Yllätys löytyi korvan alta

Maastojengi sääntöjenmukaisessa alotuksessa. Hilpalla näyttävin sadetakki. Kuva: Karo Pihlström

Niin kuin jo aiemmin vouhotin, oli tarkoitus ratsastaa tänään kilvan. Luokkana olisi ollut meille ihan pätevä 60-70cm. Yli päästään, jos tahtotila on oikea, vaikka keskiviikon harjoitukset olivat niin lähellä persettä, kuin se turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista, sikäli mikäli perse on huono asia. Ajatus oli, että uuteen nousuun kisoissa sitten. Noei.

Lauantaina lähdettiin porukalla maastoon, hyvää jumppaa ennen kisoja. Yhden meistä piti vetää maastolenkki viidelle TODISTAJIEN LÄSNÄOLLESSA (opiskelee harrasteohjaajaksi), ja niinhän me lähdettiin. Niin kuin on tavaksi tullut, satoi ihan ns. homona. Pakattiin siinä kiroilun lomassa sitten kunnolla sadeasuja päälle. Sanomattakin kai selvää, että sade loppui, kun lähdettiin. Eli valmiiksi hiessä.

Alkumatka meni ihan okei. Ensimmäisen yhteisravin alkaessa yksi hevosista menetti täysin itsehillintänsä ja alkoi loikkia holtittomasti. Lopetimme ravaamisen. Melko pitkään käveltyämme päätimme uhmata kaikkea ja kokeilla ryhmälaukkaa. Alku menikin suorastaan oudon asiallisesti, kunnes edessäni olevan hevosen takakaviot osoittivatkin yks’ kaks’ taivasta kohti ja henkilö suistui selästä. Mitä ihmettä? Ennusmerkkejä ei ollut missään nähtävillä! Jalkaanhan siinä sattui, ihmisellä, ja niinpä lähdettiin porukalla etsimään paikkaa, josta ratsastaja pääsisi takaisin selkään. Hevonen iso, ihminen pieni.

Kun sitten löytyi kaivonkansi, josta ponnistaa, hevonen kekkuloi miten sattuu. Minä sitten avuliaana jalkauduin ja menin jeesaamaan – onhan oma hevoseni suht järkevä, päässen selkään mutkattomasti takaisin. No pääsin juu, mutta jo oli silloin eteemme kurvannut ryhmä metsästäjiä, jotka ilmoittivat, että aika rivakkaan tulee muuten hirvi tuolta, ja ajattelimme ampua sen. Olimme että joo, me tuota noin mennään. Ihan reilua heiltä, että eivät ampuneet edes kohti. Loppumatka sujui muutenkin mielikuvituksettomasti. Koko kävelyn ajan tosin ihmettelin miksi Hilppa rempoo päätään kovin, vaikka oli pitkä ohja. Kun sitten päästiin tallin pihaan hokasin, että Hilpan korvien alukset on turvonneet. Siinä kohdin asuvat kaiketi jotkut rauhaset, ja niiden kiihtyminen viittaa tulehdukseen tai allergiaan. Ei ihme, että rempoi! Päätin katsella tilannetta aamuun.

Aivot ylikasvaneet tms?

Aamulla olinkin radanrakennusjengissä (oli jo muuten rakennettu) 8.45, ja otin katsauksen pieneen hevoseeni: edelleen pulleat, turvonneet korvanaluset. Kysyin Opelta mitä teen, hän sanoi, että pistä Histec-kuuri. Pistin. Kisat jäivät tulevaisuuteen. Huomenna näemme, miten ensimmäinen kymmenen napin setti vaikutti! Olihan sillä ollut jo pieniä näppylöitä pitkin kroppaa, mutta en jaksanut niistä pahastua, kun ajattelin, että josko valkuaisesta, ne häipyy aikanaan.

Pahkurat, pihkura soikoon.

Muuten Hilppa on ihan kunnossa, JÄÄTÄVÄ KIIMA päällä, lämpö kuitenkin vain 38 (kiimasta päätellen voisi olla esim. 78).

Ens viikolla sitten Horse Showta ohjelmassa! Juhuu! Meidän tallilta on yksi ratsukko Amateur Tourilla, sen jännääminen alkaa jo heti keskiviikkona. Mutta perjantaina nähdään kohteessa! Juhuu!

TÄSSÄ MITÄÄN KIIMOJA OLE KELLÄÄN.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.