Latvasta lahoava hallinto

Maamme hallintokoneisto on hyvää vauhtia menettämässä kaiken arvovaltansa, kansalaisten arvostuksen ja jopa legitimiteettinsä. Ylin syyttäjäviranomainen valtakunnansyyttäjä tuomittiin virkarikoksesta, mutta hän jatkaa virassaan. Tullin pääjohtaja tulee saamaan syytteen niinikään jääviyteen liittyvästä virkarikoksesta. Jari Aarnion tapausta puidaan oikeudessa vielä kauan. Helsingin uusi piispa sekoitti edellisessä virassaan kirkkoherrana omat ja kirkon rahat. Korkea virkamieskuntamme näyttää unohtaneen, että hallinnossa on noudatettava lakia ja lain mukaan on myös virkamiehen elettävä.

Ei se mikään ihme ole, sillä mallia näyttävät maamme hallitus virkamieskuntineen sekä hallitusta kannattava eduskunnan enemmistö. Työttömyysturvan aktiivimalli runnottiin läpi piittaamatta perustuslakivaliokunnan huomautuksista. Ihmeen vähälle huomiolle näyttää jäävän Kuntalehden uutinen, jonka mukaan KHO edellytti lausunnossaan sote- ja valinnanvapauslainsäädännölle EU-komission etukäteistä hyväksyntää. Syynä on KHO:n näkemä epäselvyys maakuntien liikelaitosten asemasta eli siitä, ovatko ne taloudellisia vai ei-taloudellisia toimijoita ja saavatko ne toiminnassaan EU:n säädöksissä kiellettyä valtion tukea.

Hallituksen poliittisessa ohjauksessa olevat lainvalmistelijat Päivi Nergin johdolla viittaavat KHO:n lausunnolle kintaalla. He päättivät haudata ylimman hallintotuomioistumen vaatimukset syvälle jättämällä KHO:n lausunnon kokonaan pois laatimastaan lausuntoyhteenvedosta. Poissa silmistä, poissa mielistä.

KHO:n lausunto kokonaisuudessaan löytyy täältä ja sosiaali- ja terveysministeriön lausunnoista laatima yhteenveto täältä. Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalta lienee turha kysyä tästäkään asiasta, sillä hänhän kieltäytyi keskustelemasta julkisesti jo aktiivimallistakin. Lakikokonaisuuden valmistelusta nykyisin vastaava Päivi Nerg sanoo, että KHO:n lausunto otetaan huomioon lakiesityksen perusteluissa ja että lakikokonaisuus etenee aikataulussa.

Aikataulussa eteneminen on hallitukselle tärkeintä. EU-komission hyväksynnän hankkiminen olisi vienyt aikaa, ja hallitus on päättänyt runnoa soten, valinnanvapauden ja maakuntahallinnon läpi tällä vaalikaudella mihin hintaan tahansa. Menköön laillisuus, menköön hallinnon luotettavuus ja uskottavuus, kunhan vain saadaan yksityistettyä terveydenhuolto suuryrityksille ja virkapaikkoja hallituspuolueiden jäsenille maakuntahallintoon. Kansalaiset olkoot hiljaa, ylin hallintotuomioistuinkin olkoon hiljaa. Muut saavat sitten tulevaisuudessa selvittää sotkut.

Niitä sotkuja nimittäin tulee. KHO oli vain yksi lausunnonantaja muiden joukossa, eikä sen tehtävänä ole muutenkaan valvoa säädettävien lakien laillisuutta. Sen lausunnon sivuuttaminen tulee kuitenkin kostautumaan. Kun tulevan lain mukaan tehdyistä päätöksistä valitetaan, niin ylin valitusaste on sama KHO. Jos ja kun KHO:n kanta ei muutu, niin uuden lain mukaan tehdyt päätökset uhkaavat kaatua KHO:ssa kuin keilat. Siinä vaiheessa istuvalla hallituksella on tasan kaksi mahdollisuutta. Joko se muuttaa lakia vastaamaan KHO:n kantaa tai antaa asioiden mennä umpisolmuun.

Mutta onhan meillä oikeuskansleri, jonka tehtävänä on valvoa sekä hallituksen toiminnan että lainvalmisteluun lainmukaisuutta. Tosiaan, onhan meillä oikeuskansleri. Hän vain sattuu olemaan juuri sama henkilö, joka oli vastuussa sote- ja valinnanvapauslainsäädännön tähänastisesta valmistelusta.

Näin se piiri pyörii. Mutta kansalle, erityisesti työttömälle kansaosalle annetaan keppiä. Oppivat olemaan ja kunniottamaan herrojaan.

Itse aiheutettu ongelma

Korkein hallinto-oikeus on ruuhkautunut turvapaikanhakijoiden tekemistä valituksista. Tämä ei voinut tulla kenellekään yllätyksenä, sillä jo tammikuussa 2016 KHO itse ennakoi näin käyvän. KHO:n arvio perustui hakijamäärien lisäksi myös muuttuneisiin maalinjauksiin. Maahanmuuttovirasto linjasi ennen turvattomat maat ja niiden alueet turvallisiksi.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt maan hallitukselle, vaan lakeja muutettiin tiukemmiksi. Turvapaikanhakijan oikeusapu puhutteluvaiheessa poistettiin poikkeustapauksia lukuunottamatta, ja apua rupesi saamaan vasta valitusvaiheessa. Hallintolain mukaan jokaisella on oikeus käyttää avustajaa asioidessaan viranomaisissa, ja niin on myös turvapaikanhakijoilla. Heille ei kuitenkaan anneta juridista apua, vaikka juuri sitä he tarvitsisivat.

Valitusaikaa lyhennettiin yleisestä 30 päivästä 21 päivään. Tämän muutoksen piti nopeuttaa ja tehostaa käsittelyä, mutta tosiasiassa molemmat muutokset yhdessä aiheuttivat nykyiset ongelmat. Kun turvapaikanhakija saa oikeusapua vasta valitusvaiheessa, niin vasta silloin hän saa tietoa niistä asioista, jotka hänen olisi pitänyt osata kertoa jo puhuttelussa. Valitusajan lyhentäminen on johtanut valitusten myöhästymiseen, kuten oli arvattavissa.

Mutta ei se mitään, syylliset on jo löydetty. Syy on tietenkin turvapaikanhakijoiden, koska he kehtaavat valittaa viranomaisten tekemistä päätöksistä. Sillä ei ole merkitystä, että valitusoikeus on ehdoton. Syyllisiä ovat myös lakimiehet, jotka laiskuuttaan eivät viitsi pitää huolta määräajoista ja tekevät lisäksi työnsä hutiloiden. Tämä laiskuus johtuu siitä, että tuntiveloitus muutettiin urakkapalkaksi. Syyllisyyden varmistamiseksi oikeusministeriö on ryhtynyt selvittämään oikeusavun laatua.

Näin varmistetaan, että syyllinen ei missään tapauksessa ole Migri, joka rupesi suoltamaan kielteisiä päätöksiä liukuhihnalta. Julkisuuteen päässeiden tietojen mukaan päätöksiä tehdään kielteiseen lopputulokseen johtavien malliasiakirjojen mukaan.

Näin varmistetaan myös maan hallituksen viattomuus. Hallitus hyväksytti eduskunnalla perustuslain kannalta erittäin kyseenalaiset lakimuutokset, joilla käsittelyä haluttiin nopeuttaa ja kielteiset päätökset varmistaa. Kaikki ihmiset eivät enää ole yhdenvertaisia lain edessä, kuten perustuslaki edellyttää. Kaikilla ihmisillä ei ole oikeutta käyttää avustajaa viranomaisissa eikä yleistä 30 päivän valitusaikaa. Suomi lakkasi olemasta oikeusvaltio.

Juuri tämän ikävän asian häivyttämiseksi syyllisiä etsitään nyt lakimiesten joukosta. Epäilemättä joukossa on muutama työnsä laiskuuttaan tai kokemattomuuttaan laiminlyöviä, mutta yhdeksän puolentoista vuoden aikana tehtyä kantelua eivät oikeuta vierittämään syytä lakimiehille.

Yhteenvetona voi todeta, että hallitus muni ohjeistamalla Migriä kielteisiin päätöksiin ja muuttamalla lakeja arveluttavalla tavalla. Migri muni noudattamalla hallituksen määräyksiä. KHO varoitti tulevasta valitusruuhkasta, mutta varoituksista ei piitattu. Johtopäätös tästä on, että hallituksen aiheuttamaan ongelmaan ovat syyllisiä turvapaikanhakijat ja heidän avustajansa.

Veronkierrosta verosuunnitteluksi

Yhteisen kansan hyöty on paras laki, ja sen tähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän.

Tämä Olaus Petrin tuomarinohjeiden 13. kohta käväisi mielessäni, kun uutisissa tänään kerrottiin KHO:n merkittävästä ratkaisusta. KHO:n mielessä tuomarinohje ei tainnut käydä, koska päätös laillistaa verottajan tähän asti veronkiertona pitämän toiminnan. Kansainväliset suuryhtiöt ja niiden osakkeenomistajat kiittävät ja verottaja sekä yhteinen kansa nuolevat näppejään.

Tapaus oli se tavallinen veronkierron – anteeksi, nyt siis verosuunnittelun – muoto, jossa Suomessa toimiva tytäryhtiö ottaa lainaa ulkomaalaiselta emoyhtiöltä tarvitsipa se sitä tai ei. Velan korot vähennetään verotuksessa kokonaan, joten korko sovitaan mahdollisimman suureksi. Lisäksi velkaa ei voi edes maksaa takaisin muuten kuin emoyhtiön vaatimuksesta.

Suomalainen tytäryhtiö oli saanut pääomistajaltaan luxemburgilaiselta yhtiöltä 15 miljoonan euron suuruisen lainan. Tytäryhtiö oli ilmoittanut elinkeinotoiminnan tulosta vähennettäväksi 1 337 500 euroa lainalle kertyneitä korkoja. Laina oli vakuudeton ja eräpäivätön. Lainan kiinteä vuosittainen korko oli 30 prosenttia ja korko lisättiin lainan pääomaan. Laina voitiin maksaa takaisin vain emoyhtiön vaatimuksesta. 

Verottajan mielestä laina oli oman pääoman ehtoinen sijoitus, jolloin korot eivät ole vähennyskelpoisia. Minustakin tämä on selvää rahojen siirtämistä verottajan ulottumattomiin, mutta KHO on eri mieltä.

KHO katsoi lainan korot vähennyskelpoisiksi

KHO:n päätös oli epäilemättä ihan lain kirjaimen mukainen, mutta lain henkeä vastaan se sotii. Onhan tämä lainaksi aika kummallinen. Emoyhtiö myöntää tytäryhtiölle 15 miljoonan vakuudettoman ja eräpäivättömän lainan 30 %:n korolla eikä lainaa voi edes maksaa takaisin ennen kuin emoyhtiö sitä vaatii.

Tämän KHO:n päätöksen jälkeen ei lainaa vaadita koskaan maksettavaksi, vaan sitä otetaan lisää. Sitä enemmän otetaan lisää, mitä enemmän tytäryhtiö tuottaa voittoa. Samoin tulevat tekemään kaikki kansainväliset yhtiöt, joilla on Suomessa toimintaa.

Selostuksen KHO:n ratkaisusta voitte lukea täältä.

 

 

 

Pääsy kielletty

Sodankylän Kevitsan kaivoksella on ilmeisesti muhimassa seuraava ympäristökatastrofi. Siellä kaivoksen jäteallas on rakennettu ilman erillistä pohjaa, pelkälle moreenipinnalle. Keväällä aloittanut kaivos pumppaa altaaseen jätevettä, vaikka valitusprosessi luvan myöntämisestä on kesken KHO:ssa.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Sodankylän kunta ja Vaasan hallinto-oikeus vaativat kestävää pohjaratkaisua, mutta kaivos ei halua investoida kymmentä miljoonaa euroa omalta kannaltaan tuottamattomaan rakentamiseen.

Kaivoksen johdolla on julkisuuden suhteen melkoinen asenneongelma. Jäteallasta ei saa kuvata eikä yhtiön johto anna aiheesta haastatteluja. Näyttää siltä, että monikansallinen FQM on australialaisen johtajansa mukana tuonut Suomeen kansainväliset tavat. Niiden mukaan yhtiö elää miten haluaa eikä asia kuulu tippaakaan alkuasukkaille.

Sodankylän kunnanjohtaja puhuu kohteliaasti kulttuurieroista. Kaivoksen johto kuulemma harjoittaa sujuvaa small talkia yhdentekevistä asioista, mutta kaivoksen toiminnasta ei puhuta. Vartijat huolehtivat tehokkaasti siitä, että tietoja ei tihku julkisuuteen.

Meininki on kuin suoraan jostain kehitysmaasta, jossa ylikansalliset yhtiöt porsastelevat mielensä mukaan. Nämä suuryritykset toimivat kuin valtio valtiossa. Niillä on oma elämänsä ja omat poliisivoimansa pitämässä alkuasukkaat loitolla.

Samat tavat näyttävät olevan käytössä myös pääosin kotimaisessa omistuksessa olevassa Talvivaarassa. Viime viikolla näytettiin televisiossa, kuinka vartijat juoksentelivat liian uteliaiden toimittajien perässä häkillä uhkaillen. Eilen ohjelmassa 45 minuuttia näytettiin Greenpeacen aktivistien toimintaa. Kun järjestön edustaja otti vesinäytettä kaivosalueen ulkopuolella, niin vieressä seisoi siniset vilkkuvalot leiskuen kaivoksen vartijoiden auto. Gorillat olivat valppaina.

Ei Suomessa näin toimita. Alueella liikkuvien turvallisuus on tietysti varmistettava, mutta uhkaileva käytös on liioittelua. Väkisin herää epäilys, että näillä yhtiöillä on paljon salattavaa ja jäljet alkavat näyttää siltä, että sitä salattavaa oikeasti on.

Vanha kriisitiedottamisen ohje on, että pitää kertoa enemmän kuin osataan kysyä. Kaivosyhtiöiden strategia näyttää olevan täydellinen hiljaisuus aina viimeiseen pakkoon asti. Seuraavaksi nämä kaivosten gorillat varmaan rupeavat ampumaan liian uteliaita, kuten suuressa maailmassa tehdään.

Perusteluksi käy kaikki

Kun Juuan kunnanhallitus tekee kiireissään menettelyvirheen, niin sen selittelyksi käyvät kaikki mahdolliset perustelut. Jos ei muuta keksitä, niin kaivetaan esiin vanha KHO:n ratkaisu vuodelta 1971 eli ajalta, jonka jälkeen Kuntalakia on uudistettu perusteellisesti peräti kaksi kertaa.

Kunta houkutteli paikallisen vanhustentaloyhdistyksen bulvaanikseen hakemaan RAY:n rahoitusta kunnan omaan projektiin. Asialla oli niin kiire, että se päätettiin yhden ainoan päivän aikana sekä sosiaali- ja terveyslautakunnassa että kunnanhallituksessa. Tapahtumista olen kirjoittanut tarkemmin täällä vedatyksen-makua

Kunnan jäsen teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä lain ja kunnan oman hallintosäännön vastaisesti. Hallintosäännön 12 §:n mukaan käsittelyn pohjana on esittelijän ehdotus. Jos esittelijä muuttaa ehdotustaan, pohjana on muutettu ehdotus. Tässä tapauksessa esittelijä ei muuttanut ehdotustaan, joten asiasta olisi pitänyt äänestää. Kunnanhallitus ei kuitenkaan äänestänyt, vaan totesi jäsenen tekemän vastaehdotuksen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

Oikaisuvaatimuksen hylkäämistä kunnanhallitus perusteli KHO:n vuonna 1971 antamalla ratkaisulla. Silloin jonkun kunnan valtuusto oli vähän samanlaisessa tilanteessa hyväksynyt vastaehdotuksen ilman äänestystä sen jälkeen, kun puheenjohtajan tiedusteltua asiaa ei kukaan ollut kannattanut pohjaesitystä.

Tämä pölyinen päätös olisi saanut pysyä historian komerossa. Se koski kunnanvaltuuston päätöksentekoa, joten sitä ei voi sellaisenaan soveltaa kunnanhallitukseen. Siihen aikaan laki ei edes asettanut esittelylle kunnanhallituksessa määrämuotoa eikä mitään kunnan hallintosääntöä ollut olemassa. Kuntalaki on uudistettu perusteellisesti vuosina 1979 ja 1995, joten oikeastaan pitää nostaa hattua näin kekseliäälle sukeltamiselle historiaan.

Vaikka näin kekseliäitä oltiinkin, niin ei alkuperäinen virhe muuksi muutu. Kunnanhallitus joko käsitteli asian väärin tai sitten pöytäkirja laadittiin virheellisesti kokouksesta poikkeavalla tavalla. Ei siellä lue, että puheenjohtaja olisi tiedustellut esittelijän ehdotuksen kannatusta. Hylätessään oikaisuvaatimuksen kunnanhallitus oikeastaan vain selittelee historian ennakkotapauksella tarkoitustaan, vaikka päätösprosessi ja pöytäkirjan laatiminen menivätkin iloisesti pieleen.

Tämä kuvastaa hyvin kunnan toimintatapoja. Kun jotain halutaan tehdä, niin sehän tehdään. Siinä eivät paljon paina muotomääräykset eikä edes lainsäädäntö. Muuten asialla ei ole isoa merkitystä, mutta aika ikävän kuvan se antaa päätöksenteosta.

Kerrotaan nyt vielä sekin, että minä en ollut se oikaisuvaatimuksen tekijä. Minä vain tarkkailen sivusta.