Kavioliittoleirin syvässä päässä

Eka ratzuni, se hurja.

Terveinen maaseudulta, Hamulan kylältä, vai onkohan tässä kylä jossain, no ainakin Keitele on tuossa melko lähellä. Kolmatta kesää painetaan menemään Kavioliittoleirillä. Tänä vuonna ei ehditty ilmotellakaan ulkopuolisille kun leiri jo pamahti täyteen vanhaa sakkia. Kaksi uutta soluttautui mukaan, mutta tuntuvat sopivan! Ei ole vielä havaittu, että kaulailisivat toisiaan itkuisina tallin huussissa tms. Hyvä!

Meikä oli sitten tällä kertaa myös mukana tunneilla, talon hepoilla. No kuinkas sitten kävikään, että pääsin kokeilemaan vallan kivaa hevosta, joka on lainassa leirillä. Niin kivast kulki hän, kunnes yks kaks suutahti jostain tekemästäni ja heittäytyi kynttiläksi, elikkäs pystyyn. Hups. Oli ehkä ihan hyvä, että putosin, koska nousi nimittäin aika pystyyn. Viikon putoaminen siis hoidettu! Ei sattunut.

Toka ratzu, se hurjempi.

Toinen tunti oli periaatteessa lempeämpi, koska en tippunut, mutta olipahan eläimessä menoa! Oli nimittäin semmoinen pieni estetykki, jonka sileäkyvyt ovat jääneet hieman varjoon.  Omistaja oli ilmoittanut, että ”se ei oikein tykkää sileästä.” Huomasin. Mentiin kiihkeästi, hevosen kaula sylissä, mutta loppua kohti saatiin jokunen asiallinenkin askel. Otettiin tähtäimeksi, että viikon leirin jälkeen osaa liikkua myös tasaisella, maltillisesti. Kiinnostavaa! Tunsin itseni ihan yhtä aloittelijaksi kuin Hilpan kanssa.

Maru piti teoriatunnin hevosen rakenteesta.
Oppilaat eivät oppimiseltaan ehtineet edes hengittää!

Illalla käytiin tyyppäämässä perheen uusi sauna ja esitettiin siinä ohessa Pientä Merenneitoa, kun siihen aukesi niin kiva mahdollisuus. Siiderillä ei ollut asian kanssa MITÄÄN tekemistä.

Kyllä nainen on kaunis merenneitonakin! Jopa silloin, kun hylje uhkaa kiivetä rinnalle. Ja vedessä seisoo leijona.

Päivemmällä muuten kävi niin, että tepsuttelin tallin pihalla ja vastaan tuli noin äitini ikäinen nainen, joka kiiruhti tervehtimään. Ei se ole tavatonta lainkaan, mutta kun kävi ilmi, että a) hän on kuin onkin äitini vanha työtoveri ja b) tunnen hänen poikansa, tajuan taas, kuinka Suomi ei ole maa vaan kerho. Suomi, äitiemme maa!

Luit nyt Kavioliittoleirin jatkotarinasta osan 1/2019. Jatkoa seuraa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.