28.4.2020 Seuraavaa ihmettä odotellessa Eilen kerroin, että Metsähallitus myi Terrafamelle Terrafamen ja sen edeltäjän Talvivaaran pilaamat… 213 25
27.4.2020 Taas tapahtuu ihmeitä Koronauutisten varjoon jää paljon sellaisia asioita, jotka normaalioloissa puhuttaisivat enemmän kuin ne… 261 25
18.10.2019 Täysin suljettu vesikierto Sotkamossa sijaitsevan Talvivaaran eli nykyisen Terrafamen kaivoksen päästöt ovat muuttaneet lähialueiden järvien… 146 37
29.7.2019 Ihmeiden aika on ohi Muistatte varmaan Juha Sipilän julistamassa Terrafamen pipo päässään Kainuun ihmettä. Talvivaarassa sijaitsevasta… 121 35
9.12.2018 Ihmeiden aikaa Olemme eläneet ihmeiden aikaa viime eduskuntavaaleista lähtien. Näin voisi päätellä hallituksen omakehusta,… 2 31
29.7.2018 Terrafamen todellinen ihme Toissapäivänä uutisoitiin, että Terrafamen liikevoitto oli huhti-kesäkuussa 3,4 miljoonaa euroa ja käyttökate 3,3… 2 32
28.7.2018 Asioiden toinen puoli “Isäntä oli kuin luontokappale, härkä, yksiviivaisten ajatusten lihaksi tulemus. Hän oli hämmästyttävän… 2 89
15.7.2018 Kotomaan likaiset äidinkasvot Nyt kun presidenttien Trump ja Putin tapaamisen takia koko maailman katseet kohdistuvat… 2 65
3.7.2018 Kaikki sileäksi Olen vuosien varrella monta kertaa muistuttanut Pentti Haanpään kuvaamasta Töräpään isännästä, joka… 2 52