyt. Hänen ainoa virheensä oli yrittää siirtää työtehtävistä kieltäytynyt virkamies toisiin tehtäviin moitittavalla tavalla.

Mutta sama farssi jatkuu tänäkin jouluna. Yhä vieläkin koko jutun alullepanija kirjoittelee uusia juoruja tästä toimittajanuransa kohokohdasta syyttäen vihreitä omiin muroihin pissimisestä. Yhä vieläkin Jussi Halla-aho turvautuu salaliittoteorioihin, kun epäilee uutisoinnin äärioikeiston rikostutkinnasta olevan savuverho samaan tapaan kuin se Tullin harjoitus vuosi sitten.

Ja yhä vieläkin tälle jo toista tuotantokautta jatkuvalle joulufarssille riittää katsojia ja kommentoijia. Toivottavasti sentään edes ne kaksi lasta voivat hyvin.

***

Tiedän, että muutamat linkit johtavat samoihin juttuihin. Tein sen tarkoituksella, että lukisitte ja ymmärtäisitte tämän suoraan sanoen helvetin huonon farssin juonen. Jos ette ymmärrä, niin älkää minulle valittako. Valittakaa näytelmän käsikirjoittajille ja ohjaajille.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (43)
  1. Minusta tuntuu siltä, että nimenomaan oppositio haluaisi jo kääntää huomion pois Haavistosta, tai ainakin perustuslakivaliokunnasta.

    Kuten kirjoituksessa kuvattiin, niin vuoden kestävä, kymmenen oppositioon kuuluvan kansanedustajan käynnistämä prosessi on turha, luokaton ja täysin poliittinen. Sen alkaa jo tyhmempikin tajuta. Mietintö saatiin, mutta ei valtakunnanoikeutta. Haaviston sanotaan mietinnössä rikkoneen hallinto- ja ulkoasiainhallintolakia, mutta tästä ei ole kuitenkaan yksimielisyyttä perustuslakivaliokunnan jäsenillä eikä etenkään kuulluilla asiantuntijoilla. Lopputuloksena perustuslakivaliokunta on kriisissä. Sekä hallitusta edustava puheenjohtaja Ojala-Niemelä että oppositiota edustava varapuheenjohtaja Häkkänen ovat julkisuudessa esittäneet huolensa
    siitä, että joku perustuslakivaliokunnassa tai sen lähellä on saattanut tehdä rikoslain mukaisen salassapitorikoksen. Ainakin kansantajuisesti kyseessä voisi olla siis jopa isompi rike kuin Haavistolla.

  2. Ainkin tuolle Haapalle taitaa olla mahdotonta julkisesti kommentoida. Tiedotusväline saa valita mitä palstoilleen hyväksyy. Ei tunnu kommentteja hyväksyvän. Se siitä valittamisesta prosessinomistajan palstoilla. Voisihan tietysti kokeilla toista söhköpostiosoittetta…

    1. Vesku Nikula
      13.12.2020, 15:54

      Puhumattakaan, että ukko (nuorukainen) on blokannut puoli Twitteriä. Esim. minut, kun julkesin tiedustella lähteitä/perusteluja johonkin päättömään väitteeseen pari vuotta sitten. Sehän on majesteettirikos!

    2. Toimitukselle voi antaa juttupalautetta. Palautelomake tai sähköpostiosoite löytyy kyseisen aviisin verkkosivun alalaidasta.

    3. Ossi Siitonen
      13.12.2020, 20:49

      Sama täällä. En ole koskaan saanut Haapalan juttihin läpi omia kommenttejani, vaikka ne ovat aivan asiallisia. Ilmeisesti Haapala itse toimii moderaattorina ja julkaisee vain myötäkarvaan silittelyt.

Kommentointi suljettu.