Presidenttipeliä

Poliittisesti hiljainen kesä päättyi eilen, kun presidenttipeli pääsi kunnolla alkuun. Presidenttiehdokkuutta varten nimiä ja erityisesti rahaa keräävä Ilja Janitskin otettiin kiinni Andorrassa, ja hänet tuodaan poliisikyydillä Suomeen. Tästä hänen kannattajansa ovat pahastuneet niin kovasti, että ovat ruvenneet huutamaan Venäjää apuun, vaikka toimenpide on juuri sitä, mitä nimiä keräävä Suomi ensin -häirikköjengi vaatii. Rikoksista epäilty ja kotimaassaan kuulusteluja varten vangittavaksi määrätty ulkomaalainen otettiin kiinni ja palautetaan kotimaahansa.

Janitskin pääsee siis linnaan tutkintavangiksi jo hyvissä ajoin ennen vaaleja. Hänen vakavammin otettava kilpailijansa Laura Huhtasaari nimettiin eilen perusuomalaisten puoluehallituksessa presidenttiehdokkaaksi, ja lopullisesti asian kopauttaa pöytään puoluevaltuusto. Hänen kannattajiensa mottona lienee sosiaalisessa mediassa näkemäni riemunkiljaisu: Kyllä nyt suvakkeja ja viherpunikkeja harmittaa!

Motiivihan se on tuokin äänestää valtionpäämiestä, mutta se kuvastaa hyvin populistien ajattelua. Tehdään mitä tahansa, kunhan se on kiusantekoa poliittisille vastustajille.

Oikeastaan Laura Huhtasaari ja Ilja Janitskin voisivat käydä yhteistä vaalitaistelua. Onhan Huhtasaari nähty vuoden 2015 itsenäisyyspäivänä natsien mielenosoituksessa juhlapuhujana, ja viime joulukuussa hän kävi ylistämässä Janitskinin kannattajien isänmaallisuutta.

Eilisessä puheessaan Huhtasaari halusi Suomen takaisin vaatimalla eroa EU:sta ja eurosta, mutta ei vielä. Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aholla on vielä europarlamentaarikon pesti kesken eikä erolla olisi riittävää kannatusta, joten on turvallisempaa ajaa kaksilla rattailla. Hän painotti hyviä naapuruussuhteita Venäjään ja Ruotsiin, mutta vaati Ruotsin rajalle rajatarkastuksia. Suomi on hänen mukaansa henkisesti miehitetty, ja miehityksestä pitää vapautua taistelemalla Kekkosen ja kenraali Ehrnroothin nimissä suurpääomaa vastaan. Suomella on jokin tarkemmin määrittelemätön kansallinen tehtävä, ja istuva presidentti Sauli Niinistö on koulukiusaaja vaatiessaan Jussi Halla-aholta rikosten katumista.

En tiedä kuka tämän puhtainta populismia edustavan puheen kirjoitti, mutta tuskin ainakaan Huhtasaari itse. Hänellähän on tapana plagioida tekstinsä muilta lähdettä kertomatta, kuten Reija Härkönen viime tammikuussa todisti.

Rehellisyys perus-Suomen perii

Tältä Donald Trumpin varauksettomalta ihailijalta ja Suomen Marine Le Peniltä voi odottaa ihan mitä tahansa, joten tulossa on mielenkiintoisia vaalikeskusteluja. Monen vuoden kokemuksella väittelystä näiden ns. maahanmuuttokriittisten kanssa annan muille ehdokkaille sellaisen neuvon, että älkää antako vedättää itseänne. Ns. maahanmuuttokriittinen yrittää aina viedä keskustelun maahanmuuttoon, olipa varsinainen aihe mikä tahansa. Sanokaa vain, että noin matalalla tasolla ei voi keskustella.

Tai jos alennutte populistin tasolle, niin ohjatkaa keskustelu vaikka evoluutioon.

laura

 

Ideologia pussissa

Helsinki Pride kokosi eilen noin 35 ooo ihmistä marssimaan yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Paikalle tai ainakin paikan liepeille kokoontuivat myös suunnilleen kaikki yhtäläisten ihmisoikeuksien vastustajat. Näkemieni kuvien mukaan paikalla olivat Odinin soturit tekemässä natsitervehdystä Aleksis Kiven patsaalle, Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Eppu Torniainen samassa kuvassa kansanedustajan avustaja Terhi Kiemungin kanssa, Puhdistusliitoksi itseään kutsuvia äärioikeistolaisia, joiden kanssa Kiemunki myös poseeraa, Suomi Ensin -rähinöijät ja suunnilleen kaikki muutkin kynnelle kykenevät ja tarpeeksi selvin päin olevat yhteiskunnan vastustajat.

soo

kiemunki torniainen

19642474_429145334135397_3784440687824446407_n

Sanon heidän olevan yhteiskunnan vastustajia, sillä sitähän he ovat. Tähän asti he ovat vastustaneet maahanmuuttoa ja turvapaikanhakijoita, mutta eilinen osoitti heidän vastustavan paljon muutakin. He vastustavat järjestäytynyttä yhteiskuntaa kaikissa sen muodoissa. Erityisesti he vastustavat poliisia. Heidän ideologiansa kiteytyy pussilliseen hevosenpaskaa, jota Suomi Ensin -leirin isoin ja ilkein kanniskeli mukanaan. Hänet poliisi otti kiinni, ja se aiheutti hysteerisen reaktion muissa.

Eivät nämä sirpaleporukat yhteinäisesti toimi, vaan monet vihaavat toisiaan jopa enemmän kuin turvapaikanhakijoita ja yhteiskuntaa. He tuovat mieleen Monty Python -elokuvan Brianin elämä juudealaiset kapinallisryhmät, jotka eivät oikein itsekään tiedä minkä nimiseen porukkaan kuuluvat ja keitä eniten vihaavat.

Tällaisetkin kukat ovat päässeet kukkimaan, koska ”sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, sillä se on sinun mielipiteesi”, kuten Timo Soini julisti. Näistä ei tule koskaan olemaan mitään vaaraa yhteiskunnalle, mutta yksittäisille ihmisille kyllä. Lisäksi he tuhlaavat yhteiskunnan resursseja työllistämällä turhaan poliisia. Heidän huutoaan pitää vapaassa yhteiskunnassa sietää, mutta yhtään rikosta ei.

Menisivät kotiin nauttimaan kesästä.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu. Äärioikeistolaiset anarkistit älkööt vaivautuko kommentoimaan ollenkaan.

 

Syyt syvemmällä

-Tälläiset vuodot kuitenkin näyttää helvetin pahalle, jos matsku laitetaan julki.

Näin perusteli rikoskomisario Marko ”Fobba” Forss eroaan poliisin salaisen Facebook-ryhmän ylläpidosta keväällä. Long Playn Sivuääniä tarjosi tänään sellaisen uutisen, että luultavasti sekä poliisin että sisäministeriön tiedotusyksiköt ovat hälytystilassa huomenna julkaistavan pitemmän version varalta.

-No ei, Fobba. Poliisi tuossa näyttää helvetin pahalle. Ei ne vuodot, kommentoi Samuli Suonpää artikkelia tuoreeltaan Facebookissa. Poliisihallitus on jo antanut asiasta tiedotteen, ja sisäministeri Paula Risikko on vakuuttanut, että asia selvitetään ja rasismiin on poliisissa nollatoleranssi.

Moni onkin jo ennättänyt ihmetellä, että Suomi ensin -porukka saa häiriköidä vapaasti Rautatientorilla ja jopa koulussa. Moni on ihmetellyt, että Pohjoismainen Vastarintaliike saa edelleen toimia, vaikka sen lakkauttaminen piti panna vireille jo viime syksynä. En väitä, että asioilla on mitään yhteyttä, mutta joka tapauksessa juttu näyttää erittäin pahalta.

Ei minua ihmetytä se, että poliisilla on tällainen epävirallinen ryhmä Facebookissa. En silti pidä poliisia rasistisena organisaationa, vaan ymmärtääkseni poliisissa on yhtä monenlaisia ihmisiä kuin suomalaisissa yleensäkin. Ongelma ei ole siinä, että poliisissa on rasistisesti ajattelevia, vaan siinä, että he ovat voineet toimia näköjään ilman kontrollia.

Ongelma on siinä, että tälle toiminnalle on annettu hiljainen hyväksyntä ylempää. Hyväksyntää ei ole annettu kirjallisesti, suullisesti eikä edes tietoisesti, vaan omalla esimerkillä. Sen on antanut maan hallitus, joka vain neljän ministerin työryhmän voimin päätti viime joulukuussa julistaa paperittomat maahanmuuttajat laittomiksi ja aloittaa heidän suoranaisen jahtaamisensa luomalla ilmiantokoneiston ja velvoittamalla muut viranomaiset siihen mukaan jopa salassapitovelvollisuutensa rikkoen.

Sen luvan ovat antaneet poliitikot, jotka ovat jatkuvasti ratsastaneet maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden vastustamisella.  Sen ovat antaneet kaikki ne ministerit uutta oikeusministeriä myöten, jotka ovat paheksuneet kirkon ja muiden vapaaehtoisten työtä turvapaikahakijoiden auttamiseksi. Sen on antanut koko hallitus, joka ensin velvoitti Migrin tekemään kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ja sen jälkeen käynnisti pakkopalautuslennot.

Sen luvan antoi nyt nollatoleranssia julistava sisäministeri Paula Risikko, joka vasta kevättalvella kävi peukuttamassa Suomi ensin -häiriköiden mielenosoitusta.

risikko

Kurt Vonnegutia siteeraten nyt iski paska tuulettimeen. Siitä selvitään varmaan rankaisemalla muutamaa yksittäistä poliisia.

Niinhän se aina menee.

 

Postikortti Suomesta

Olen muutaman kerran katsonut kamalan musiikin säestyksellä näytettävää ilmakuvaa Ylen sarjassa Meidän maamme – Vårt land ja ajatellut, että kyllä tuolla tylsyydellä jo muutaman potentiaalisen turistin ja sijoittajan säikäyttää. Jos halutaan säikäyttää loputkin, niin siihen varmaan riittäisi vaikka tänä aamuna otettu valokuva kesäkuisesta räntäsateesta.

Maisemat, tuo sarja ja sää ovat makuasioita, eikä niistä sen enempää. Minulle on vain tullut sellainen tunne, että tasavuosia viettävä maamme aikoo tosissaan hankkiutua eroon kaikesta kansainvälisyydestä ja käpertyä itseensä.

Nettirasismin ja -uhkailujen määrä on räjähtänyt käsiin, monet poliitikot ovat saneet tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja poliisi on joutunut perustamaan erillisen vihapuheyksikön. Rautatientorilla on telttaillut koko alkuvuoden isänmaalliseksi julistautunut mielenosoitus, joka tällä viikolla jalkautui koululle pelottelemaan lapsia.

Kun nyt on ruvettu kaikkea kansainvälisyyttä vastustamaan, niin voitaisiin aloittaa vaikkapa juuri näistä lapsia säikyttelevistä Suomi ensin -tyypeistä. Liikettähän johtaa näkyvimmin puoliksi hollantilainen, joka on riidoissa amerikkalaisen kakkosjohtajan kanssa. Puolihollantilainen ajaa ainakin puoliksi tosissaan puolivenäläistä Suomen presidentiksi, ja amerikkalaisen takana on ranskalainen pariskunta, joka piilottelee liikkeen kassaa.

Tästä mörköoopperasta saadaankin hyvä postikortti.

joni nuutinen fb

Kuva: Fecebook/Joni Nuutinen

Kun kansainvälisyyydestä on päästy eroon, niin sitten on aika hankkiutua eroon sivistyksestä, köyhistä ja sairaista. Tämä työ sujuu hallitukselta oikein hyvin muuten, mutta perinteiseen tapaan alkoholi aiheuttaa ongelmia yhteiseloon. Tästä saadaan toinen postikortti.

huikkavinkki

Kuva: Facebook/Huikkavinkki

Kolmanteen korttiin voitaisiin laittaa kuva valtiovarainmisteri Petteri Orpon tiedoista sosiaalietuuksista, mutta valitettavasti ne ovat liian pienet kuvattavaksi. Jokin aika sitten Orpo sanoi asumistuen kattavan sata prosettia asumismenoista, ja eilen eduskunnan kyselytunnilla hän halusi leikata toimeentulotuen asumislisää. Sellaista ei ole, joten siitä voimme päätellä jotain leikkausten kohdentumistarkkuudesta.

Kolmas postikortti tehdään sitten lasten ja nuorten idoli Robinista, joka huolestuttaa ja herättää pahennusta seksilaululla. Pojan pentele aikoo tanssittaa yleisöä laulamalla pyörivistä lanteista ja revityistä farkkushortseista. Semmoinen ilottelu ei käy laatuun.

robin

Kuva muokattu pysäytykuvasta videolta Robin -Hula Hula

Eiköhän näillä korteilla jo saadakin säikäytettyä mahdollisesti Suomeen haluavat, jotta voimme juhlia satavuotiasta Suomea mahdollisimman pienellä porukalla vaikka Nälkämaan laulun tahdissa. Mutta kiirettä pitää, sillä Terrafame on tekemässä Nälkämaasta asumiskelvotonta.

Missä oikein mennään?

Kun viranomainen puhuu, niin siihen yleensä luotetaan, tai ainakin siihen pitäisi voida luottaa. Poliitikolla on tunnetusti oikeus puhua niin totta kuin osaa, mutta virkamiehen on puhuttava oikeasti totta. Olen huomannut sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin puhuvan joskus kuin poliitikko.

Huhtikuussa Nerg puhui kuin aito maahanmuuttokriitikko sanoen Ruotissa olevan paikkakuntia, joihin viranomaiset eivät uskalla mennä lainkaan ja varoitteli Suomea Ruotsin kohtalosta.  Nopeasti hän korjasi tarkoittaneensa alueita, joissa viranomaiset toimivat tavallisesta poikkeavalla tavalla.

Eilen hän sanoi, että paperittoman lapsen jääminen Suomeen olisi katastrofi, sillä lapsella ei olisi oikeutta edes kouluun. Taas hän joutui korjaamaan puheitaan. Perustuslain, perusopetuslain ja YK:n lasten oikeuksien julistuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus perusopetukseen. Näin on eduskunnan apulaisoikeusasiamies linjannut jo vuonna 2014.

Korjauksessaan Nerg kyseli miten opetus sitten järjestetään. Siinäpä hänellä ja opetusviranomaisilla onkin päänvaivaa, sillä poliitikot ovat rakentaneet pattitilanteen ja panneet Nergin ja muut virkamiehet puun ja kuoren väliin. Turvapaikan saamisen kriteereitä tiukennettiin poliittisella päätöksellä, ja Migri velvoitetiin noudattamaan tätä linjausta. Näin tehtiin ja koko ajan tehdään lisää paperittomia, joita niinikään poliittisella päätöksellä ei saa sanoa paperittomiksi, vaan laittomasti maassa oleskeleviksi. Neljän ministerin työryhmän päätöksellä kaikki maan viranomaiset opetus- ja sosiaaliviranomaisia myöten velvoitettiin ilmoittamaan paperittomat poliisille palauttamista varten. Tästä linjauksesta kerroin viime joulukuussa.

Poliitikot päättävät ja virkamies joutuu sekä selittelemään että panemaan päätökset täytäntöön. Poliitikot käskevät luottamaan viranomaisiin ja viranomaiset tuomioistuinten päätöksiin. Kun jokainen tekee vain pienen osan kokonaisuudesta, niin kokonaisvastuuta lopputuloksesta ei ole kenelläkään.

Kun nyt rupesin ihmettelemään nykymenoa, niin ihmetelläänpä lisää. Sananvapaus on jokaisella, mutta monet unohtavat sen mukanaan tuoman vastuun. Rautatientorin Suomi ensin-porukka tunkee jatkuvasti kameraa ihmisten naamaan ja ivaa kuvauksen kohdetta. Julkisella paikalla saa pääsääntöisesti kuvata ja tuotokset julkaista, mutta julkaiseminen saattaa täyttää rikoksen tunnusmerkitön. Näin varsinkin silloin, kun filmin taustalla solvataan kohdetta ja kuvauksen jälkeen pengotaan kohteen yksityiselämää MV:n kaltaisessa roskajulkaisussa. On vain ajan kysymys, kun kuvaajat törmäävät sellaiseen tyyppiin, joka katsoo omaksi oikeudekseen vetäistä tungettelevaa kuvaajaa turpiin.

Myös mielenosoitukseen on oikeus, ja sitä totisesti käytetään. Saa nähdä mitä seuraa aikeista häiriköidä Maailma kylässä -festivaalia mielenosoituksen varjolla.

18624834_10207616736697064_1016327296_n

Netin törkyjulkaisu MV on ihastunut tämä porukan lisäksi myös hengenvaaralliseen leikkiin. MV julkaisi Jari Aarnion oikeudenkäynnin salassa pidettäviä asiakirjoja. Erityisen vakavaksi vuodon tekee se, että asiakirjoja salattiin todistajien turvallisuuden takia. Alan miehenä Ilja Janitskin tietää hyvin, että alamaailmassa vasikoille käy huonosti. Siitä huolimatta Janitskin julkaisi asiakirjat ihan vain kostaakseen poliisille.

Itselleen sika kiusaa tekee, kun kaukalonsa kaataa, sanottiin ennen. Janitskinin olinpaikka Andorrassa on varmasti jo poliisinkin tiedossa, joten jossain vaiheessa leikki loppuu. Saa nähdä kuinka monta ruumista ennättää sitä ennen tulla.

Nyt päästään otsikkoon. Lienen tulossa vanhaksi, kun en enää ymmärrä mitä yhteiskunnallemme on tapahtunut. Poliitikot koheltavat tutulla tavalla ilman vastuuta, ja virkamiehistä on tullut heidän samalla tavalla koheltavia jatkeitaan. Oikeuksia on jokaisella, mutta kenelläkään ei ole enää velvollisuuksia, vastuuta tai edes tervettä järkeä. Poliisia pakeneva rikollinen saa jatkaa toimintaansa jopa ihmishenkiä vaarantavalla tavalla, koska esitutkinta polkee paikallaan ihan vain sen takia, että yhtä andorralaisessa hotellissa oleskelevaa ukkoa ei saada sieltä vastaamaan tekemisistään.

Jos sisäministeri Paula Risikon toivoma armeijataustainen täydennyspoliisi saadaan käyttöön, niin mihin veikkaisitte sitä käytettävän? Laittomasti maassa oleskelevien etsintään, järjestyksen turvaamiseen mielenosoituksissa vai rikollisten kiinniottoon? Vaiko poliitikkojen ja virkamiesten suojelemiseen kansalta? Arvailkaa itse, minä en viitsi.