Pääministerin glittermekko

Tänä viikonloppuna iltapäivälehtien lukijoita eli somekansan suurinta osaa  on suorastaan hemmoteltu tavattoman tärkeillä poliittisilla uutisilla pääministeri Sanna Marinin vaatteista. Ensin Marin saapui Flow-festivaaleille elegantissa asussa, johon kuuluivat housut, hihaton paita ja korkokengät. Sitten hän vaihtoi päälleen glittermekon, joka yllättäen osoittautuikin kirpputorilta ostetuksi. Jos oikein ymmärsin, niin sitten glittermekko vaihtui taas tuttuun toppiin.

Nämä ovat somekansan reaktioista päätellen mahdottoman tärkeitä poliittisia uutisia. Siellä se taas bilettää, vaikka pitäisi hoitaa maan asioita, ajatella valtion velkaantumista, bensan ja sähkön hintaa, Ukrainan sotaa ja hoitajamitoitusta.

Vähän hämmentävän väitteen Marinista median lemmikkinä esitti viime viikolla julkaistussa kirjassaan viestinnän valmentaja Katleena Kortesuo, joka tämän väitteensä ansiosta pääsi itsekin lehteen sekä uutiseksi että median itsetutkiskelun innoittajaksi. Kortesuon mukaan Marin on ollut median lemmikki jo ennen pääministeriksi tuloaan ja fanilauma puolustautuu raivokkaasti kaikkea häneen kohdistuvaa arvostelua vastaan. Vallan vahtikoirista on tullut vallan sylikoiria.

Mitenkäs se oikein on mennyt? Minun muistini mukaan tietyt lehdet ovat hallituskauden alusta lähtien rakentaneet Marinin ympärille negatiivisia kohuja. Ensin tuli aamiaiskohu, kun pääministerin aamupalat lain vakiintuneen tulkinnan mukaan maksettiin valtion varoista. Kohun jälkeen Marin palautti rahat ja ilmoitti saadun aamiaisedun verottajalle, joten hän maksoi edun takaisin kaksinkertaisesti. Kun lopullinen verotus valmistuu, niin nähdään kumpi oli tarpeetonta. Takaisin maksetusta etuudesta ei veroteta tai jos verotetaan, niin takaisin maksetut rahat palautetaan. Hyvän journalistisen tavan mukaan tämä asia tullaan varmaankin kertomaan.

Sitten tulivat ainakin toppikohu, reppukohu ja puhelinkohu, jonka yhteydessä pääministeriä vaadittiin aika yleisesti eroamaan. On kohuttu myös pääministerin nahkatakista, pepusta ja jo kerran tänä kesänä mekosta. Enempää en viitsi googlettaa, mutta ulkoa muistan ainakin sen jo vanhan tissivakokohun sekä tuoreemman shortsikohun. Ja sitten oli tietenkin se boomerkohu, joka sai kansan loukkaantumaan meidän demariboomereiden puolesta, koska itse emme ymmärtäneet sitä tehdä.

Näiden kohujen tyylistä ja yleisön raivokkaista reaktioista päätellen on vaikea pitää Marinia median lemmikkinä. Pikemminkin kohujen tarkoitus näytti olevan horjuttaa Marinin uskottavuutta pääministerinä ja luoda kuvaa tyhjäpäisestä hepsankeikasta, joka vähät välittää valtion asioista ja keskittyy bilettämään. Näistä uusimmista jutuista päätellen iltapäivälehdet ovat vaihtaneet tyylilajin yli-imeläksi kehumiseksi. Saman asian sekin ajaa, sillä tyylilajista riippumatta some täyttyy Marinia vastaan kohdistuvista raivokkaista purkauksista, ja ainakin väitteet Marinista median lemmikkinä saavat katetta.

Yksinkertaisin ja ilmeisin selitys on raha. Iltapäivälehdet tietävät tarkalleen miten lukijoita tökätään suoraan mölinähermoon, ja se toimii aina. Se toimii niin kauan kuin kansa kiinnostuu enemmän kohujutuista kuin politiikkaa koskevista asiallisista uutisista, eli se tulee toimimaan aina. Lehdet saavat lukijoita, ja mitä kovemman mölinän ne verkkosivuillaan saavat aikaan, niin sitä enemmän ne saavat lukijoita ja lukijat tuovat rahaa. Mölisijät näyttävät olevan enemmistö, mutta eivät he ole. He ovat vain karkottaneet asialliset kommentoijat jo aikoja sitten, ja oikeasti politiikasta kiinnostuneet vilkaisevat näitä mekkojuttuja korkeintaan viihteeksi. Mölisijät sen sijaan ovat täysin tosissaan, sillä he kuvittelevat ottavansa osaa poliittiseen keskusteluun.

Tänäänkin he odottavat jotain uutta kohua päästäkseen vaatimaan pääministerin ja koko hallituksen eroa. Jos Marin tänään poistuu kotoaan, niin epäilemättä hänellä on jonkinlaiset vaatteet päällään. Kyllä niistä jutun saa kirjoitettua.

Eikö minulle sitten kelpaa mikään? Kelpaa toki, sillä lehdet kirjoittavat mitä haluavat ja minä luen mitä haluan. Niitä haluamiani politiikasta asiallisesti kertovia juttuja löytyy vaikka kuinka paljon, mutta mölisijät eivät jaksa niistä kiinnostua. Heille riittää, että he saavat arvostella jotain vaatekappaletta ja vetää sen perusteella johtopäätökset vaatteen käyttäjästä.

.