Lola O.
Lola O.

Ihan tavallinen tiistai; kuvia, naurua, poppareita ja selviytymistä

Tästäkin päivästä on taas selviydytty ja kotona ollaan, kun kello on hieman yli 20.00.

4.45 oli tänään herätys. Ohjelmassa olisi lähtö erään lehden kuvauksiin Helsinkiin, haastattelut päälle. Pakkasin mukaan aamupalan ja lounaan, ja jopa pienen pussin pähkinöitäkin, oletuksena että ainakin jonkin näistä ehtisin päivän aikana syömään. Eikä unohdeta aamukahvia.

5.15 Lähtö. Piti olla. Piti palata vielä tuomaan pojan lätkämailat autosta kotiin, siltä varata, että jäänkin Helsinkiin yöksi, enkä ehdi ajoissa huomisen illan treenirupeamaan mukaan. Mahdollisuuksia päivän kuvioille oli siis vielä tässä kohtaa kaksi.

5.20 Lähtö. Koska aamuruuhka Helsinkiin päin mentäessä on aina melkoinen, ja kasiin ja ysiin tähtääviä aikoja kannattaa välttää, tämä oli starttiaika, vaikka paikalla piti olla vasta 8.00.  Ajoitin taas kerran lähtöni niin, että olisin ennemmin tunnin etuajassa perillä, kuin samaisen tunnin ajan ruuhkassa stressaten paikalle ehtimistä. Löytyipähän taas tunti lisäaikaa tehdä vaikka autossa töitä.

Aamun kuvausmaisemat

7.10 perillä. Matkan kovin lämpötila oli -29. Juu, kyllä, kaipaan taas lämpimään! No, ajatukset pois lämpötilasta, kone esiin ja töihin. Tämä on sitä tehokasta ajankäyttöä.

8.00 Aloitettiin meikkaajaystäväni Susannan johdolla päivän kuvaukseen valmistautuminen. Nopeeta ja tehokasta, meikäläinen muuttui taas nopeasti luonnollisesta afroihmeestä vähän glamourimmaksi kuvauskohteeksi. Nopea aamupala ennen kuvia, ja töpinäksi. Maisemat ulkona olivat käsittämättömän kauniit, ehdin nähdä niitä vilaukselta kahvia hakiessa.

Yhden luottomeikkaajani, Susanna Ravean tutussa käsittelyssä.

12.00 Kauaa ei nokka tuhissut siinäkään touhussa, ja lopulta klo 12.00 olikin jo kuvat ja jutut tehty ja lounastakin maisteltu. Aika startata päivän seuraavaan osoitteeseen, Selviytyjät-ohjelman pressitilaisuuteen. Tässä kohtaa ehti myös selvitä, että huomisesta tulisikin etäpäivä, eli yöpyminen Helsingissä peruuntui juuri.

Nykyajan polaroid, kuvaajan valojentestauskuvaa ikuistettuna kännykällä.

12.20 seuraavassa lokaatiossa, ja pikainen meikin muutos, missäpä muualla kuin autossa. Paikalla olisivat taas toki meikkarit, mutta kun ei tiedä keitä, niin ei uskalla ottaa riskiä. Oma fiksaus eri lookkiin ja sitten tuleen, suden suuhun, toimittajien riepoteltavaksi, ja mitä näitä nyt on.

13.00 Pressitilaisuudessa saimme siis me tämän tuotantokauden Selviytyjät, kaikki paitsi yksi, nähdä ensimmäisenä ja median kanssa tuon ensimmäisen jaksomme. Kolme kirjainta, OMG. Onneksi oli popparit ja leffaseura kohillaan! Vaan eipä ole minkään ohjelman katsominen jännittänyt suhteessa näin paljon kuin tämän. Ihan hullua.

14.30-17.30 menikin sitten pressitilaisuudessa haastatteluissa ja erinäisissä kuvauksissa. Suu vaahdossa on siis höpötetty aiheesta kuin aiheesta taas koko päivä, eikä loppua näy. Yllättäen saavuin viimeisenä tilaisuuteen ja myös pois lähdin viimeisenä. Ei ollut yhtään saarelaista enää talossa.

17.30 Tässä kohtaa piti alkaa miettiä varasuunnitelma sille varalle, että joku toimittaja haluaa tahallisesti otsikoida ja uutisoida erään Selviytyjiin liittyvän yksityiskohdan minusta väärin. Kyseessä oli kohta, jossa kerroin ennen kuvauksiin lähtöä kuunnelleeni automatkoilla youtubesta joitakin jenkkien Selviytyjät-jaksoja. Ja paino sanalla KUUNNELLEENI. Trust me, väärin uutisointi voi helposti toteutua, koska joku jo siitä haastattelun yhteydessä kysyi. Voi hyvää päivää. Ei ole tosiaan ajaessani tapana katsoa muuta kuin liikennettä, kädet ja silmät ovat ihan vapaat ajamiseen.

Kasa Selviytyjiä, Vilma Bergenheim, Virpi Kätkä, Tuuli Matinsalo ja minä.

17.45 Kotimatkalle, ja monta puhelua odotti. Yhtäkään viestiä ei koko päivän aikana ehtinyt lukemaan, saati sitten vastaamaan, joten niitähän oli molemmat luurit täynnä nyt 17.45. Matka kului puheluiden ja ääniviestien parissa. Liukasta oli, ja vauhti oli siksi aika hidas. En ole enää liikenteessä yhtä hurjapäinen kuin nuorena, nykyään ajelen paljon alinopeuttakin, sitä ei nuoruudessa tapahtunut juuri koskaan.

20.00 Lapset kyytiin äidin luota, ja kotiin. Sitten blogin ja vielä odottavien työasioiden kimppuun. Poika totesi kotiin tultaessa ”sulla on ollut aika pitkä työpäivä, yli kymmenen tuntia.”  No, niinhän se taas on. Useimmiten nämä mun päivät ovat tälläisia, kun tekee monia hommia. Yrittäjän elämää, ja vielä jatkuu.

Lisää Selviytyjistä kuulette sitten lähempänä, pianhan se jo alkaa, 3.2, iik!

Kommentoi »

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Ihana, ihmeellinen ikääntyminen

Kaupallinen yhteistyö: Optikko KatajistoSattuikin, että tällä viikolla on somessa näkynyt kuvahaaate teemalla ”miten olemme muuttuneet kymmenessä vuodessa?”. Toisille kaikki muutokseen ja ikääntymiseen liittyvä aiheuttaa valtaisan kriisin, ja monet heistä tekevät kaikkensa näyttääkseen samalta ikuisesti, ja välttääkseen…

Rautaa, mokia ja glamouria

Olipa taas yksi keskiviikko täynnä ohjelmaa. Päivä toimistolla tuotantoyhtiön hommissa, ja sen jälkeen siirtyminen odotetun Iron Skyn The Coming Race-leffan maailman ensi-iltaan.  Joku saattaa muistaa lukeneensa, etten juurikaan tällaisissa tilaisuuksissa ikinä käy. En, koska ne…

Maailma vs minä, 39/41

Olen aina rakastanut matkustamista, ja uusien maiden ja kulttuurien kokemista. Jossakin kohtaa elämää tein itselleni tavoitteen, että uusia maita pitäisi kokea samaa tahtia kuin itselle kertyy ikävuosia. Ongelmahan tässä on tietysti raha ja aika. Kun on…

Tunnustuksia ystävyydestä…

Mä oon mielestäni yleisessä mittakaavassa aika huono ystävä. Riippuu tietysti siitä, mitä ystävyydeltä haluaa ja odottaa.  Mun ystävät asuu pitkin maailmaa, jotkut mun kanssa samassa kaupungissa, jotkut ihan toisissa kaupungeissa ja jotkut ulkomailla.  No, mua…

Me and my mondays

Taas on kyselty millaisia mun päivät on, niin tässä tulee taas. Otetaanpa käsittelyyn Loppiaisen jälkeinen maanantai, joka oli monelle se lopullinen töihin paluu pyhien jälkeen, ja lapsille paluu kouluun. Mulle tää oli ensimmäinen kokonainen työviikko,…

Rakas uni…

Rakas uni..  Olen pahoillani, että joudut olemaan suhteessamme se aktiivisempi ja määräävä osapuoli. Tiedän, etten vietä aikaa kanssasi niin paljon kuin toivoisit, enkä aamuisin ja päivisin siedä seuraasi lainkaan.  Tiedättekö että kirjoitin nuorena unipäiväkirjaa? No näin…

Tältä näytti mun vuoteni 2018

Vuoteen 2018 mahtui tiivistetysti paljon rakkautta, terveyttä, pelkoja, pettymyksiä, oivalluksia, riskien ottoa, hyppyjä tuntemattomaan, onnellisuutta ja paljon positiivisia asioita. Vuoden eka neljännes oli ehdottomasti haastavin, mutta sen jälkeen suunta on ollut ylöspäin.  Katsotaanpa..  Lähdin vuoteen…

Kuukauden Blogi: ”Kun ihmiset tapaavat minut”

Kun on yli 20 vuotta ollut julkisuudessa, alkaa monella olla jokin tarina siitä missä on minut tavannut.  Olipa jokin aika sitten tilanne, kun juhlissa ihmisten ohittaessa pöydän jossa istuin, lähes jokainen pysähtyi ”Tiedätkö, kun mulla…

Joulu: Juhlaa, stressiä vai lepoa?

Joulu on lapsuudessa ollut tosi kova juttu. Melkeinpä vuoden kohokohta. Eniten taisin odottaa aattoaamuun sijoittuvaa jouluratsastusta, jonka oma ratsastuskouluni aina meille kaikille hevosten hoitajille toteutti. Olihan se nyt siistiä, ilmainen ratsastus ja kaikki tallin nelijalkaiset samaan…

Paheista pahin?

Sanotaan että paheiden summa on vakio. Voi olla. Mutta mitkä lasketaan?  Niitähän meiltä kaikilta tosiaan löytyy, ja niitä voi joskus halutessaan luetella, mutta sen aika ei ole tässä blogissa. Multa löytyy yksi sellainen erikoinen piirre, joka…