10.8.2013 Ajan henki Viettävät he päivänsä joutilaisuudessa ja työttöminä, laiskoina ja välinpitämättöminä katsellen heitä ympäröivää… 4
8.8.2013 Maksajan paikalla Hallituksen päättämä yhteisöveron alennus aiheuttaa verotuloihin 900 miljoonan euron aukon. Sen tukkiminen… 4
6.8.2013 Työttömien kannustajat Eräässä Pentti Haanpään novellissa pula-ajan kulkumies onnistui viimeinkin saamaan tilapäistöitä. Maatalon isäntä… 21
5.8.2013 Ministerit miettivät Joskus on kamalaa huomata, että ministerit kaikesta tiedonsaantimahdollisuudestaan huolimatta tuntuvat olevan ihan… 4
4.8.2013 Kourallinen jauhoja Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) näkyy kuuluvan siihen yhä kasvavaan joukkoon,… 15
3.8.2013 Herran haltuun Odotan mielenkiinnolla kenet valitaan Kiteen kaupungin hallintojohtajan virkaan. Tai oikeastaan kai pitäisi… 1
1.8.2013 Lisää hikipajoja Viimeksi kirjoitin kotimaisista hikipajoista, joissa kuntouttavassa työtoiminnassa olevat tekevät palkatonta työtä ja… 8
30.7.2013 Kotimaiset hikipajat Meillä kauhistellaan aasialaisia hikipajoja, joissa ihmiset tekevät työtä mitättömän pienellä palkalla. Samaan… 2
27.7.2013 Kriisilauseke – Minä olen yhden asian huomannut niissä kumminkin. Ne puhuu omista asioistansa… 6