10.5.2019 Ulkoistamisen hinta Pohjois-Pohjanmaalla Siikalatvan kunta on siirtänyt lainvastaisesti Mehiläiselle tehtäviä, jotka kuuluvat kunnan vastuulle.… 3 16
13.11.2017 Kukapa olisi uskonut? -Minun on hyvin vaikea ymmärtää, että yritykset toisella kädellä vaativat valinnanvapautta ja… 1 34
10.12.2016 Perästä kuuluu Minä tiedän, että tämä juttu ei kiinnosta monia sellaisiakaan, joita pitäisi kiinnostaa.… 1 14
12.10.2015 Terveydenhoitoa ja sirkushuveja Eilen Ylen uutisissa kerrottiin terveydenhoidon kilpailuttamisen kummallisuuksista. Terveysjätti Mehiläinen laskutti yli 50 %… 1 37
7.6.2015 Ulkoistamisen näyteikkuna Olemme vastanneet Rääkkylän kunnan sosiaali- ja terveyspalveluista vuodesta 2011 lähtien. Tuloksena on… 1 3
29.10.2014 Piru piilee yksityiskohdissa Kun Rääkkylän kunta joulukuussa 2010 päätti ostaa kaikki sosiaali- ja terveyspalvelunsa Attendolta,… 0 2
7.6.2014 Oppirahoja Kaksi vuotta sitten kerroin kuinka pohjoiskarjalainen Rääkkylän kunta yritti ulkoistaa ja yksityistää… 0 6
5.9.2012 Käsi kunnan taskussa Terveyspalveluja tuottavalla yksityisellä Attendo Oy:llä ovat kädet kyynärpäitä myöten pohjoiskarjalaisten kuntien taskuissa.… 1 3
4.7.2012 Esteellisyys ei ole este Kun yksityistetään kunnallisia palveluja, niin sitten yksityistetään laista piittaamatta ihan kaikki. Ilmeisesti… 1