Rohkaisun merkitys

Setlementtilehti

Kuinka monta hyvää ajatusta jää toteuttamatta? Entä kuinka monta projektia jää edes aloittamatta siksi, että tarvittava alkuvauhti jää saamatta? Tätä asiaa löydän itseni välillä miettimästä.

Pahoin pelkään, että hyvin monta.  Liian moni hyvä aie jää ajatustasolle, koska pieni kannustava ja eteenpäin vievä töytäisy jää uupumaan.

Kun keväällä 2013 sain kuningasajatuksen hyväntekeväisyysprojektistani uuden lastensairaalan hyväksi, olin monella tapaa onnekas. Vierelläni oli ihminen, joka rohkaisi kokeilemaan. ”Mitä menetettävää sinulla olisi?”, äitini kysyi. Olin juuri esittänyt hänelle ajatukseni, että alkaisin huutokaupata itsetekemiäni koruja ja ohjaisin rahat uuden lastensairaalan hyväksi.  ”jos et kokeile et voi onnistuakaan. Sitäpaitsi minusta ajatuksesi on loistava. Anna mennä vaan.”

Tuo äidiltä saamani rohkaisu oli se voima, joka sai ideani muuttumaan suunnitelmaksi. Ja suunnitelman lopulta enter-näppäimen painaimiseksi. En tiennyt yhtään mitä olisi edessä – nousukiito vai mahalasku.

Ala-asteen toisella luokkamme osallistui Espoon kaupungin järjestämään piirustuskilpailuun. Piirsimme jokainen tulevaisuuden kulkuvälineet ja päätimme sitten yhdessä kenen työ kisaan lähetettiin. Keneltäkään kysymättä opettajani sujautti kuoreen myös minun piirustukseni. Ja kuinka ollakaan, sain kutsun palkintojen jakoon. Tuolloin toisella luokalla sain sen tärkeän rohkaisevan kokemuksen; opettaja uskoi minuun ja taitoihini. Yhä edelleen piirtäminen ja taiteen eri muodot ovat minulle tärkeitä asioita.

Joitain vuosia sitten sain idean järjestää ison Harlem Shake -tempauksen Kampin kauppakeskuksessa. Silloin minua rohkaisi oma ikätoverini ja ilman häntä tempaus jäänyt järjestämättä.

Rohkaisun ansiosta olen uskaltanut ottaa ensimmäiset juoksuaskeleet noustakseni siivilleni.

Koruprojektistani tuli menestys. Ei vain tuloksen takia vaan myös minun itseni takia. Olen oppinut valtavasti erilaisia asioita, verkostoitunut, saanut mahdollisuuksia ja erilaisia hienoja kokemuksia. Ja mikä parasta – olen tullut nähdyksi. Olen saanut itsevarmuutta ja rohkeutta tehdä ja sanoa. Olen saanut uskoa siihen, että minulla ja mielipiteilläni on väliä. Silloin uskaltaa jatkaa vaikka välillä epäonnistuisikin. Menestyneinkin meistä on ollut aloittelija.

Jokainen ihminen ja erityisesti nuori tarvitsee rohkaisua. Jokainen meistä voi olla se rohkaisija. Jostain syystä pelkäämme epäonnistumista. Monesti sekä oma että kaverin asenne on jo valmiiksi lannistava. Ihanko oikeasti pitää etukäteen spekuloida kaikki ne 101 tapaa miten voimme juuri tässä asiassa epäonnistua?  Ihanko oikeasti pitää toimia itsensä tai läheisensä tuomarina? Entäpä jos demonien maalaamisen sijaan kehottaisimme kokeilemaan? Eikö meistä itse kukin voisi miettiä sitä, miten avaamme kaverille ovia sen sijaan että pyrimme sulkemaan niitä? Etenkin me nuoret haemme vielä itseämme ja vahvuuksiamme. Olemme kokemattomia ja joskus avuttomiakin. Kuitenkin vain kokemalla ja kokeilemalla meistä tulee kokeneita aikuisia.

Aina ei voi onnistua, mutta epäonnistuminenkin on arvokas kokemus. Siitä voi oppia, kunhan ei jää muserretuksi. Itselleni olenkin lanseerannut noita tilanteita varten lauseen: Kokeilin ja nyt en onnistunut. Kokeilen uudestaan.

 

Kolumni on julkaistu Setlementtilehdessä 2/17

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *