12.1.2018 Kuolleella hevosella ratsastamisen taito -Ei tuo aktiivimalli niin pahalta vaikuta. Kolmen kuukauden jaksolla 18 työtuntia, ja… 1 114
8.1.2018 Ikuinen leikkuri ja huutokauppakeisarit ”Jos uusi 65 päivän jakso on alkanut siten, että päivärahaan on tehty… 1 80
4.1.2018 Keskustelun satoa ja työvoiman halpuutusta Työttömyysturvan aktiivimalli on synnyttänyt keskustelun, joka olisi pitänyt käydä jo paljon ennen… 1 72
2.1.2018 Aktiivimallin ansat Meille on kerrottu, että työttömyysturvan aktiivimalli edellyttää työttömältä vain vähäistä palkkatyötä täyden… 1 119
20.6.2016 Salaperäinen konklaavi Asiassa esitetyn selvityksen mukaan NN:n ei voida katsoa olleen työsuhteessa osuuskuntaan, vaan… 1 46
24.2.2016 Työttömyystilastojen suursiivous TE-toimistot ovat poliittisen painostuksen takia ruvenneet syyllistämään ja rankaisemaan työttömiä entistä kovemmalla… 1 84
24.8.2014 Taas tapaamme Suomisen perheen Suomisen elokuvaperhe eli 1930-lukua. Virkamiesisä kävi töissä virastossa, äiti oli sosiaalisesta elämästä… 0 18
15.10.2012 Pakkotyötä toimeentulotuella Vähän väliä esille putkahtelee ihan eduskuntaa myöten yhteiskunnallisia ajattelijoita, joiden mielestä toimeentulotukea… 2 4