Haluan kuunnella kuinka omenat kypsyvät

20967792_10203275596927357_220685827_o (1)On sunnuntai aamu. Istun mökin aamiaispaikassani aamuauringon paisteessa. Laventelit tuoksuvat vasemmalla, viinirypäleet kypsyvät takanani ja edessäni on kupillinen maitokahvia suuressa pilkullisessa kupissa. Luen kirjaa, enkä kuule muuta kuin linnunlaulua, tuulta ja puista putoavien omenien äänen, kun ne saavuttavat pehmeän nurmimaton. Väillä kuuluu pieni helähdys, kun ilmavirta kilauttaa naapurin tuulikelloa. Hiljaisuus on hyvää ja turvallista.

Olen niin kovin onnellinen ja ajattelen, kuinka tärkeää hiljaisuus minulle on ja kuinka me emme edes tajua, millaisessa äänten sekamelskassa elämme.

20961230_10203275550446195_287857520_o

20991690_10203275551966233_813855086_oSitten muistan uutiset ja tunnen syyllisyyttä. Monen ihmisen elämä on muutaman päivän sisällä päättynyt hirvittävällä tavalla ja vielä paljon suuremman joukon elämä on muuttunut dramaattisesti. Minun mielikuvitukseni tai ymmärrykseni ei riitä kuvittelemaan, miten tämä kaikki päättyy, vai päättykö se ikinä. Sen olen oppinut, että toisen asemaan asettautumalla ja kuuntelemalla voi auttaa. Vihapäissä se ei onnistu. Sydämen on oltava avoin eikä vihan rusinaksi kuristama.

20991668_10203275552086236_484046846_o

Jään miettimään tätä kaikkea ja onko minulla joku mielipide asiasta, jossa olisi mitään lohduttavaa, rakentavaa tai viisasta. Äänettömyys viettelee minut ja ajatukset karkaavat tuulen huminan myötä omenapuiden raakileista notkuvien oksien luo.

20993517_10203275551526222_1845380082_o

En minä tiedä mitä pitää tehdä. Mutta älkää väittäkö, etteikö tämä vaikuttaisi tai sanoko, että se ei saa vaikuttaa. Sen pitää vaikuttaa, täytyy koettaa tehdä jotain, että kaikki maailman ihmiset saisivat äänensä kuuluviin vapaasti, jos on sanottavaa. Mutta kaikkien maailman ihmisten on myös osattava käyttäytyä ja kunnioittaa muita. Tarvitaan kompromisseja ja sopua, joustoa ja tietenkin rakkautta.

En halua mennä maailman metropoleihin, suuriin tapahtumiin ja vilkkaille kaduille. En nähtävyyksien äärelle. Haluan olla Saarenmaalla aamiaispaikassani ja kuulla naapurin tuulikellon kilahduksia, omenien kypsymisen ja haistaa laventelin tuoksun. Haluaisin, että kaikki voisivat tuntea tämän rauhan.

♥️

Hanna

Rokotusvastaisuudesta vielä kerran

Palaan uudelleen aiheeseen, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Rokostusvastaisuuden järjettömyyteen.

Olen ollut viikon verran flunssassa. Tuttava kysyi puhelimessa, olenko jo tervehtynyt ja valitin olevani muuten kunnossa, mutta kurkkukipu ei hellitä millään. Hän totesi siihen, että niin, se hetki, kun kipu loppuu, on kyllä hieno ja siitä osaa olla kiitollinen päivän! Sitten terveys muuttuukin taas itsestään selvyydeksi.

Kurkkukipu loppui tänään mutta sain vaihdossa järkyttävän päänsäryn. Se lähti hyvällä ja tehokkaalla lääkkeellä, mutta jouduin kärsimään koko päivän, ennen kuin pääsin lääkekaapilleni. Hetki sitten huomasin, ettei minua satu mihinkään. Kiittelin lääketeollisuutta mielessäni vuolaasti. Kipu on aivan raivostuttavan energiaa syövä vitsaus. Mietin mitä tekisin, jos en saisi lääkkeitä ja siitä edelleen tuli taas mieleen tuhkarokkoon kuolleet ihmiset ja edelleen se, että jotkut ihmiset eivät halua rokottaa lapsiaan ns. lastentauteja vastaan.

Rokotuskriittisyyden taustalla ei ole tiede eikä tieto, vaan uskomukset. Kuten päätoimittaja Marja Aarnipuro totesi 14.8. pääkirjoituksessaan ” Tässä kummallisessa ajassa, jota parhaillaan elämme, tieteellisesti todistettuja faktoja kyseenalaistetaan mennen tullen. Yksi epäilee maapallon pyöreyttä, toinen kiistää evoluutioteorian. Lääketieteestä kadun mies tuntuu tietävän enemmän kuin tiedeyhteisö. Ihmiset haluavat itse päättää, onko rokottaminen hyödyllistä. Tällainen ”tietämys” saattaa käydä hengen päälle.
Tieteet perustuvat reaalimaailmasta tehtyihin havaintoihin ja kokeisiin. Intuitio ei ole tiedettä, eivätkä mielipiteet ole faktoja. Tämä tuntuu hämärtyvän nykypäivänä monen mielessä.
Lääketieteellisessä mallissa lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset hoitavat potilaita parhaan käytettävissä olevan tiedon pohjalta. Maailmanlaajuinen tiedeyhteisö kerää ja käsittelee tätä tietoa koko ajan. Myös Suomen terveydenhuollossa.”

Mitä tapahtuu sitten, jos lapsi sairastuu hinkuyskään, tuhka-, vesi- tai vihurirokkoon tai sikotautiin? Alkavatko vanhemmat yhtäkkiä luottaa lääkäriin ja osaavaan sairaanhoitoon? Tai sitten jos tauti iskee vanhemmalla iällä, jolloin niiden voimakkuus ja vaikutukset ovat kovat.

Toistaiseksihan siitä ei paljon kokemuksia ole, koska joukkosuoja on ollut niin vahva. Nyt se on heikkenemässä. Pirkanmaalla todettiin kolme tuhkarokkotartuntaa. Joukkosuojan tähden ei kuitenkaan enempää. Jos tartunnan saajat olisivat asuneet Pietarsaaressa olisi tilanne paljon vaarallisempi. Pietarsaaren ja Kokkolan alueella löydöt voisivat saada aikaan epidemian (ylilääkäri Hanna Nohynek YLE 4.8.17)  Tänä päivänä kaiken sen työn ja viisauden ja uurastuksen ja tutkimuksen jälkeen vain uskomusten tähden! En tiedä mitä ajatella.

Kun viimeksi kirjoitin tästä asiasta, minulta kysyttiin Ylen aamussa mitä mieltä olen ajatuksesta, että rokottamattomuudesta sakotettaisiin, ei pääsisi päiväkotiin tai lapsilisät menetettäisiin. Sanoin silloin, ettei pakko ole hyvä konsti ikinä. En ole vieläkään varma, mutta millä voisi takoa järkeä ihmisten päähän? Jos verhoaisi ne jotenkin uskomuksiksi? Lisäisi rokottamiseen pienen pisaran taikamaista tähtipölyä tai alkaisi vaan ihan perinteisesti levitellä huhuja siitä etä on keksitty mahtava uusi keino pitää lapset terveinä…

Olen todella kiitollinen rokotteista, lääkkeistä ja lääketieteestä – se on pelastanut henkeni useammin kuin kerran. Ja se on faktaa.

Hanna

 

 

 

Strasseja, silkkiä ja kultaa Saarenmaan oopperapäivillä

Tällä mekolla menin, mutta päällä oli vielä farkkutakki. Oi jospa olisi ollut höyhenpuuhka!

Tällä mekolla menin, mutta päällä oli vielä farkkutakki. Oi jospa olisi ollut höyhenpuuhka!

Olen kauhean huono suunnittelemaan mitään juttuja vuoden päähän tai edes ensi jouluun. On vaikeaa kuvitella, että juuri nyt ostaisin lippuja ensi kesän oopperajuhliin tai varasin kesälomamatkan. En muutenkaan suunnittele elämääni kauheasti eteenpäin. Olen heittäytyjä vailla tarkkoja suunnitelmia. Niin on ollut aina enkä kadu. Se tapa on tehnyt elämästäni hirveän hauskan ja olen saanut kokea mahtavia asioita. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään rohkeana, mutta olen minä kyllä aika rohkea monissa asioissa. En uskalla seistä päälläni enkä roikkua ilmajoogan silkkiliinoissa pää alaspäin, mutta uskallan hypätä tuntemattomaan.

Osaan näköjään myös kirjoittaa varsin mahtipontisen alun blogille, jossa aion kertoa Kuressaaren oopperapäivistä! (Oikeasti ulvoin naurusta, kun tajusin, kuinka tämä homma lähti käsistä, mutta en kadu, sillä tässä on kyllä pointti!)

Kesällä, juuri kun jäin Saarenmaan taloomme yksin, maailman ihanin naapurini Sirje kysyi, tahtosinko lähteä hänen kanssaan oopperaan. Eipä tarvinnut miettiä sekuntiakaan, tietysti tahdoin. Ja niin me menimme Kuressaaren oopperapäivien viimeiseen iltaan, jonka ohjelmassa oli oopperagaala. Eri solistit esittivät aarioita eri oopperoista Krefeld-Mönchengladbachin sinfoniaorkesterin johdolla.

Sisään alueelle kuljettiin näin ihanasti.

Sisään alueelle kuljettiin näin ihanasti.

Katsomo on katettu, mutta jos ilma on kylmä, niin villahuivi on tarpeen.

Katsomo on katettu, mutta jos ilma on kylmä, niin villahuivi on tarpeen.

Oopperapäivien näyttämönä on upea Piispanlinna Saarenmaan ainossa kaupungissa, ihanassa Kuresaaressa. Linna on omalla saarellaan, paikka on upea. Itse esitykset ovat sitä varten rakennetussa teltassa.

Mökin vaatekaapissa minulla ei ole mukana kauhean hienoa asukokoelmaa, mutta oli siellä yksi sopiva mekko. Pitkä, kukikas Tara Jarmonin silkkisifonki mekko. Pelkäsin jäätyväni, eikä matkassa ollut yhtään suurta huivia, jonka olisin voinut ottaa mukaan, joten laiton koltun päälle farkkutakin. Eipä ollut juhlakenkiäkään, joten jalkaan sujahtivat ei niin juhlavat, mutta ah niin jaloissa hyvät Otzit. Kaikeksi onneksi ne olivat hopeiset. Katsaus peiliin ja joo – hyvin voin mennä.

Sirje oli jo Kuresaaressa, jonne meiltä on 20 minuutin ajomatka ja meillä oli treffit Kuresaaren Piispanlinnan portilla.

Olin ajoissa ja odotellessani Sirjeä olin pudottaa silmät päästäni – niin hienoissa asuissa paikallinen väki saapui iltaan. Suurimmalla osalla oli päällään pitkät iltapuvut tai vaihtoehtoisesti minimittaiset. Oli decolteeta, strasseja, silkkiä ja organzaa, huikean korkeita korkoja ja kauniita kampauksia. Miehillä oli puvut, joillain kolmiosaiset. Se oli ihanaa. Katselin lumoutuneena sitä pukukavalkadia. Olisin halunnut kuvata kaikki asut, mutta en tohtinut ottaa ainuttakaan kuvaa.

Mietin siinä sitten, miten Suomessa pukeudutaan oopperaan ja teatteriin. Aika arkisesti. Usein varsin arkisesti. Ja monesti on sekä arkista että juhlavampaa settiä. Vähän yllättävää on, että ensi-iltoihinkaan ei enää pukeuduta kuin juhlaan. Mutta toisaalta se on myös tasa-arvoista. Voit nauttia esityksestä, kuten haluat. Minä kuitenkin nautin suunnattomasti niistä upeista asuista, joita sain ihailla. Nautin myös musiikista, jota en voi käydä arvostelmaan, koska en ole oopperantuntija. Ystäväni, jotka kävivät katsomassa muutamia esityksiä, olivat hyvin vakuuttuneita tarjonnasta ja onhan oopperpäivillä Kuressaaressa jo pitkät perinteet ja Viro on laulumaa, joten huonoa siellä ei käy tarjoaminen.

Aplodeista ei ollut tulla loppua!

Aplodeista ei ollut tulla loppua!

Kohti kotia hämärtyvään iltaan.

Kohti kotia hämärtyvään iltaan.

Ilta oli niin kaunis ja ihana

Ilta oli niin kaunis ja ihana

 

Eipä ihme että siellä pukeudutaan upeasti. Samaan aikaan oli Kuressaaren Kaubamajan naisten osastolla esillä muutamia upeita juhla-ja hääpukuja. Oikean puoleisen on suunnitellut Triin Kärblane NYMF Moestuudiosta www.nymf.ee ja vasemmalla olevan puvun Piret Puppart

Eipä ihme että siellä pukeudutaan upeasti. Samaan aikaan oli Kuressaaren Kaubamajan naisten osastolla esillä muutamia upeita juhla-ja hääpukuja. Vasemmalla olevan puvun on suunnitellut Piret Puppart ja oikean puoleisen on suunnitellut Triin Kärblane NYMF Moestuudiosta www.nymf.ee Kannattaa käydä tutstumassa hänen sivuihinsa – uskomattomia pukuja!

Sain kuulla, että lippuja oli jäänyt jonkun verran myymättä, koska majapaikat olivat loppuneet kesken. Kuressaaressa on kuitenkin paljon majoitustilaa. Useita hotelleja, pieniä ja suuria. Ja koska kaupunki on pieni, on välimatka linnaan aina lyhyt. (Kannattaa muuten muistaa, että Virossa promilleraja auton ratissa on nolla)

Jos kiinnostaa tehdä elämyksellinen oopperamatka Saarenmaalle, niin liput ja majoituksen voi varata jo nyt. Jos nimittäin on sellaista sorttia, että voi tehdä pitemmän tähtäyksen suunnitelmia.

Minulla kävi sikäli hauska tuuri siellä, että katsomossa aivan siinä edessäni, normaaleilla paikoilla, istui Viron istuva presidentti Kersti Kaljulaid ja vähän kauempana takana Viron entinen presidentti Arnold Rüütel. He saapuivat paikalle ilman sen suurempaa kohinaa. Rüütel ilman minkäänlaista hovia ja Kaljulaidillakin oli vain yksi turvamies eikä mitään erikoiskohtelua. Olisi taas tehnyt mieleni käyttää kameraa, vaan enpä edelleenkään tohtinut.

Kiitos Sirje ❤️ Ihana naapuri naine!

Kiitos Sirje ❤️ Ihana naapuri naine!

Kun kävelimme pimenevässä illassa autolle, näytti liina niin kauniilta. Se oli ihana ilta ja ei niin juhlavat kenkäni olivat kyllä ihan parhaat siinä maastossa. Niilläkin kyllä meinasin lentää turvalleni varsin näyttäväsi, heti alkajaisiksi. Kuin ihmeen kaupalla pysyin pystyssä ja arvaatte tietysti nolouden määrän, varsinkin kun olin siinä hetkessä aivan yksin. Sellainen pyryharakan kolmiloikka…

Suunnittelit tai et – olkoon elämäsi ihanaa

Hanna