Kun faktat eivät kiinnosta

Joskus kauan sitten kuvittelin, että median tehtävänä on välittää oikeaa tietoa, kaivella faktoja ja selittää ne kansalaisille. Tästä suurin osa mediasta on luopunut jo aikoja sitten, ja nyt tehtävänä näyttää olevan vain poliitikkojen puheiden kritiikitön toistaminen tai pahimmassa tapauksessa niiden tuputtaminen kansalaisille.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä teki merkittävän linjauksen vaatimalla maahanmuuttajien sosiaaliturvan heikentämistä. Kaupallinen tv-kanava julkaisi linjauksen sellaisenaan, Iltalehti uutisoi siitä lyhyemmän version ja Ilta-Sanomat iloitsi pääkirjoituksessaan kokoomuksen ja perussuomalaisten yhteistyön alkamisesta. Sokea Reettakin näkee, että kokoomus ja perussuomalaiset ovat viime aikoina lähestyneet toisiaan, ja yhteisen linjan löytyminen maahanmuuttajien tukien leikkaamisessa on vain yksi askel lisää siihen suuntaan.

En ole nähnyt yhtään toimitettua uutista kokoomuksen linjauksen toteuttamismahdollisuuksista. Näyttää ikävästi siltä, että minun eilinen juttuni on ainoa somessa leviävä asian juridiikkaa käsittelevä kirjoitus. Yksikään toimittaja ei ole tarttunut kokoomuksen kultalautasella ojentamaan tilaisuuteen kertoa perustuslaista ja muusta voimassa olevasta lainsäädännöstä. Sitäkään ei kerrota, että täsmälleen samaa maahanmuuttajien tukien alentamista yritti Sipilän hallitus vuonna 2016, mutta esitys törmäsi perustuslakiin.

Kerrataan vielä. Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Ulkomaalaisuus ei ole hyväksyttävä peruste asettaa työtöntä työnhakijaa eri asemaan, totesi perustuslakivaliokunta silloin ja niin se tulee toteamaan jatkossakin.

Maahanmuuttajien kotoutumistuki ei ole mikään erillinen tuki, vaan se on ihan sitä samaa perusturvaa kuin kantasuomalaistenkin tuki. Laki kotoutumisen edistämisestä koskee ihan kaikkia maahanmuuttajia, ei pelkästään oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita.

Turvapaikanhakija saa vastaanottorahaa, joka on pienempi kuin alin toimeentulotuki. Oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija tai muu oleskeluluvan saanut ulkomaalainen saa tukea, joka lain 19 §:n mukaan määräytyy joko toimeentulotukilain tai työttömyysturvalain mukaisesti riippuen siitä, kumman lain piiriin työtön ja kotoutumissuunnitelmaa noudattava maahanmuuttaja kuuluu. Työttömyysetuus tarkoittaa peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea ja toimeentulotuesta on oma lakinsa. Kyseessä on siis täsmälleen sama summa kuin minkä suomalainen saa. Sitä vain sanotaan vanhasta muistista joskus vieläkin kotoutumistueksi, koska alkujaan siitä oli ihan omat säädöksensä.

Tuet ovat myös sanktioituja ihan samalla tavalla kuin syntyperäisten saamat tuet. Kotoutumisen edistämisestä annetun lain 17 §:n 4 momentti sanoo asiasta näin:

Jos maahanmuuttaja kieltäytyy ilman pätevää syytä kotoutumissuunnitelman laatimisesta, sen tarkistamisesta tai osallistumasta kotoutumissuunnitelmassa yksilöidysti sovittuun toimenpiteeseen, hänen oikeuttaan työttömyysetuuteen voidaan rajoittaa siten kuin työttömyysturvalaissa säädetään tai toimeentulotukea alentaa siten kuin toimeentulotuesta annetussa laissa säädetään.

Työttömyysturvalaissa sanotaan, että kieltäytymisestä seuraa etuuden menettäminen määräajaksi. Toimeentulotukilain mukaan kieltäytyvän tukea voidaan alentaa 20 prosenttia ja toistuvasta kieltäytymisestä alennus on 40 prosenttia. Tämä koskee vaikkapa kotoutumissuunnitelmassa sovitusta kielikoulutuksesta kieltäytymistä.

Tässä tämä juridiikka pähkinänkuoressa, mutta yksikään toimittaja ei ole viitsinyt tai saanut lupaa selvittää asiaa. Kun kokoomuksen esityksen ristiriita perustuslain kanssa ja yhdenmukaisuus muun lainsäädännön kanssa joskus selviää, niin sitten asiasta joko vaietaan tai harmitellaan perustuslain joustamattomuutta. Voi tietysti olla niinkin, että esitys jätetään muhimaan ja odottelemaan seuraavien eduskuntavaalien tulosta. Siihen asti voidaan muokata mieliä sille suotuisiksi.

Median haluttomuuden ja toimittajien ilmeisen kyvyttömyyden lisäksi ihmettelen oikeistopoliitikkojen ujoutta sanoa suoraan, että he haluavat purkaa perustuslain mukaisen yhdenvertaisuuden lain edessä. Sipilän hallituksen aikana se onnistui kerran, mutta ei siitä silloinkaan uutisoitu perustuslain tulkinnan muuttumisena, vaan säästötoimenpiteenä ja viranomaisten työn helpottamisena. Kun Marinin hallitus korjasi virheen ja palautti yhdenvertaisuuden, niin siitä ei käytännössä uutisoitu ollenkaan.

Jos kokoomuksen ja perussuomalaisten yhteinen linjaus maahanmuuttajien sosiaaliturvan heikentämisestä joskus toteutetaan perustuslaista piittaamatta, niin muistakaa sen jälkeen kuulua aina siihen ihmisryhmään, joka on yhdenvertainen lain edessä. Mikä voidaan tehdä yhdelle ihmisryhmälle, voidaan tehdä mille tahansa ihmisryhmälle.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (80)
  1. Objektiivinen ja osaava media on kuollut
    24.7.2021, 09:37

    RIP!

    Suomeen on tulossa pimeä ja kylmä aika.
    Tulevaisuudessa 90% kansasta tekee orjatyötä.

    1. Jaakko Lautaoja
      24.7.2021, 12:49

      Sitä oikeistohallituksen mahdollistavaa persujen jytkyä vain tuskin enää tulee. Kannatus on 15% ja kokoomus uusilla linjauksilla houkuttelee vain persuja loikkaamaan riveihinsä. Vastaavasti kokoomuksesta on alkanut siirtyä kannattajia muualle, juuri tuosta syystä. Puheenjohtajavaihdos tusin nostaa persujen kannatusta ja heillähän on jo täysi riita menossa, joten ei ole selviö, mitä heidän puoluekokouksensa jälkeen edes tapahtuu. Media on tekemässä Purrasta puheenjohtajaa, muttei hänen kannatuksensa aukoton ole. Hän ei myöskään osaa verhota tavoitteitaan hienojen lauseiden taa Halla-ahon tavoin, mikä sekin tulee vaikuttamaan kannatukseen, kun puolueen selkeä oikeistolaisuus näkyy paremmin. En oikein usko oikeistohallitukseen vielä pitkään aikaan. Varsinkaan, kun hallituksen kannatus on kokoajan ollut oppositiota korkeampi. Väkisin väännetyistä aamukahvikohuistakin huolimatta.

  2. Jussi Kallioniemi
    24.7.2021, 09:38

    Itse en tuota tuen pienentämistä kannata,mutta velvollisuutena olisi kielen opiskelu.

    Korjaa jos olen väärässä eikö tämä auttaisi myös maahanmuuttajanaisia saamaan työtä.

    1. sakutimonen
      24.7.2021, 09:49

      Velvollisuutena on jo nyt kielen opiskelu, sillä se on osa kotoutumisohjelmaa, jonka noudattaminen on ehtona täysimääräisen tuen saamiselle. Tämä siis on jo voimassaolevaa lainsäädäntöä.

    2. Myös olisi asiallista toteennäyttää syytökset pahoista laiskoista mamuista jotka eivät suostu mitään kieliä opiskelemaan samassa yhteydessä kuin niitä syytöksiä levittelee. Muuten voi vaikka näyttäytyä valehtelijana.

      1. jep. on aika huvittavaa, että ihan tässä omassakin taloyhtiössä eräskin mahanmuuttajataustainen mies ajaa taksia työkseen.

        sitten meiltä löytyy sellainen kaveri, joka huutelee grillikatokselta ohikulkeville maahanmuuttajille törkeyksiä tyyliin “painukaa värivammaiset vittuun täältä”. ei oo kuitenkin uskaltautunut kasvotusten mennä moista kertomaan.

        niin joo, tää kaveri on ollut työtön sossupummi ainakin sen kymmenisen vuotta, minkä olen tässä asunut. rasistipopulisti on oikeasti niin saatanan typerä ihminen, että kuvittelee olevansa toisia parempi vaaleamman pigmenttinsä takia.

        1. Ja silti tämä kaveri ottaa aurinkoa tullakseen yhtä tummaihoiseksi…?

          1. Juuri niin,halutaan ruskettua,naiset hakevat huulliin js takamuksiin lisää täytettä,eli luonnollinen oma vartalo ei olekkaan niin ylevä kuin vouhkstaan, vssn sitä on muutettava tiettyyn suuntaan?

        2. Kimmo Paaso
          24.7.2021, 14:44

          Enpä olisi itsekään osannut paremmin sanoa.😁👍

          Voi kunpa nämä rasistipellet joskus tajuaisivat miten helvetin tyhmiä ovat….

          1. Luukas Pyykorpi
            24.7.2021, 16:53

            Heikosti koulutettu mahdollisesti alkoholivammainen eli ei välttämättömästi ole ‘synnynnäinen’ rasisti. Toki ‘sossupummi’ siellä voi olla esim. korkeasti koulutettu ja syystä tai toisesta tilanteensa joutunut. Medialla lienee ns. syrjäytyneiden (syrjäytettyjen) manipuloinnissa vahva osuus.

            1. aivan varmasti. ja tällähän se ongelma ratkesi. keksimällä oikeutukset moiselle perseilylle.

              1. laiskuuttaan se siihen on joutunut muuten. ei oo kuule pelkoa, että kyseinen kaveri olisi korkeakoulua edes nähnyt muualla, kuin korkeintaan valokuvassa.

                valitettavasti moisten tekosyiden keksiminen on vähän sama, kun puhuttaessa esimerkiksi miesten naisiin kohdistamasta vihasta/misogyniasta, niin aina lennähtää paikalle joku juippi uhriutumaan sillä, kuinka kaikki miehet eivät niin toimi.

                toisin sanoen nostamaan itseään jalustalle. aivan sama koronankin kanssa…
                ihminen on kyllä säälittävä olento ja joutais kuolla pois, mikä kohta tapahtuukin, kun jengille on oma pankkitilinsaldokin tärkeämpi, kuin jälkikasvunsa tulevaisuus.

          2. Seppo Paakkinen
            25.7.2021, 12:39

            Kimmo Paaso. Siihen tajuamiseen tarvitaan hoksottomia, ja juuri sehän heiltä puuttuu.

    3. Poliittisesti koditon
      25.7.2021, 03:49

      Myöskään itse en kannata tuota tuen pienentämistä, mutta jonkin verran aikuisopiskeluun sekaantuneena tiedän että kielen opiskelu ja kielen oppiminen on kaksi eri asiaa, yhtään sitä vähättelemättä että suomi ei ole läheskään helpoimpia kieliä opetella. Arkisiin kokemuksiini pohjaten kannatan kyllä vahvasti sitä että maahanmuuttajanaisille tulisi kohdentaa nykyistä huomattavasti enemmän ohjausta ihan suomalaisessa kulttuurissa itsestäänselviltä tuntuvissa käytännön asioissa, alkaen kodin- ja lastenhoidosta. Tyttöjen ja naisten koulutus ja valistus ovat asioita joille ei useimmissa maahanmuuttajien lähtömaissa lasketa puupennin vertaa arvoa, ja se olisi silti tärkeimpiä avainasioita mm.globaalin väestöräjähdyksen ja siihen suoraan liittyvien ympäristöasioiden hoidossa. Ei voida kuvitella että näillä ihmisillä olisi lähellekään valmiita edellytyksiä sulautua länsimaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan pienellä perehdytyksellä, vaan kotouttamisen pitäisi lähteä ihan perusasioista.
      Ihmettelen myös jos jonkun mielestä turvapaikkajärjestelmää ja viranomaisten toimintaa koskevat pykälät ovat selkeitä ja kunnossa. Ensimmäisenä nyt tulee mieleen taannoin islamistisen teokraattisen hallinnon johtamaan Iraniin pakkopalautetun kristinuskoon kääntyneen Sardarin tarina. Hän oli kotoutunut suomeen, opetellut kielen ja hankkinut ammatin ja työn, mutta suomen viranomaiset päättivät pakkopalauttaa hänet Iraniin jossa joutui välittömästi hallinnon kiduttamaksi aikeena käännyttää hänet takaisin islamiin. Myös työn perässä suomeen muuttavilla ihmisillä tuntuu olevan suuria ongelmia oleskelulupia jne. myöntävien viranomaisten kanssa. Onko näiden ongelmien taustalla se etteivät viranomaiset tiedä itsekään lakeja ja asetuksia joita heidän kuuluisi noudattaa? Samankaltaisia ongelmia löytyy esim. ihan arkisista rakennusvalvontaviranomaisten toiminnasta, ja tällöin päätökset tehdään mielivaltaa käyttäen kun tietotaito puuttuu.
      Ps. hieman toivoisin myös konkretiaa näihin palstalla totuutena kerrotuihin persujen “tavoitteisiin” ja pikkutarkkoihin henkilökuviin persuja äänestävistä ihmisistä. Vai ajatteletteko oikeasti että esim. pelastuslaitokselta lähihoitajan pestistä eduskuntaan nousseen omaishoitaja Mari Rantasen missio on suuritulisten vapauttaminen veroista ja pienituloisen palkansaajan orjuuttaminen?

      1. Ja sitähän mm. nykyiset hallituspuolueet ovat toitottaneet jatkuvasti että kotouttamiseen tulee satsata riittävästi, se on aivan selvää.

        Kannattaa perehtyä huolella Suomen turvapaikkajärjestelmään, niin huomaa että se on toimiva ja että se noudattaa myös kansainvälisiä sopimuksia. Se että joskus tehdään virheitä ei tarkoita että koko järjestelmä olisi mätä! Perussuomalaisten vaatimukset ihmisten pakkopalautuksista johtaisivat juuri tuon iranilaisen kaltaisin tilanteisiin joten lakien muuttaminen ne salliviksi olisi aivan sairasta. Toisaalta taas se että maahan tulevilta vaaditaan tietyt asiat ei ole viranomaisten vika, vaan hakijan vika jos ei pysty täyttämään. Toisaalta on sitten poliittinen päätös helpotetaanko vai kiristetäänkö oleskelulupien saantia lainsäädännöllisesti. Joku väittää että Suomen lainsäädäntö on jopa liian löysä ja haluaa kiristyksiä lainsäädäntöön, kuten esimerkiksi perussuomalaiset, mutta olet kertomasi perusteella ilmeisesti eri mieltä.

        ps. jostain syystä myös Rantanen kuitenkin edustaa puoluetta jonka talous- ja sosiaalipoliittinen ohjelma on hyvin oikeistolainen, mikä tarkoittaa työntekijöiden neuvotteluaseman ja yleisen sosiaaliturvan heikentämistä. Mitä Rantanen sitten tekisi suurituloisten verotukselle ja pienituloisten palkansaajien aseman parantamiseksi? Onko Rantanen mahdollisesti väärässä puolueessa, jos on toista mieltä kuin mitä puolueen johdosta on julkisesti linjattu. Miksi perussuomaliset puolueena häpeää niin kovasti tunnustaa selvästi oikeistolaisen linjansa, eikö se ole äänestäjien pettämistä.

    4. Hanna Mäntynen
      25.7.2021, 09:56

      Kantasuomalaisilla on lain säätämä pakollinen oppivelvollisuus.

      Tästä huolimatta on iso joukko kantasuomalaisia, jotka eivät käytännössä ymmärrä lukemaansa saati että tunnistaisivat tekstityypin tai sen tarkoituksen, jolloin paksuinkin vihapropaganda niellään faktana.

      Ja tämä porukka yrittää vaatia maahanmuuttajilta ENEMMÄN kuin itseltään.

      Sentään äidinkielestä kysymys eikä vieraasta kielestä.

    5. Kokoomus on koko ajan lähentynyt persuja. Kokoomusei ole enää edistyksellinen sivistyspuolue joka kannatta tasa-arvoa-.
      Toivottavasti kokoomus ja persut eivät ole seuraavassa hallituksessa, sillä se tietäisi leikkauksia työttömyysturvan ja sosiaaliturvaan.

      1. Hannu Rajatie
        26.7.2021, 03:12

        Enää?Koska kokoomus on muka kannattanut tasa-arvoa?

Kommentointi suljettu.