9.1.2016 Ytimessä ollaan Kuin koira, joka palaa oksennukselleen, on tyhmä, joka toistaa tyhmyyksiään. (San. 26:11)… 83
8.1.2016 Ei mitään ongelmaa? Parin viime päivän aikana poliisi ja sisäministeri ovan munanneet itsensä lahjakkaasti tiedottamalla… 56
7.1.2016 Suuri saavutus Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä on moneen kertaan julistanut aikovansa eriyttää oleskeluluvan saaneiden… 17
5.1.2016 Monen kerroksen väkeä Hallituksen kärkihankkeen mukaan helpoimmin työllistyville taataan valtion työvoimahallinnon palvelut ja vaikeimmin työllistyvät… 51
4.1.2016 Mustat pelihousut Jossain vanhassa Pahkasika-lehdessä oli luultavasti toimituksen itsensä kirjoittama lukijankirje. Siinä joku kertoi… 69
3.1.2016 Sisu pesee kasvojaan Ensin ajattelin, että enpä sano mitään tästä Olli Immosen johtaman äärikansallimielisen Suomen… 9
2.1.2016 Murhapoltto ja pohjasakka Presidentti Sauli Niinistö sanoi eilen puheessaan, että hänelle vanhan polven juristina polttopullon… 68
1.1.2016 Uhkakuvia Vuosi lienee vaihtunut koko maassa ilman ainoatakaan häiriötekijää. Näin päättelen siitä, että… 82