99 elämää

 

Helmi eli EP, CH Suchada Chatmanee SaiSoi Kor.

Helmi eli EP, CH Suchada Chatmanee SaiSoi Kor on nykyään arvonsa tunteva matriarkka. Kuvat: Marko Lumikangas.

Kissoilla sanotaan olevan yhdeksän henkeä. Sanonta kuvaa hyvin näiden pienten eläinten sitkeyttä, mutta joskus kissojen elinvoima hämmästyttää kokeeneenkin kissaihmisen. Olen aika vakuuttunut, että vanhimmalla koratillani, lähes 14-vuotiaalla Helmillä, on ollut 99 henkeä. Määrä taitaa olla jo hieman vähentynyt elämän koettelemuksissa, mutta useita lienee yhä jäljellä.

Helmi eli kotoisasti Mehmi sairastaa munuaisten vajaatoimintaa, joka on vanhenevilla kissoilla erittäin yleinen vaiva. Sairautta ei voi parantaa, mutta sen etenemistä voidaan hidastaa, pääasiassa ruokavaliohoidolla. Käytännössä tauti todetaan verikokeella. Mitä aiemmin munuaisten vajaatoiminta todetaan, sen parempi on ennuste. Siinä vaiheessa kun oireita ilmenee, suurin osa munuaisista on jo tuhoutunut. Siksi vanhenevilta kissoilta on hyvä tarkastuttaa munuaisarvot eläinlääkärissä säännöllisin väliajoin, vaikkei mitään oireita olisikaan.

Helmi sain diagnoosin munuaisten vajaatoiminnasta rutiiniverikokeissa viitisen vuotta sitten. Ensimmäiset vuodet tauti eteni hitaasti, ja veriarvot olivat vain lievästi koholla. Syksyllä 2012 arvot olivat kuitenkin hieman nousseet, jolloin päätettiin kokeilla ruokavaliohoidon ohella lääkitystä.

Reilun kuukauden kuluttua Helmin vointi romahti totaalisesti parissa päivässä. Kissa ei syönyt, sen hengitys haisi urealle ja turkki pöhötti rumasti. Eläinlääkärissä tuli tyly tuomio: munuaisarvot olivat pilvissä, ja suosituksena oli eutanasia.

Minulla oli tuolloin kuitenkin viimeisillään tiineenä oleva naaras kotona ja halusin saada pennut maailmaan, ennen kuin aloittaisin surutyöni toden teolla. Siksi tahdoin lykätä välttämätöntä muutamalla päivällä. Lääkitty ja nesteytetty kuolemansairas palasi siis vielä kotiin. Seuraavat päivät olivat pakkosyöttöä ja -juottoa. Varasin eläinlääkäriltä kotikäynnin viimeistä palvelusta varten seuraavalle viikolle. Jätin munuaislääkityksen pois – eihän siitä ollut mitään hyötyä.

Seuraavien päivien aikana tapahtui jotain, jota mystiikkaan taipuvaisempi nimittäisi ihmeeksi. Helmi alkoi taas maistella ruokaa varovasti, sitten syödä nälkäänsä. Sen turkki laskeutui, ja hengityksestä katosi karmea haju. Se näytti silmin nähden palaavan kuolemanporteilta takaisin.

Soitin eläinlääkärille ja peruutin kotikäynnin. Sen sijaan vein Helmin nesteytykseen ja verikokeisiin, viikko sen jälkeen, kun kaikki toivo oli viety. Munuaisarvot olivat pudonneet puoleen huippulukemista. Johtopäätös oli, että kokeiltu lääke ei ollut sopinut kissalle lainkaan, vaan toiminut juuri päinvastoin kuin piti. Tämä on harvinaista mutta mahdollista.

Helmin toipuminen oli ällistyttävää. Perussairaus tietysti on ja pysyy, mutta ulospäin sitä ei kissasta näe. Nykyään Helmi on pirteä ja seurallinen – seurallisempi kuin koskaan elämänsä aikana. Hellä hoito ja rakkaus ovat saaneet sen silmin nähden kukoistamaan. Psyykkisten tekijöiden merkitystä ei saa aliarvoida, eläimilläkään.

Tähän päivään on kuljettu pitkä tie, eikä vastoinkäymisiltäkään ole vältytty. Muutama kuukausi ”toisen elämänsä” alkamisen jälkeen Helmin kunto romahti taas. Olin jo varma, että tästä ei enää selvitä. Eläinlääkärissä selvisikin, että munaisarvot olivat taas nousseet. Lisäksi verikokeet paljastivat bakteeritulehduksen – oireiden perusteella virtsateissä. Ja tulehdusten hyvä puoli on, että niitä voi hoitaa antibiooteilla. Helmi sai lääkekuurin, arvot laskivat.

Sittemmin tulehdukset uusiutuivat, minkä vuoksi Helmillä on nyt antibioottiestolääkitys. Olen oppinut lukemaan kissaa hyvin tarkkaan ja tiedän, milloin tulehdus uhkaa ja lääkitystä on lisättävä. Hoitoon kuuluu tietysti myös munuaissairaiden kissojen erikoisruoka. Verikokeisiin vien Helmin nykyään mahdollisimman harvoin: munuaisongelmien takia kissaa ei ole suotavaa rauhoittaa, ja toisaalta verikokeen otto rauhoittamattomalta Helmiltä on melkoisen stressaava operaatio kaikille osapuolille. Pienen verimäärän tiristäminen vaatii yleensä ainakin kolme ihmistä, hanskat, kaulurin ja muutaman hikipisaran. Operaation ajan potilas huutaa kurkku suorana.

Helmi  juo mieluiten suoraan hanasta. Ihmisen ei auta kuin odottaa, että jano on sammutettu.

Helmi juo mieluiten suoraan hanasta. Ihmisen ei auta kuin odottaa, että jano on sammutettu.

Ehkä hämmästyttävintä on ollut huomata, että lemmikin sairastamisella voi olla myös positiivisia vaikutuksia. Helmi oli koko nuoruutensa niin sanotusti porukan viimeinen, joka hiipi syliinkin kuin huomaamatta. Se antoi pomon paikan suosiolla muille. Jotain kuitenkin tapahtui, kun Helmi palasi kaksi ja puoli vuotta sitten kuoleman rajalta. Todennäköisesti rakastava hoiva ja jatkuva ihmishuomio nostivat Helmin itsetuntoa, sillä kissan luonne muuttui lähes täydellisesti.

Helmistä on sukeutunut ulospäin suuntautunut, vahva matriarkka, joka pomottaa muita kissoja sumeilematta. Väärään paikkaan tullut saa tuta tassusta! Toisaalta Helmi on äärimmäisen hellä ja huolehtiva emoluonne, joka pesee ja putsaa laumansa jäseniä – ja rakastaa kaikkia pentuja. Myös voimaa löytyy yhä, kun nuori Io haastaa Helmiä itämaisten taistelulajien harjoituksiin.

Helmi tietää myös, millä ihmisten sydämet sulatetaan. Sillä on ihan oman erityinen nukkumapaikkansa kainalossa, jonne se punkee usein aamuyön tunteina. Joutilaina viikonloppuaamuina se tepastelee kahvipöydällä, kunnes tunkee aamutakin sisään nukkumaan. Vettä pitää tarjota Helmille keittiön hanasta monta kertaa päivässä, ja erikoisherkkunsa, kinkunpalan, se mutustelee kahdella jalalla seisten avomieheni sormista.

Kaikki kissat ovat erityisiä omalla tavallaan. Niiden joukossa Helmi on erityisen erityinen. Eläähän se jo toista elämäänsä.

 

 

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *