Surun syli
Surun syli

Sytytä kynttilä

Tämän viikon surublogini aiheena piti olla Tukholma, mutta kirjoitankin itsemurhan tehneiden maanlaajuisesta muistopäivästä. Sitä vietettiin sunnuntaina 18.11. Kynttilätapahtuman on järjestäneet vuodesta 1992 lähtien Mielenterveyden keskusliitto ja Surunauha ry, ja se toteutetaan kaikilla niillä paikkakunnilla joilla itsemurhan tehneiden läheisille on vertaistukitoimintaa. Ja tarve muistaa niitä jotka eivät ole jaksaneet elää, niitä joita Helsinkiin ja Kuopioon talvella 2018 perustettu itsemurhien ehkäisykeskus ei ole ehtinyt tavoittaa, niitä joita itsemurhien maailmanlaajuinen, 10.9. vietettävä ehkäisypäivä ei ole tavoittanut kaikkia.

Läheskään kaikkia apu ei tavoita.

Läheskään kaikkia ei voida auttaa.

Läheskään jokaista itsemurhaa ei voida estää.

Siksi on tämä muistopäivä.

Jokainen itsemurhan tehnyt ihminen on ollut jonkun perheenjäsen (lapsi, lapsenlapsi, vanhempi, isovanhempi, puoliso, sisko, veli, täti, setä, serkku), rakastettu, ystävä, työtoveri, naapuri. Lähimmäinen.

Siksi jokainen itsemurhan tehnyt ansaitsee julkisen muistopäivän.

Joku kaipaa, suree, muistelee ja itkee itsemurhan tehnyttä läheistään.

Jokaista itsemurhaa kohti tehdään kymmenen itsemurhayritystä.

Jokainen itsemurha lisää läheisten itsemurhariskiä, mutta itsemurhasta puhuminen tai kirjoittaminen ei lisää itsemurhia.

Minun elämässäni kynttilätapahtuma on uusi perinne. Se on suruni pituinen, lapseni itsemurhasta alkanut vuosipäivä, ja tämä on kolmas kerta kun kokoonnun hänen läheistensä kanssa hänen haudalleen. En ole jaksanut haalia, painostaa, muistuttaa enkä houkutella heitä. Olen luottanut siihen että halukkaat tulevat jos ovat tullakseen. Meitä on kolumbaariossa pieni viiden hengen seurue, tai isohan se on, viisikin on monta surijaa, monta kaipaajaa, monta tämän saman menetyksen kokenutta. Viemme kynttilöitä ja vaaleanpunaisia ruusuja koko ikkunallisen leveydeltä, seisomme hautaparvella rivissä, itkemme, kosketamme hautakiveä. Hei, Vilhelmiina. On kuulas loppusyksyn päivä, aurinko paistaa matalalta, orava on jähmettynyt poseeraamaan Walter Runebergin hautaveistoksen viereiselle aidalle kokoprofiiliin tammenterho suussa. Ostan hautausmaan keskikäytävällä pieneltä tytöltä partiolaisten joulukalenterin ja annan sen miniälleni syntymäpäivälahjaksi, mutta hänellä on jo joulukalenteri, joten hän antaa sen pojalleni. Nyt heillä molemmilla on joulukalenterit, ja voimme jatkaa matkaa muualle haudattujen muistomerkille. Siellä sytytämme kynttilän lasteni tädille, ex-kälyni siskolle, joka kuoli avustetun itsemurhan seurauksena vuonna 2007. Pidämme pienen kasuaalin muistotilaisuuden kotonani Kalevankadulla. Pian kulman takana alkaa Vanhan kirkon yleisötilaisuus.

Kynttilät sytytetään illaksi sydämen muotoiseen piiriin Vanhan kirkon pimenevään puistoon. Näen kolme uutta tuttua, eri-ikäisiä naisia joiden perheenjäsen on tehnyt itsemurhan. Puuskittainen tuuli puhaltaa kynttilät yksi toisensa jälkeen sammuksiin kuin elämän liekin. Sytytämme ne yhä uudestaan ja uudestaan. Nämä kynttilät on pidettävä palamassa.

Vanhassa kirkossa on taas surullisen paljon ihmisiä. Bachin soolosellosarja, puhetta, Koiton laulu. Jotkut kuoron laulajista itkevät. Poikani pitää minua kädestä kiinni.

Tästä päivästä alkaa mielenterveysviikko. Sen teemana on tänä vuonna Mun elämä, hyvä elämä.

Läheisensä menettäneiden puheenvuoro, äiti ja hänen kaksi aikuista lastaan. Mitä aika tekee surulle. Miten kiinnittyä uuteen arkeen. Äidin syyllisyys ei hellitä, mutta syyllisyyden kanssa voi ehkä oppia tekemään sovinnon. Syyllisenäkin voi elää.

Syyllinen voi elää.

Kaksi nuorta poikaa itkee takapenkissä toisiinsa nojaten.

Me kaikki olemme täällä samasta syystä.

Tuttu nuori nainen suree isänsä itsemurhaa yksin penkissään. Syleilen häntä, ja kävelemme käsikkäin pimeään puistoon katsomaan sydämen muotoiseen piiriin sytytettyjä kynttilöitä. Nyt ne palavat. Niitä on niin monta, liian monta, enkä ole sittenkään täysin varma symboloivatko ne jokaista itsemurhan tehnyttä vai jokaista surevaa.

Jokaista itsemurhan tehnyttä suomalaista jää kaipaamaan vähintään kymmenen ihmistä. Joka päivä kahdesta kolmeen suomalaista tekee itsemurhan, ja joka vuosi noin 50.000 suomalaista yrittää itsemurhaa.

Marraskuun on vuoden pimein kuukausi.

Sytytän kynttilän joka päivä.

Mielenterveysviikko

Surunauha.net

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/itsemurhien-ehk%C3%A4isykeskus

Pari tuoretta ohjelmaa itsemurhasta:

https://yle.fi/aihe/ohjelma/akuutti

https://areena.yle.fi/1-4542150

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.