Kuumat kissahäät

Io ja Urho löysivät nopeasti yhteisen sävelen. Kuva: Marko Lumikangas

Io ja Urho löysivät nopeasti yhteisen sävelen. Kuva: Marko Lumikangas

Kirjoittaminen kotikoneella on ollut viime päivinä hieman hankalaa, mutta syy tähän on melko suloinen. Näppäimistölleni on kellahdellut vähän väliä kissa tai parhaimmillaan kaksi, kovan kehruun ja kurinan säestyksellä. Työhuoneeni on nimittäin saanut kunnian toimia Ion ja Urhon lemmenhotellina, ja pariskunta näyttää tykkäävän paitsi toisistaan myös huoltojoukoista.

Kuumat kissahäät ovat kestäneet nyt kolmisen päivää. Illansuussa Urhon on aika lähteä takaisin kotiin, jossa omalla kissakaverilla on jo ilmeisen ikävä. Meillä taas elämä palaa normaaliin päiväjärjestykseen, kun muun lauman ei tarvitse enää kyttäillä suljetun oven takana – tietysti ne tietävät, että talossa on vieras mies. Tilanne tuntuu ottavan jollain tapaa aivoon erityisesti Tättähäärää, joka on tehnyt mielipiteensä selväksi pitkillä naukusessioilla.

Aviolliset velvollisuudet on siis todistetusti hoidettu. Kissaparin kiinnostus leimahti jo ensi katseesta sunnuntai-iltana, ja pian huoneessa juostiin jo peräkanaa tai siis peräkissaa lemmenlaulujen tahtiin. Välillä Io hieman hakkaili sulhoaan – antoi tassun viuhua – sillä näissä peleissä kissanaaraan kuuluu esittää vaikeasti tavoiteltavaa.

Tovin teerenpelien jälkeen päästiin itse asiaan. Homma menee kiteyttynä näin – ja tämä on sitten lisääntymisbiologiaa, ei mikään seksinovelli: Uros tarttuu hampaillaan naarasta niskanahasta, ja kun sihti on saatu kohdilleen, uros astuu naaraan. Itse akti kestää vain muutamia sekuntteja, mutta akteja tapahtuu useita. Tapahtuman päätteeksi naaras kiittää yleensä kiljaisemalla vertahyytävästi, sillä uroksen siittimessä olevat väkäset nipistelevät ikävästi. Tämän tarkoitus on stimuloida munasolujen irtoamista. Naaras saattaa myös koettaa hyökätä uroksen kimppuun, siksi niskaote. Kipu kuitenkin unohtuu hetkessä, sillä kohta naaras jo kieriskelee lattialla ja on pian valmis uusintaottoon.

Kissat hoitavat hommansa itsenäisesti, ja huoltojoukkojen on parempi olla aiheuttamatta häiriötä. Etenkin nuorilla ja/tai kokemattomilla kolleilla on kuitenkin joskus aluksi vaikeuksia saada sihtiä kohdilleen. Vaikka Urholla oli ollut ennen Ioa yksi tyttöystävä, parin ensimmäiset yritykset olivat… hmm…. no, melkoista sutimista. Nauraminen on ankarasti kielletty!

Harjoitus tekee kuitenkin mestarin. Kasvattaja on iloinen kuullessaan kauhuleffamaisen kiljaisun, joka kertoo avioliiton täytäntöönpanosta. Aktiivinen makuukamarielämä vie kuitenkin voimia. Parin päivän jälkeen tilanne on yleensä se, että kolli väsähtää ja naaras saa huudella seinille. Urhokin tuntuu olevan jo kiinnostuneempi minun sylistäni kuin Ion viettely-yrityksistä, vaikka kaksikko viihtyykin hyvin keskenään. Tosin pariskuntaa kiinnostaisi myös huoneen ulkopuolinen elämä: ovesta kulkiessa on oltava nopea, jotta hääpari pysyy kammarissaan.

Noin kolmen viikon kuluttua nähdään, onko Urhon visiitti tuottanut tulossa. Jos on, Iosta tulee elokuussa ensi kertaa emokissa.

 

 

Ei taida tyttö tietää

Ennen treffejä Io uinaili Häärän ja Kerkon kanssa parvekkeen auringossa.

Ennen treffejä Io uinaili Häärän ja Kerkon kanssa parvekkeen auringossa.

Aurinkoiseen kesäsunnuntaihin on tiedossa aivan pian ylimääräistä vipinää, sillä valo on nyt tehnyt tehtävänsä: Io on vihdoin kiimassa ja siis valmis vastaanottamaan sulhasensa. Valittu hyväsukuinen kollipoika, lempinimeltään Urho, asuu onneksi melko lähellä Järvenpäässä, joten kissalogistiikassa päästään tällä kertaa helpolla.

Illan kuluessa nuorten on tarkoitus tavata toisensa ja löytää yhteinen sävel (todennäköisesti kovaa ja korkealta), kunhan luonto tekee tehtävänsä. Onneksi kissat useimmiten hyväksyvät ihmisen tekemän puolisovalinnan. Pariskunnissa on kuitenkin eroja: jotkut viiksekkäät silmin nähden ”rakastuvat” toisiinsa, kun taas toiset hoitavat homman lähinnä velvollisuudesta.

Saa nähdä, miten Iolla ja Urholla synkkaa. Iollehan treffit ovat elämänsä ensimmäiset, mutta Urho on saanut nuoresta iästään huolimatta jo harjoitella rakastajan taitoja yhden tyttöystävän kanssa. Eipä taida Io tietää, mihin kesäilta vielä johtaa…

 

Takaisin showbisnekseen

Lauantaina Tättähäärä nautti harvinaisen aurinkoisesta päivästä ikkunan  edessä.

Lauantaina Tättähäärä nautti harvinaisen aurinkoisesta päivästä ikkunan edessä.

On omastakin mielestäni melko vajaapäistä touhua lähteä ajamaan yli 200 kilometrin matkaa kukkovarhain aamulla – ja sama matka illansuussa takaisin.  Minkäs teet, kun olin aiemmin saanut päähäni päättää Häärän emolomasta johtuvan näyttelytauon tämänviikonloppuiseen Keski-Suomen Rotukissayhdistyksen näyttelyyn Jämsässä. Laskeskelin, että Häärä saattaisi olla suunnilleen toipunut näyttelykuosiin nyt, kun pentujen muutosta on kulunut pari viikkoa. Sääntöjen mukaan näyttelyyn ei edes saa viedä naarasta, jolla on alle luovutusikäiset pennut tai joka imettää.

Keski-Suomen kissakisat alkoivat jo lauantaina, mutta minulla oli muuta aiemmin sovittua menoa ja lauantain show jäi siis väliin. Häärä ja kissakumppanit saivatkin nauttia harvinaisen kirkkaasta kesäauringosta kaikessa rauhassa kotosalla.

Matkaan kisapaikalle lähdimme sitten tänä aamuna ennen puolta kuutta. Kuten aiemmin todettua, en todellakaan ole aamuvirkku, ja talvikeleillä en enää jaksa mitenkään lähteä moisia matkoja ajamaan. Kesävalossa matka Lahden kautta Jämsään kuitenkin taittui hiljaisia teitä pitkin sujuvasti, varsinkin kun radio ja Häärän takapenkkikommentit toivat eloa äänimaisemaan.

Nuusk

Joskus näyttelyssä pääsee myös hortonomin hommiin. Tättähäärän Ery-Sydin näyttelyssä Espoossa viime marraskuussa. Kuva: Anni Jauhiainen

Näyttelyssä oli sunnuntaina mukana viisi korattia, ja ne arvosteli hollantilainen Charles Spijker, tuttu tuomari aiemmista näyttelyistä. Paluu kehiin sujui komeammin kuin uskalsin toivoa, vaikka Häärä toki on nauttinut näyttelymenestyksestä aiemminkin. Tuloksena ensin värin paras (eli paras paikalla olevista leikkaamattomista korateista), sitten tuomarin paras (paikka paneeliin eli loppukilpailuun) – ja paneelissa voitto kategorian III aikuisten naaraiden sarjassa. Jännittääkin sai sopivasti, sillä kisan neljästä naarasehdokkaasta abessinialainen sai kaksi ääntä ja Häärän voitto irtosi kolmella.

Sen jälkeen vain kissa ja kamat kassiin ja kahden ja puolen tunnin paluumatkalle. Mutta kuten sanotaan, voittajan on helppo hymyillä.