4.11.2015 Tilastoimattomat ja unohdetut Yle kertoi tänään, että yhä useampi työtön päätyy kuntouttaviin töihin yhdeksällä eurolla… 23
9.10.2015 Alkeita osaamaton ministeri Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) sanoi tänään puoluetoimistolla pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että… 101
6.10.2015 Vastuullisuutta, velvoitteita ja valvontaa Perussuomalaisten ongelmana on tietämättömyys tai tahallinen piittaamattomuus perustuslaista ja sen asettamista velvoitteista… 71
24.9.2015 Syyttömät ja syylliset – Kuvitelkaa…. tänne on tullut jo 12 000 Mamua ja jokainen heistä… 47
20.9.2015 Halu uskoa Kenellekään ei liene uutinen, että netin suurin törkyjulkaisu MV valehtelee. Silti liian… 97
11.9.2015 Kahden kerroksen köyhiä Hallitus suunnittelee köyhien jakamista kahteen kastiin. Ylempään kastiin kuuluisivat syntyperäiset Suomen kansalaiset… 51
5.9.2015 Ikuisen karenssin paluu – Ei työttömyysturvaan puuttuminen tuo työpaikkoja yhtään. Ei tietenkään. Sillä tavoitellaan säästöjä… 23
23.8.2015 Puhutaanko persua? – Elintasosurffarit käännytettävä pikaisesti – eriarvoistavat tuet poistettava. – Perussuomalaisten viestiä on… 46
22.8.2015 Alkeet hukassa Nykyinen avokätiseen rahanjakoon perustuva integraatiopolitiikka on tullut tiensä päähän, minkä johdosta turvapaikanhakijoille… 26