Kavioliitto Gothenburg Horse Showssa, päivä 1

IMG_4169

Perjantai-illan huumaa. Valot laitetaan romanttisiksi radan kävelyn ajaksi.

IMG_4154

Ruotsissa simulaattorilla saa hypätäkin.

IMG_4157

Expossa oli esillä myös horsemanship.

Tämä este mittasi radalla hevosten hyppyjen korkeutta ja pituutta.

Tämä este mittasi radalla hevosten hyppyjen korkeutta ja pituutta.

For real, folks! Ihan erittäin vaikea ymmärtää, että minä, joka tuijotin 70-luvulla telsusta kuinka Chrisse Wegelius ylitti esteitä Hugo Simonin kanssa samalla radalla, olen nyt täällä. Ensireaktiot: HERRAJUMALA MITEN HIENOA!  Miten kaikki sitten tapahtui, hyvät ystävät? Kas näin: ajauduin viime vuonna tekemään töitä projektina Scanhorselle, joka rakentaa vuosittain Helsinki Horse Shown. Projekti meni melko kivasti ja jatkosta sovittiin. Jotta pääsisin syvemmälle asian ytimeen, Helsinki Horse Show päätti lähettää minut opintomatkalle Göteborgiin. Kyllä, kiitos!

Asuminen: sain huoneen Gothia Towersista, jossa asuvat KAIKKI. Hotelli on hieno ja sieltä pääsee sisäkautta halliin ja se sijaitsee aivan Göteborgin ytimessä. Hotellin ravintolat ovat oikein kivoja ja KOKO AJAN TÄYNNÄ. Kerroksia hotellissa on 23, ja ylimmässä nuoriso bailaa öisin. Itse katselin yöllä huoneeni VÄRITEEVEESTÄ Snabba Cash II sekä Lahden MM-hiihtokilpailujen uusintoja.

Expo ja varsinainen areena ovat erillisiä, jopa eri tahojen pystyttämät. Expo on niin iso, että sinne eksyy kevyesti vuorokausiksi. Ei liene sattumaa, että traileri/hevosautoalue on niin iso, sillä niissä voivat eksyneet yöpyä. Myytävänä on kaikkea satulahuovista tallipesukoneisiin. Westernillä on oma osionsa. Kiinnostavaa on se, että parhaat keppihevoskamat löytyvät Parkanon ratsutarvikkeen osastolta! On pinteliä, suojaa ja heinäverkkoa keppareille.

IMG_4148

Tämän kopin avulla suunnistimme Expossa.

Ruoka ei messualueella ole mitenkään ihmeellistä, aika lailla sämpylöillä näyttävät elävän. Iso plussa tulee toki Frozen Yoghurt -kontista, jossa jätskinsä voi kuorruttaa kaikilla mahdollisilla elintarvikeväreillä. Baareja ei alueella näytä juurikaan olevan. McDonalds on tehnyt hirveän aluevaltauksen ja myyvät McSnack-pisteissään kaikkea mitä suomalaisessa jäähallissakin menee eniten: hodareita ja pizzapaloja.

Tallialue on kuulemma melko kaukana itse areenasta ja tallialueita on kolme. Jotkut hevoset pelkäsivät käytävien kumimattoja niin, että ne piti peruuttaa areenalle. Pohjan on täällä rakentanut sama mies kuin meillä, eli se homma on hallussa.

Sitten katsaus ohjelmaan. Sitä on MERKITTÄVÄSTI VÄHEMMÄN kuin meillä. Iltashowssa on vain kaksi luokkaa ja väliaikanumeroita ei ole. Kansaa kannustetaan shoppaamaan kaikki luokkien välinen aika. Ratahenkilökunta on liikuttavan hidasta. Ne ISTUVAT radalla TUOLEILLA. Jos jotain putoaa/kaatuu/romahtaa, tyypit maleksivat kaikessa rauhassa nostelemaan kukkalaitteita ja puomeja. Ei kiirettä! Myöskin esteiden korjaus radalta on noin 10 kertaa hitaampaa kuin meillä. Ehkä siksi, että kaksi tuntia luokkien välissä on aika pitkä aika korjailla kamoja pois.

Pe-iltana näin Isabell Werthin. Nyt sekin asia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Vinkki muille Küriä harjoitteleville: on kiva jos musiikki sopii askeliin. Isabell ja hevosensa TANSSIVAT. Sori, kuvia ei ole siitä, koska akku loppui.

Pysy kanavalla: Gothenburg Horse Show Osa II heti huomenna! Jaksossa seikkailevat mm. Satu Liukkonen ja Niclas Aromaa!

IMG_4172

MEIDÄN NICLAS AROMAA YLITTÄMÄSSÄ ESTETTÄ, ARVATKAA HUUDETTIINKO!

Mikä on liian hurjaa?

En vaihtais tätä mihinkään!

En vaihtais tätä mihinkään!

Latasin Kavioliiton FB-sivulle videon ponista, joka pyrki moneen otteeseen eroon pienestä ratsastajastaan. Kiinnostavaa oli seurata, miten erilaisesti ihmiset reagoivat videoon. Suuri osa oli sitä mieltä, että video oli hauska; että tuommosiahan ne ponit on, hirveitä venkuloita. Sitten oli sitä porukkaa, joka kauhisteli. Ei pitäisi päästää lasta moisen ponin selkään. Lisäksi oli niitä, joiden mielestä videossa ei ollut mitään hauskaa.

Aloitetaan faktasta, jonka tiedämme. Tiedämme, että video oli koostettu monista pätkistä. Se ei anna ihan reilua kuvaa ratsastajasta tai ponista. Pätkien välissä on saattanut olla vaikka kuinka asiallista ja saumatonta yhteistyötä. Kukaan meistä ei tiedä.

Fakta on myös se, että meillä kaikilla on omanlaiset taustamme. Jotkut meistä ovat aloittaneet ratsastuksen todella helpoilla ja yhteistyökykyisillä hevosilla. Siitä elämä on saattanut jatkua samoissa merkeissä. On mahdollista, että maastossa ei ole menty kiitolaukkaa tai aitojen ja ojien yli hypelty. Sellaista taustaa vasten on kovin vaikea ymmärtää miten hauskaa voi olla, kun pysyy ensimmäistä kertaa ponin kyydissä koko tunnin. Tai miten uskomattoman siistiä on laukata ilman satulaa sänkipellolla ainakin tuhatta.

Minulla on ainakin yksi kaveri, joka on ratsastanut yli 20 vuotta, eikä ole pudonnut kertaakaan. Itse olen pudonnut ihan varmasti yli sata kertaa. En usko, että olen niin paljon parempi ratsastaja, mutta olen kirkkaasti uhka(tyhmän)rohkeampi. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että minä olen hullu ja hän ei. Me olemme erilaisia. Molempia tarvitaan.

On hevosia, jotka pudottavat ratsastajansa selästä, koska johonkin sattuu. Syy voi olla vaikea kartoittaa. Tilanteen vakavuus valkenee joskus vaikka niin, että ammattilaisen ratsastaessa hevonen ei pyrikään ratsastajasta eroon. Hevonen on vain oppinut, että pääsee helpommalla, jos vippaa puupään mäkeen noin alkuun. Oppivat ne ihmeellisempiäkin asioita. Jos hevonen on terve, se on mahdollista ratsastaa takaisin ruotuun olemalla jämpti ja antamalla selkeät ohjeet.

Kipeä hevonen haluaa pois. Harjaantunut silmä näkee milloin hevonen on tuskissaan. Harrastaja saattaa epäillä samaa, jos hevonen on tuttu. Mutu-tuntumaan kannattaa uskoa, jostain se yleensä kielii.

Sitten on ponit. Niillä vain kerta kaikkiaan on paljon kekseliäämpi pääkoppa. Se on nähty. Shetlanninponit hallitsevat maailmaa mäyräkoirien tavoin. On vain niiden reiluutta, että me muutkin saamme asua täällä. Niin pieniä aikuisia on vähän, että kaikki tuuliajolle ajautuneet ponit saataisiin ruotuun. En ole itse koskaan elämässäni ratsastanut niin törkeillä hevosilla, kuin mitä poneista löytyy. Kaikki viheliäisimmät temput on nähty ja koettu. Ensimmäisten putoamisten jälkeen sisu kasvoi. Perhana, tuolle pallomahalle en periksi anna. Lähes poikkeuksetta pitkä pinna tuotti tulosta. Poni havaitsi, että aijaa, se tulee tänne aina uudestaan ja jankuttaa samoja asioita. Samassa paketissa kiukun kanssa kulki kuitenkin valtava rakkaus niitä jästipäitä kohtaan – ihan hirveä tarve olla niille tärkeä. Mikään asia maailmassa ei ole tuntunut niin hienolta kuin ponin luottamuksen saavuttaminen. Korostan (Paavo M. Petäjän äänellä): ei mikään.

Jos mielii kisaamaan poneilla esteitä, pitää olla vähän hullu, koska sitä nekin ovat. Valmiita aivan hulluihin juttuihin, koska ”i can do it!” Ne uskovat itseensä kuin vuoreen (vrt. mäyräkoirat). Siinä on parempi olla itselläänkin itsetunto kunnossa.

Tyttäreni terveiset videon nähtyään: ”ihana poni! mä just tykkään tommosista vekkuleista!”

Tähti elokuvasta RITA HAYWORTH - AVAIN PAKOON.

Tähti elokuvasta RITA HAYWORTH – AVAIN PAKOON. Todistetusti tämä poni meni piikkilanka-aidan alle ja nousi ylös, jotta hevoset pääsivät ryömimään pakoon. Tallin ainoa poni.

Emälinja ratkaisee – olen pulassa

Haluan taas tähän tilanteeseen, t. Pullukka

Haluan taas tähän tilanteeseen, t. Pullukka

Kävin hiljattain lähes vakavan keskustelun ammattilaisen kanssa hevoseni laadusta. Ääneen ei liikoja lausuttu, mutta viesti oli selvä: eihän se mikään eriskummallinen ole. Jos hevonen on itse suorittanut 135-ratoja voitokkaasti, se ei vielä merkkaa oikeastaan mitään. Näin olen nyt havainnut. Se on kuulkaa emälinja, joka ratkaisee! Ja siltä osin olenkin aivan kusessa. Tilanne on nimittäin se, että omistan tamman, jonka äiti on kadonnut kuin pieru Saharaan. Pullukan äiti on nimeltään Pamela. Se on KWPN, ja voin kertoa, että niitä on paljon. Horsetelexistä ei kuitenkaan löydy yhtään ainutta Pamelaa, joka olisi syntynyt 1997, niin kuin Pulden äiti. On tsekattu rekisterinumerollakin. Pääsin ujuttautumaan johonkin KWPN-databaseenkin, eikä se löytynyt sieltäkään. Ja kuinka kummallista, ei löytynyt myöskään Pullukkaa. Tähän varmaan joku viisas osaa kertoa mitä on tapahtunut. Se ei kai riitä selvitykseksi, että hevonen on kuollut. Pitäähän sen silti näkyä jossain, että se on edes syntynyt.

Löysin yhden hevosen, jonka emä ja isä olivat samat kuin Pamelalla, mutta sen jälkeläisistä en löytänyt Pullukkaa. Outoa. Tässä on jotain mätää, meidän täytyy ottaa selvää, sanoisi Viisikko.

Juttelin äsken kaverini kanssa Pullukan ja Hilpan tulevaisuudesta. Päätimme seuraavaa: Pullukka lykätään raskaaksi vuoden päästä keväällä/kesällä. Hilpalle tarjotaan satulaa käyttöön samoihin aikoihin. Kesä menee tyttöjä silitellessä, toinen raskaana, toinen sisäistää oppejaan. Syksyllä Hilpan koulu jatkuu ja Pullukka alkaa katsella lastenhuoneeseen uusia verhoja. Vuosi taittuu seuraavaksi ja Pullukka lähtee telakalle. Hilppa ilmoitetaan nuorten kykyjen turnaukseen, eikä se voita mitään, koska silloin se olisi pakko myydä, enkä halua. Pullukka synnyttää ensimmäisen poikalapsensa Harrin. Harrin kanssa menee kesä ja sen jälkeen Pulde saisikin oikeastaan jo jäädä eläkkeelle. Hilppa jatkaa siitä mihin äitinsä jäi. Harri jatkaa elämäänsä – niin, missä?

Ongelmia tässä pläänissä on oikeastaan vain yksi: kuka kustantaa edes puolet tulevasta varsasta? Kysmys on tietysti turha, jos voitan suuren summan rahaa esim. arvonnassa. Niinpä murehdin sitä asiaa vasta tunnempana.

Pullukan tulevasta lapsesta kiinnostuneet: ilmoittautumiset tänne, kiitos!