Kysyin millainen olen – tunnistatko sinä omat hyvät ja huonot puolesi?

Erääseen työhöni liittyvään projektiin minulta tarvittiin itse kirjoittamani teksti itsestäni. Tämän kaltaisiin pyyntöihin liittyy usein sivulause, jossa sanotaan jotain siihen tyyliin, että olet itse itsesi paras asiantuntija. Huoh. No sanotte mitä sanotte, mutta en ole. Ehkä pitäisi olla. Olisi varmaan syytä istua alas toviksi ja miettiä kuka ja mikä olen. Ja kyllähän minä sen tietysti tiedänkin, koska purjehdin elämääni itse, omissa nahoissani. Mutta puepa sitten se kaikki sanoiksi. Aivan sietämättömän hankalaa. Siihen tulee väistämättä sellainen omankehun imelyys fiilis. Kämmenet alkavat kutista, kun niin hermostuttaa.

Apua! Mitä mä vastaan?

Apua! Mitä mä vastaan?

Voi tietenkin ajatella, että voihan sitä kirjoittaa vaan yksinkertaisesti totta. Mutta niinhän se ei ole. Salatuimpia ikäviä ominaisuuksiaan ei varmasti halua tuoda julki ja se onkin erittäin vaikeaa, koska omia huonoja ominaisuuksiaan ei välttämättä edes tiedä. Muut tietävät ne ja välillä niistä saakin kyllä kuulla…Lapset ovat tässä olleet armottoman avuliaita ja kasvattaneet minua määrätietoisesti ja väsymättä jo kolme vuosikymmentä. Onneksi heiltä saa myös erittäin hyvää ja rakastavaa palautetta, sillä lapset ja puolisoni ovat elämässäni kaikkein parasta.

Voin auliisti kertoa, etten aina petaa sänkyä heti herättyäni enkä edes joka päivä, että roskis jää usein ovenpieleen odottamaan. Nukun joskus meikit naamallani ja aamiaisastiat voivat jäädä pöydälle koko päiväksi. En kuuntele puhelinmyyjän puhetta loppuun asti, vaan keskeytän sanoakseni, että ei kiitos ja suljen luurin. Mutta mitä nämä nyt ovat – jonninjoutavia juttuja.

Saadakseni tekstin tehtyä, päätin kysyä asiaa Facebookissa. En siksi, että saisin imelää pälätystä ihanuudestani, vaan siksi että saisin näkökulmaa siihen mitkä piirteet jotenkin erottuvat.

Vastaukset olivat kiinnostavia ja ihania. Kukaan ei päätynyt heittämään tikkaa profiilikuvaani niin, että olisin sen huomannut. Mutta esiin tuli ominaisuuksia joita en ole ajatellut ja tekoja, joita en ole tajunnut tehneeni. Sain paljon ajattelemisen aihetta. Elän aika nopeaa elämää, enkä juuri jää miettimään menneitä. Ne asiat joita jään miettimään ovat jollain tasolla kesken tai olen tullut kohdelluksi epäreilulla tavalla. Keskenjääneitä pohdin pala palalta ja etsin ratkaisua siihen miksi joku asia on mennyt, kuten se meni. Epäreilu kohtelu jää mieleen pitkäksi aikaa ja haalistuu hitaasti kuoliaaksi. Siitä poistuu kipu, se hautautuu ja tulee mieleen silloin tällöin, mutta vain asiana, ei katkerana muistona.

En ole vieläkään kirjoittanut sitä tekstiä, mutta pian se on tehtävä. Mutta onneksi kysyin itsestäni, vastauksista tuli ihan hirveän hyvä olo ja hyvä mieli. Välillä tuntuu hyvältä taputtaa itseään olkapäälle ja sanoa itselleen, että hei, oot ihan ok tyyppi ja olet selvinnyt paljosta, osaat monta juttua ja olet tehnyt joitain ihmisiä iloisiksi.

Minulta kysytään usein nettikiusaamisesta, että miltä se tuntuu. Siinähän ihmistä arvostellaan ilman sensoreita kaikilla mahdollisilla elämän alueilla. Mutta mulla on joku kumma emulsio pinnassa, enkä välitä sitä pätkääkään. Olen kova inttämään asioista, joihin uskon. Olen itsepäinen ja kiivaskin. Mutta jos joku parjaa henkilöäni puskan takaa, sillä ei ole elämääni mitään vaikutusta. Hyvillä sanoilla on. Ja perustellulla arvostelulla. Selän takana parjaaminen on joskus tullut tietooni ja se taas saa hymyilemään sillä hetkellä, kun sama henkilö haluaa apuani.

Usein me muistetaan kuitenkin ikävät arvostelut sen sijaan kehut siirretään nopeasti syrjään. Vähän siihen tyyliin, että – no se nyt sanoo vain noin. Mutta kyllä positiivisille kommenteille kannattaa antaa enemmän painoarvoa, kun negatiivisille. Rakentava kritiikki on erikseen. Mutta silläkin on merkitystä kuinka se annetaan. Kaikissa meissä on kuitenkin enemmän hyvää kuin huonoa. Joskus tilanteet tekevät hyvistäkin huonompia.

”Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk’ ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell’ on Jumalakin.”

Eino Leino/Hymyilevä Apollo

 

Iloa päivään kaikille

Hanna

Ystävänpäivänä voi myös miettiä ystävällisyyttä – paremman väen sydän voi olla sysimusta

ystävyys-3 (1)

Ystävyys on kuin pieni ukko, jonka taskussa on avain ja lukko

Eilen tuntematon nainen sanoi: Tulevat tänne katsomaan missä parempi väki käy. Hymyilin – mutta sydän itkee vieläkin. Ajattelin, että tulitko sinäkin katsomaan parempaa väkeä, niitä jotka kunnioittavat toista ihmistä, eivätkä vain mielistele pankkitiliäsi…

Kerran autossani istunut ihminen sanoi autoani tankkaavasta mekaanikosta: ”mietin vaan, että mitähän minä voisin tuollaisenkin ihmisen kanssa puhua? Meillä ei olisi varmasti mitään sanottavaa toisillemme” En tiedä, mutta minulla ei ollut enää mitään sanottavaa vieressäni istuneelle.

Mikä tekee jostain ihmisestä omasta mielestään paremman? Edellä mainitussa tapauksessa se oli raha ja asema.

Autossani istunut ihminen päätteli, ammatin perusteella, että toinen ihminen on jotenkin yksinkertainen. Hän ei tiennyt sitä minkä minä tiesin. Mekaanikon harrastus on kaunokirjallisuus. Hän olisi saattanut keksiä aiheen, josta ekonomikin olisi voinut jotain sanoa.

Ystävyys_1 (1)

Ystävyys on kallein aarre, se ei sammu milloinkaan.

Toivon että mekin saamme, säilyttää sen ainiaan.

Valentinuksen päivä, jota on alun perin vietetty Englannissa ja Ranskassa romanttisen rakkauden päivänä, muuntui Suomessa ystävänpäiväksi. Tänään sydämet, suukot ja toivotukset lentävät sosiaalisessa mediassa tuttujen ja tuntemattomien kesken kevyesti kuin poutapilvet. Ihanaa. Mutta voisiko sydämen sisällä asua se sydämen sivistys, jossa jokainen ihminen on arvokas ja tärkeä. Jokaista tarvitaan todellakin. Välillä tarvitaan ekonomia siinä missä auton korjaajaakin. Raha taas tuntuu tekevän välillä ihmisille tepposia kasaantuessaan.

On ihanaa, että sydämet lentävät somessa yhden päivän ajan villisti, puukkojen sijaan. Mutta olisivatpa ne sydämet totta. Kunpa kaiken ikävän nihkeilyn sijaan ihmiset voisivat katsoa asioita vaaleanpunaisten tai edes kirkkaiden lasien läpi ja olla tahdikkaita, kiusata vähemmän, hyväksyä ja rakastaa muita vähän enemmän jokaisena päivänä.

Ystävyys-2 (1)

 

Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle

”Meidän on toimittava myös yksinäisyyttä vastaan. Yksinäisyys on vakavana pidetyn kansan vakava kansantauti. Se seuraa monia, kaiken ikäisiä niin nuoria kuin vanhempia. Jokainen on tässäkin tekijä: Pieni ele voi olla huomattavasti kokoaan suurempi – Ikääntyneemmän ihmisen tervehtiminen kauppamatkalla tai nuoren pyytäminen mukaan pihapeleihin. Ei ole niin pientä tekoa, että se kannattaisi jättää tekemättä. Ei ole niin kaunista sanaa, että se kannattaisi jättää sanomatta. Siis: Tehdään ja kannustetaan. Olla lähellä, se on lähimmäisenrakkautta.”

Näin sanoi tasavallan presidentti virkaanastujaispuheessaan. Britanniaan on nimitetty yksinäisyysministeri. Siellä lasketaan olevan noin yhdeksän miljoonaa yksinäisyydestä kärsivää ihmistä! YHDEKSÄN MILJOONAA!

 

 

Ystävällisyydestä voi kehittyä ystävyyssuhteita

♥️

Hyvää ystävänpäivää

Hanna

 

 

 

 

 

 

 

Kulkee kuin enkeli

Kaupallinen yhteistyö: Renault

Renault_Talisman_20

Elämä on niin hauskaa, koska ei ikinä tiedä mikä johtaa mihinkin. Jokaisen nurkan takana voi olla yllätys. Minun auton vaihtoni alkoi tukkeutuneesta viemäristä. No sehän ei ole kauhean iloinen asia varsinkin, kun sen seuraukset tippuivat alas olohuoneen katosta. Onneksi hillitysti ja vahinko huomattiin nopeasti. Siitä seurasi tietenkin kylpyhuoneen remontti ja se, että suunnittelija tuli käymään. Pihalla hän kehui, että minulla on kaunis auto. Vastasin, että joo, mutta se pitäisi vaihtaa.

– Ai! Mun mies on autokauppias.

– No sano sille, että soittaa mulle!

Siitä se lähti. En ole kovin innostunut tutkimaan autojen hintoja ja ominaisuuksia, mutta olen tottunut hyviin, vahvoihin, nopeisiin ja kauniisiin autoihin. Siksi arvostan hyvää myyjää, joka nyt tupsahti syliini juuri sopivasti.

Hän soitti seuraavana päivänä ja kerroin hänelle edellä mainitut ominaisuudet, lisäsin listaan automaattivaihteiston ja toiveen kaikenlaisista ajomukavuutta lisäävistä herkuista. Ylellisyyskään ei olisi pahasta, päinvastoin. Muuten olin aika avoin monille mahdollisuuksille.

Ehdottomasti ei –luettelossa olivat seuraavat asiat: Renault, ruskea väri ja kaksiovinen malli. Rellu nyt ei vaan kiinnostanut, ruskea on ankea väri ja kaksiovisen auton ovet ovat niin pitkät, että ne ovat osoittautuneet hankaliksi ahtaissa parkkihalleissa.

Teimme treffit ja mennessäni Autoverkkokauppaan minulle oli katsottuna muutama hieno vaihtoauto koeajoa varten. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka hyvin minua oli kuunneltu. Toiveeni oli otettu erittäin hyvin huomioon. Mutta mutta… en innostunut yhdestäkään tarjokkaasta. Kaikista puuttui se jokin. Uuden auton, vaikka se olisikin käytetty, pitää olla ihana. Autosta pitää voida nauttia. Niissä pitää olla se jokin.

Seuraavaksi koeajovuorossa oli sitten ruskea Renault Talisman. Aloin nauraa! Mutta oikeasti vatsanpohjassa käväisi heti se kiva tunne, kutkutus. Auto oli kaunis. Sulavan muotoinen. Kuin juuri sopivasti sulanut suklaajäätelö. Väri hehkui auringossa ja oli kivasti erilainen. Istuin sisään ja yllätyin. Renault Talisman oli tilava ja penkki tuntui heti mukavalta kuin mikä. Auton sisätilat olivat ylelliset, ruskeaa nahkaa, tikkauksia ja puujäljitelmää, sävykäs! Lähdin koeajolle ja totta se on – soitin myyjälle ennen kuin olin ajanut ulos Autoverkkokaupan portista. Sanoin, että jos tämä kiihtyy ja pysyy tiessä, tämä on mun!

Ruskea Rellu!

Avaimettomuus on listava juttu. Auto menee lukkoon ja aukeaa kunhan avain on mukanani. Siihen ei tarvitse koskea.

Tilava ja ihana

Tilava ja ihana

Mun autohan on usein myös mun toimisto, meikkihuone ja lounaskahvila. Freelancerin elämää!

Mun autohan on usein myös mun toimisto, meikkihuone ja lounaskahvila. Freelancerin elämää!

Ihanat vanteet!

Ihanat vanteet!

Tutka, peruutuskamera, navigaattori, radio ja kaikki auton säädöt toimivat kosketusnäytöltä.

Tutka, peruutuskamera, navigaattori, radio ja kaikki auton säädöt toimivat kosketusnäytöltä.

Ruskeaa ja mustaa nahkaa ja valkoiset tikkaukset - ranskalaista eleganssia!

Ruskeaa ja mustaa nahkaa ja valkoiset tikkaukset – ranskalaista eleganssia!

Je hei - onhan se nyt kaunis ku mikä!

Je hei – onhan se nyt kaunis ku mikä!

No kiihtyihän se tosiaankin ja pysyi tiessä. Vakionopeudensäädin ja nopeusrajoitusten näyttö kojelaudan mittaristossa sekä Head-up heijastusnäyttöllä auttavat ajamaan säädösten mukaan ja ilman sakkoja.

Niin siinä sitten kävi, että Talisman muutti meille. Nyt kun olen ajanut sillä jo puoli vuotta, olen edelleen onnellinen aina kun istun puikkoihin. Talismanissani on paljon herkkuja, joista tykkään, kuten etuistuinten lämmitys ja jäähdytys, kuljettajan istuimen hieronta on mahtava pidemmillä matkoilla, navigaattorin näyttö ja käyttö ovat superhelppoja. Voin säätää autoa sporttisemmaksi tai pehmeämmäksi helposti ja jos en muka pysyisi kaistalla, huomauttaa auto siitä välittömästi. Auto on myös tosi tilava. Mieheni on pitkä ja monet autot ovat hänelle liian matalia, Talismanissa ei ole tätä ongelmaa. Takapenkillä mahtuu istumaan pitkäkoipinenkin kyytiläinen ja takaluukku on erittäin suuri. Tietenkin autossa on bluetooth, joten puhelimeen vastaaminen on ok ja wau – Bosen kaiuttimet, joista kelpaa kuunnella matkamusaa.

Mutta kaikkein parasta on ajomukavuus, Talisman kulkee kuin enkeli.

Rakastan kyllä mun uutta autoani – ruskeaa Rellua!

♥️

Hanna

Kuvat: Jari Mutikainen

Renault_Talisman_3