15.4.2019 Hännänheittoa Demokratissa vaalien lopputulos on aina oikea, vaikka ei juuri itsestä siltä tuntuisikaan.… 67
12.4.2019 Käsittämätöntä huttua Katsoin illalla Ylen viimeistä vaalipaneelia sen verran kuin kestin seurata sitä kaoottista… 71
11.4.2019 Kansan lyhyt muisti Tänään somessa keskustellaan perussuomalaisten kannatusmittauksen kakkossijan lisäksi siitä, pitääkö ensin pukea sukat vai housut.… 103
6.4.2019 Raja railona aukeaa -Miksi Pekka Haaviston mielestä itäraja olisi voitu sulkea turvapaikanhakijoilta vuonna 2015, mutta… 24
3.4.2019 Käytä ääntäsi Äänioikeutta pidetään ikävä kyllä niin itsestäänselvyytenä, että läheskään kaikki eivät sitä viitsi… 68
8.2.2019 Mahdottomia lupauksia Nousussa olevat perussuomalaiset lähtevät vaaleihin aidon populistisilla teemoilla. Helsingin Sanomien mukaan puolue aikoo… 25
20.1.2019 Kenen kanssa? Vaalitaistelun voi sanoa alkaneen, kun mediassa on ruvettu pohtimaan tulevaa hallituspohjaa. Iltalehti kysyi… 50
8.12.2018 Kollektiivinen syyllisyys ja ennaltaehkäisevä rangaistus -Kaikki prosessissa olevat turvapaikanhakijat pitäisi sijoittaa sillä tavoin, että he eivät pääse…
29.11.2018 Rasistien maa Suomi sai ykkössijan kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa selvitettiin afrikkalaista alkuperää olevien ihmisten kokemaa…