Matkalla ihmisiksi

Suuri näyttämö, jättiläistuoli, yksi pieni mies ja miehen silmitön uho. Tässä alkuasetelma Juha Hurmeen kirjoittamaan Töppöhöröön, jonka hän on ohjannut yhdessä Hanna Brotheruksen kanssa.

Ollaan Suomen Kansallisteatterissa. Töppöhöröä, suomalaista, hyvin perisuomalaista miestä näyttelee Jarkko Lahti. Ennen väliaikaa hän kannattelee tekstiä ja tarinaa yksin lähes tunnin mittaisessa monologissaan. Kuin tajunnanvirtana mies, itsensä Vikiksi esittelemä, siirtyy aiheesta toiseen. Katkeruutta, kaunaa, uhoa hänellä riittää.

Ja yleisö nauraa, nauttii, Jarkko Lahti on roolissaan ilmiömäisen hyvä ja ketterä, kaunassaan kovin tuttu, vihapuheessaan liiankin lähellä tämänhetkistä suomalaista keskusteluilmapiiriä ja todellisuutta. Mikään mikä Vikille on tapahtunut, ei ole hänen syytään. Syyt löytyvät vihreistä, kommunisteista, maahanmuuttajista, ex-vaimosta Merjasta, seinänaapurista Tulpusta. Siis kaikesta ulkopuolisesta.

Vikin sankareita ovat sotaveteraanit, maalla aitoa elämää elävät suomalaiset ja tietenkin urheilijat, kansallissankareista uljaimmat. Kulttuuria hän vihaa, taiteilijoille jaettavista apurahoista puhumattakaan. Jumalaan hän uskoo ja rukoilee tältä anteeksi menneitä, tulevia ja suunnitteilla olevia syntejään.

Väliajan jälkeen tapahtuu käänne, kun näyttämölle Helinä Keijuna saapuu näyttelijä Alina Tomnikov. Keiju puhuu venäjää, sitten karjalan murretta. Hän on suloinen, hän tanssii, sipsuttaa ja supattaa Vikin pään pyörälle. Kohta  yleisöä ei enää naurata, sitä itkettää.

Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov (kuva Tuomo Manninen).

Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov (kuva Tuomo Manninen).

Juha Hurmeen Töppöhörö on viisas tarina meistä ihmisistä, tai siitä, miten meistä voi kasvaa ihmisiä. Ihmisen lähtökohta oli apina, ja ihmisen ja simpanssin DNA:sta yli 98 prosenttia on yhteistä. Kun liikkeelle lähdetään tästä lähtökohdasta, päädytään lopulta siihen, miten ihminen kehitti kielen, ja kieli teki ihmisestä ihmisen.

Juha Hurme taitaa oman kielensä, suomen kielen ja ajattelun. Mitenkään julistamatta hän lopulta paljastaa, miten ihmisen elämä kaikessa rujoudessaan ja vaikeudessaan on ihanaa, elämisen arvoista. Miksi tuhota sitä?

Elämiseen tarvitaan väline, joka meille on annettu. Ajattelu ja sanat, joilla voimme rakastaa, emme vihata, kadehtia tai olla kaunaisia.

Jospa yritettäisiin jatkaa matkaa siihen, mistä se apinan ja ihmisen erkautuessa toisistaan alkoi: matkaa ihmisiksi. Se tarkoittaa ihmisiksi olemista.

 

Viimeisiä suurista

Pieni suuri mies, sellaisena näen ja koen Matti Eskon hänen konsertissaan. Ollaan Kerava-salissa, pakkasen huurruttaman Keuda-talon lämmössä. Matti Esko esiintyy yhdessä Luxory Linerin kanssa, bändin, jossa soittaa muun muassa Olli Haavisto, yksi Suomen arvostetuimpia steel-kitaristeja.

Luxory Liner aloittaa illan letkeällä, soljuvalla country-musiikilla.  Nuori solisti Emmi Koskinen ei ole syyttä tekemässä itseään tunnetuksi harvalukuisten suomalaisten country-laulajien joukossa. Taitoa ja oikeaa asennetta riittää.

Kun yleisö on saatu lämpimäksi, on Matti Eskon vuoro. Ja sitähän yleisö on jo odottanut!

Hän aloittaa illan klassikobiisillä Matkaan vain. Ilta ei ole silti muistelusten aika, sillä artistin ohjelmisto keskittyy hänen uuden levynsä Järvenpää-Pasilan biiseihin. Topi Salmen, Vexin pojan, tuottamaa levyä on kehuttu neljän ja viiden tähden arvoiseksi. Ja Matti Esko hallitseekin syvällä äänellään myös roots-musiikin. Vanha Cortina, Sisua, Sydämen huoltomies, kaikki konsertin aikana kuultavat laulut löytyvät myös levyltä.

Ja mikä ilo on katsoa, miten Matti Esko ottaa lavan haltuunsa. Tarvitaan ammattitaito, halu esiintyä, elämänkokemusta nousuineen ja laskuineen, mutta ennen kaikkea lavan täyttävä karisma. Sitä Matti Eskolla on kuten suurilla edesmenneillä Tapio Rautavaaralla, Junnu Vainiolla, Kari Tapiolla, Topi Sorsakoskella…

 

matti esko

 

Illan herkin hetki on Matti Eskon ja tyttärensä Kaisa Eskonniemen duetto Untas vartioin, jonka Topi Salmi on sanoittanut, Kaisa säveltänyt. Isän ja tyttären yhteisesiintymisestä näkyy luottamuksellinen, hyvä suhde ja arvostus toistensa osaamiseen.  Siurossa, Nokian lähellä asuva Kaisa Eskonniemi kiertääkin välillä isän keikoilla yhdessä siskonsa Anna Eskonniemen kanssa. Musikaalisuus ei ole perheessä pudonnut kauas puusta.

Kyllä. Myös Rekkamies kuultiin illan aikana. Vuonna 1986 Elovenan tv-mainokseen alun perin sävelletty ralli nosti Matti Eskon listojen huipulle, eikä hän pääse yhdestäkään konsertista esittämättä myös sitä.

– Pidän Rekkamiehestä, siksi sitä on aina yhtä suuri ilo laulaa, artisti itse sanoo.

Ihanan pakkasillan konsertin ainoa miinus Keravan kaupungin Keuda-talolle, jonka kahvila oli kiinni konsertista huolimatta. Yleisön lisäksi asiaa ihmettelivät myös narikkamiehet. Kuppi kuumaa kahvia tai lasillinen viiniä olisi lämmittänyt pakkasesta sisään tullutta yleisöä.

 

matti ja kaisa

Kameleontin kuolema

Perjantaina 8. tammikuuta David Bowie täytti 69 vuotta ja julkaisi albumin. Sunnuntaina hän menehtyi.
David Bowie vältteli viime vuosikymmeninään julkisuutta – ei kiertueita, ei haastatteluja. Bowien puolitoista vuotta sairastamasta syövästäkin kerrottiin vasta muusikon kuoleman jälkeen.

Blackstar on suuren taiteilijan hieno testamentti.

Blackstar on suuren taiteilijan hieno testamentti.

Uusi albumi Blackstar ehti saada poikkeuksellisen kiittäviä arvosteluja heti ilmestyttyään, ja taiteilijan luomisvoimaa ylistettiin. ”David Bowie on kokenut monta kuolemaa, mutta silti hän on yhä keskuudessamme”, aloitti verkkosivusto Pitchforkin kriitikko levyarvostelunsa hieman epäonnisesti.
Maanantaina maailmalle levinnyttä uutista Bowien kuolemasta kommentoivat Twitterissä muun muassa Ison-Britannian pääministeri David Cameron, Madonna, David Beckham ja Kanye West.
Bowie ei halunnut kerätä huomiota sairaudellaan. Myös taiteellisesti hän lähti ylväästi – kokeellinen ja jazzpitoinen Blackstar on laadukkain Bowie-albumi sitten 1970-luvun lopun Berliini-trilogian.
Tyyliään ja musiikillista suuntaansa notkeasti vaihtaneen Bowien vaikutus kuuluu lukuisisa artisteissa ja yhtyeissä. Esimerkiksi Lady Gaga, The Killers, U2, The Cure ja Depeche Mode ovat tunnustaneet velkansa Bowielle.
Blackstar on suuren taiteilijan hieno testamentti. ”Olen vaarassa/ minulla ei ole menetettävää”, hän laulaa Lazaruksessa tietoisena kohtalostaan.
Teksti Jukka Väänänen, kuva Sony Music Finland

 

Lue myös Avussa 43/2015 julkaistu arvostelu:

Isoin D

David Bowie loi 1970-luvun alussa poptähden käsitteen uusiksi. Bowie oli hädin tuskin noussut tähteyteen, kun hän loi vuonna 1972 sivupersoonakseen vain vuoden ikäiseksi ehtineen Ziggy Stardustin, hybridin T. Rexistä ja Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiinista.

David Bowie oli yksi glam rockin luojista.

David Bowie oli yksi glam rockin luojista.

Depeche Modessa 80-luvulla megatähteyteen nousseeseen Dave Gahaniin Bowie teki lähtemättömän vaikutuksen.

”Se maailma, josta hän tuntui tulevan – missä se oli? Minusta tuntui, ettei hän ollut tältä planeetalta. Ja se oli minusta todella kiinnostavaa – elää toisena persoonana”, Gahan kertoo Marc Spitzin kirjassa David Bowie (Otava 2010).

 

Tähteys ei tullut Bowielle yhdessä yössä. 60-luvun alussa aloittanut Bowie teki ensilevynsä jo 1967, mutta hänen uransa lähtöpisteeksi katsotaan vuoden 1969 albumi Space Oddity.

Näin on myös upeasoundisella vinyyliboksilla Five Years 1969–1973. Paketti sisältää kuuden studioalbumin (Ziggy kahtena versiona) lisäksi kaksi livelevyä, harvinaisuuksista ja b-puolista kootun tuplan Re: Call 1 sekä 84-sivuisen kirjan, jonka saatesanat on kirjoittanut Kinksin Ray Davies.

Space Oddity nousi vaivoin singlehitiksi, eikä hieno albumi The Man Who Sold The World (1970) ei saanut massoja liikkeelle. Hunky Dory (1971) kuuluu rockhistorian arvostetuimpiin levyihin ja sisältää unohtumattoman popsinfonian Life on Mars?

Bowie räjäytti kesällä 1972 pankin albumillaan The Rise and Fall of Ziggy Stardust and Spiders from Mars ja hitillä Starman. Scifileffasta karanneen näköinen Bowie manipuloi mediaa taitavasti kertoessaan haastattelussa olevansa homoseksuaali – ei pikkujuttu vuonna 1972. Tästä lähtien Bowie pelasi aivan omassa liigassaan, omilla säännöillään ja keikat täyttyivät Ziggy-klooneista.

 

Ziggy haudattiin 5.7.1973 ilmoituksella keikan päätteeksi – bändin jäsenetkin kuulivat asiasta lavalla. Ziggyn muistokirjoitus, albumi Aladdin Sane johdatti hiljalleen Bowien musiikkia jo uuteen suuntaan, konkreettisimpana esimerkkinä Mike Garsonin huikea, atonaalinen pianosoolo nimikappaleessa. Vielä samana vuonna ilmestyi hengähdystauoksi tarkoitettu coveralbumi Pin Ups, jolla Bowie versioi suosikkejaan Pink Floydista ja The Whosta alkaen.

Bowie ehti myös auttaa Lou Reediä ja Iggy Popia ja pelastaa Mott the Hooplen uran antamalla kappaleensa All the Young Dudes yhtyeen käyttöön. Omille b-puolillekin riitti helmiä John, I’m Only Dancingin ja maagisen Velvet Goldminen tapaan.

Bowien ensimmäisten viiden vuoden luovuuden tulokset ovat yhä häkellyttäviä, mutta matka jatkui tästä yhä korkeammalle.

Teksti Jukka Väänänen, kuva All Over Press