28.12.2017 Kiviä leivässä ”Kun näin on sovittu, niin sovitusta pidetään kiinni kaikkien asioiden ja puolueiden… 83
27.12.2017 Ihme on totta Jouluaaton aattona kirjoitin joulun työllisyysihmeestä ja kysyin, mistä työllisyystilastoihin tupsahti 60 000 työllistä lisää.… 38
26.12.2017 Vartiaisen työvoimavirrat Tänään kansanedustaja Juhana Vartainen jakoi Twitterissä minun aktiivimallia käsittelevän juttuni ja liitti… 40
26.12.2017 Menkäähän töihin! Muutaman päivän kuluttua tulee voimaan niin sanottu työttömyysturvan aktiivimalli. Sehän tarkoittaa sitä,… 75
25.12.2017 Epätoivoisen positiivista Anteeksi, että häiritsen teitä näin joulupäivänä. En vain mitenkään malta olla kertomatta… 41
24.12.2017 Yhdenvertaista joulua Pari päivää ennen viime joulua kerroin, että vain neljän ministerin muodostama työryhmä… 33
23.12.2017 Joulun työllisyysihme Jouluna tapahtuu tunnetusti ihmeitä, ja tämän hallituksen aikana niitä ihmeitä on tapahtunut… 48
22.12.2017 Hallituksen suolasilakka Maan hallitus on käänteinen joulupukki, joka juuri joulun alla kiersi heikoimmassa asemassa… 28
21.12.2017 Irvistys köyhille Eilen hallituspuolueet raivostuttivat kansaa päättämällä olla myöntämättä avustusta ruoka-apua jakaville järjestöille. Jo kahden… 74