3.8.2018 Eriarvoisesti yhdenvertaisia Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, sanoo Suomen perustuslain 6 §. Tämä tarkoittaa… 2 77
8.12.2016 Tuttu lääke Muistatte varmaan, että viime hallituskaudella sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Paula Risikko yritti… 1 37
21.6.2016 Oikeaan suuntaan Eilen aamulla jaoin Facebookissa Juuan kunnan työllistämistoimia käsittelevän Helsingin Sanomien jutun, jonka… 1 16
27.4.2016 Avoimen laitonta Eilinen Murdochin murhamysteerit -sarjan jakso sijoittui kunnalliseen köyhäintaloon. Sinne hakeutuneiden miesten piti… 1 73
12.4.2016 Hallituksen työnäyte Hallituksen esityksen ideana on, että kun työtön on ensin töissä ilman työsuhdetta,… 2 52
12.4.2016 Ekokeidas orjatyönä – Hulluuttahan se on maksaa Kela-sakkoja pitkäaikaistyöttömistä ja antaa heidän olla tyhjän… 4 83
7.3.2016 Kansanedustajan valikoitu totuus Kansanedustaja Maria Tolppanen (ps) kertoo blogissaan ja sanomalehti Pohjalaisen mielipidekirjoituksessa, että itsenäisesti asuvan ammattiin opiskelevan… 3 40
28.10.2015 Härskiä säästämistä 2 Pesula on osa Vantaan kaupungin työllisyyspalveluiden toimintaa. Koivukylässä sijaitsevan pesulan kanssa samoissa… 1 89
18.8.2015 Bisnestä työttömillä Jos joku kertoisi maksavansa ilomielin 60 euroa paikkaan B välttyäkseen maksamasta 16… 1 43