Hitto kun on niin vaarallista

Olisko teillä hetki aikaa puhua hevosten vaarallisuudesta?

Olisko teillä hetki aikaa puhua hevosten vaarallisuudesta?

Kun tämä kirjoitus ilmestyy, olen viidakossa käärmeiden, ötököiden ja muiden villieläinten ruokana. Jo tässä vaiheessa käy mielessä, että kyllä tallilla on turvallista. Jo pelkästään hevosen ilmepaletti on niin simppeli, että ei pitäisi kellään olla epäselvää mitä hevosen naamasta voi lukea. Ratsastaessa olisi hyvä opetella tuntemaan miltä se hevonen tuntuu. Jos se on jännittynyt, jotain voi tapahtua. Hiljattain ilmestyneessä Hevosurheilussa sattumoisin pohdittiin juuri ratsastuksenopettajille suunnattua pedagogiaa – onko sitä? Ihan varmasti lajista muodostuukin yksi suuri vaaratilanne, jos ihmisille ei opeteta mikä eläin hevonen on.

Eihän siitä ola kauaa kun jossain paikallislehdessä oli uutinen, että ratsastustunnilla oli ollut vaaratilanne lähellä. Niin se varmaan olikin. Mitä enemmän pelkää, sitä varmemmin putoat ja sattuu. Mitä vähemmän tiedät hevosista, sitä enemmän on pelättävää. Se huomaa esim. seuraavista asioista:

  1. Jos viet tallille jonkun, joka ei ole koskaan ollut missään tekemisissä hevosten kanssa, ihminen on kauhusta kankea. Oletusarvo on, että hevonen potkii. Kenties myös puree. Opettaminen alkaa siis siitä, että hevonen on pakoeläin ja usein pelkää asioita, ei syö niitä. Lähes poikkeuksetta ihminen on ihän äimänä kun kuulee, ettei hevonen pyrikään tähtäämään potkujaan ihmiseen syödäkseen sen. Tämän voisi opettaa myös ratsastuskouluissa.
  2. Jos ehdotat jollekin ummikolle käväisyä hevosen selässä, herää kauhu. Mitä jos se villiintyy? Onhan se mahdollista, mutta jos sillä kokeneemmalla on riittävästi älyä, hän ei laita aloittelijaa liian riehakkaan ponin selkään.
  3. Ummikot haluavat ratsastaa poneilla, koska ponit ovat joko hevosen lapsia tai muuten vaan kilttejä, koska pienempiä. Kun sitten avaat hieman, että mikään ei ole vaarallisempi kuin äkäinen shettis, joka ei esim. pysy tarhassa/karsinassa/kurissa, koko  pakka menee uusiksi. Miten muka iso hevonen voi olla kiltti ja rauhallinen? Niin, olen joskus tavannut ihan kilttejä tanskandoggejakin. Tai odotas, ai niin, en ole koskaan nähnyt yhtään vihaista tanskandoggia. Sen sijaan äkäisiä mäykkyjä ja jack russeleita olen, vaikka kuinka.

Vaadin statistiikkaa siitä kuinka usein ihminen joutuu sairaalaan kun hevonen on potkaissut tai purrut. Ammattilaisia ei lasketa. Niin harvoin kuulen kauhutarinoita, etten usko että niitä voi ihan hirveästi olla. Hevosen selästä pudotaan yhtenään, mutta niin pudotaan mopon ja/tai moottoripyöränkin selästä. Mainitsinko jo jalkapallon vaarat?

Vertailevaa statistiikkaa peliin, niin loppuu se vouhotus lajin vaarallisuudesta.

Mitkä jalustimet on nyt muotia?

Musta nää on hienot.

Musta nää on hienot.

Ette arvaakaan, eläkeläiset, millaiseen kulutushyödykkeiden kurimukseen voi ihminen joutua. Niin kuin ennen vanhaan pärjättiin vaikka vanhalla armeijasatulalla (hevosen selkä ei ehkä pärjännyt, mutta) ja ravisuitsilla, joissa oli koiranhihnat ohjina, ei kuulkaa semmoinen peli enää vetele. Eikö se perkule riitä, että nykyään niitä kamoja pestään koko ajan, pitääkö niiden olla vielä viimeistä huutoa? Kyllä vissiin pitää.

Nämä meillä on nyt. Ehkä.

Nämä meillä on nyt. Ehkä.

Viimeisimmät keskustelut ollaan käyty jalustimista eli jalaksista eli mäystimistä. (Tiedän, kahdella viimeisellä sanalla ei ole mitään tekemistä jalustimien kanssa, mutta nuoretpa ei tiedä sitä.) Meillä on tällä hetkellä muoviset juustoraastimet. Ne ovat kaikin puolin hienot vehkeet paitsi se rako, josta jalustinremmi menee, on pirullisen kapea. Repii hiukka nahkaa. Jalustimet ovat riittävän kevyet ja jalkaosa on leveä. Ihan varmasti menevät palasiksi, jos hevonen rojahtaa päälle tms. En usko, että selviävät kovasta pakkasesta. Kaiken tämän suon ilolla jalustimille, jotka maksavat kaksikymppiä.

Miksi nämä on niin kalliit? Mitä missaan nyt? Jin stirrups.

Miksi nämä on niin kalliit? Mitä missaan nyt? Jin stirrups.

Aiemmin meillä oli sellaiset, jotka joustavat kahteen suuntaan ja joissa on sellainen kumiasia sivuissa. Turvalaitteet olivat. Ne alkoivat vinkua kovaäänisesti, joten siirsin ne eläkkeelle. Nyt pitäisi saada Freejumpit, kuulemma. Mitä, vastahan Jin stirrups -villitys meni? Mihin ne jäivät? Saako niitä jo halvalla, ja jos, niin miksi niitä piti ylipäänsä hankkia?

Nämä freejumpit ovatkin sitten kerrassaan jalustimien aatelia. Ne otetaan pois remmeistä aina ratsastuksen päätteeksi,  (Kätevää? Jaa?) koska ne on niin HELPPO irrottaa. Selvä. Myöskin kuulemma niiden päällä on hienompi seistä, saa tukevamman istunnan. Asia selvä. Ratsastellessani Masa-hevosella esim. viime viikolla en huomannut valitettavasti mitään eroa. Kyse onkin kaiketi siitä, että olen niin vanha, etten enää huomaa nyansseja. Kuulenkohan edes sirkkojen siritystä?

No siinä on nyt joku Freejump, mutta niitäkin on ERILAISIA.

No siinä on nyt joku Freejump, mutta niitäkin on ERILAISIA.

Tämä valtava jalustinkohu on nyt saavuttanut pisteen, jossa ei edes kuulla kun kerron yhden tuttavan jääneen freejumpista roikkumaan villin hevosensa juostessa pitkin maneesia. Ehei, äiti, ne ovat turvalliset ja niillä ratsastus sujuu paremmin. Sen verran kiusallinen äiti kuitenkin olen, että lupasin lapselle freejumpit jos hän pääsee Pullukan kanssa Amateur Tourin finaaleihin Horse Showhun. Sitä odotellessa!

Pitäähän jalustimeen saada HIENO KUVIO.

Pitäähän jalustimeen saada HIENO KUVIO.

Ohjasote on ydinfysiikkaa

Tässä mennään eurooppalaista koulua.

Tässä mennään eurooppalaista koulua.

Niin kuin huomasitte, kävin Unkarissa. Siellä mentiin western-tyylillä, ja se oli – loogista. Siis ei se ollut loogista, että unkarilaiset ratsastavat kuin cowboyt, vaan kaikki mitä hevosen kanssa tehtiin, tähtäsi johonkin jossa on järkeä. Jokainen liike oli perusteltu, tämä tehdään siksi, koska karjaa ajaessa pitää jne. Liikkeelle lähdöt, pysähdykset, muoto, kaikki. Satulakin on semmoinen kuin se on, jotta siinä jaksaa istua koko päivän ja jotta hevonen kärsisi mahdollisimman vähän sen alla. Miksi hevosen pään tulee olla alhaalla? Jotta selkälihakset ovat ylhäällä, ja satula lepää lihasten päällä. Myöskin kun hevosen pää on alhaalla, se on sinun kanssasi, eikä väijy ulkopuolisia. Niin loogista, että pistää miettimään mikä järki tässä eurooppalaisessa tyylissä on.

Vesterisen tyyli.

Vesterisen tyyli.

Kohta 1. Nuori mies nimeltä Robert opetti vielä nuorempaa hevosta, siis ratsutti sitä. Selitti koko ajan mitä teki. Mieleenpainuvin lausahdus oli seuraava: ”Teen tämän pohkeenväistön vain niin monta kertaa, että se on hyvä. Joskus yksikin kerta riittää. Jos tekisin enemmän, se olisi vain MINUN EGONI TAKIA, EI HEVOSEN HYVÄKSI.”

Meinasi pää räjähtää moisesta lausunnosta. Voi herran tähden, kuinkahan monta kertaa sitä on tullut itse paukutettua sitä sun tätä sarjaa ihan kerta kaikkiaan oman egon vuoksi? Aika monta! Kylläpä nyt hävettää. Hevonenhan tekee aina parhaansa, ja kun se ei riitä, niin sehän on ihan kujalla, että mitä se nyt vielä tahtoo? Vai.

Kohta 2. Ymmärrän, että eurooppalainen ja western -tyylit ovat erilaisia. Siltikin korvaan jäi soimaan lause: ”Älkää käyttäkö ohjia, ellei ole pakko. Niitä ei tarvita.” Ja voi hyvä tavaton, kun niistä malttoi päästää irti ja rentoutui riittävästi selässä, niin sehän oli perkule totta. Eihän niitä tarvittu. Kysynkin nyt: miksi kuolaintuen pitää olla niin pirullisen kova? Olen ainakin kahdelta kouluratsastaja/opettajalta kysynyt, että annapa ohjastuntuma mun kädelle, niin tiedän. Se on molemmilla kerroilla ollut niin kova, etten jaksa pitää sellaista yllä. Toki heppa kevenee jonkun ajan kuluttua, mutta siis nyt on täti kujalla. Miten tämä voi olla näin?

Voipi olla, että suhtautumiseni ohjasotteeseen on kieroutunut, koska Pullukka on aina ollut hiton vaikea edestä. Se on suorastaan kryptinen. Näin ollen kuvittelen itsekin olevani kryptinen. Tai ehkä olenkin. Oli miten oli, mutta näin on. Nyt vasta olenkin solmussa.