Luovuus liikkeessä – oodi joukkoliikennevälineille
Martta oli aikanaan Espoossa töissä. Luovan alan töissä erään firman suunnittelijana. Hän kertoi myöhemmin, että inspiraatio iski aina samassa kohtaa Länsiväylää. Liike herätti kiireen ja stressin alle hautautuneen luovuuden.
Tiedän sen hetken itsekin. Takana ja edessä hiukan liian pitkältä tuntuva monotoninen taival, ympärillä liian tiheään ohi vilahtavat maisemat ja siinä – oivallus!
Tämän vuoksi kaipaan Espoota joskus. Mikään ei ollut kävelyetäisyydellä eikä lyhyen bussimatkan päässä mistään. Jos tahtoi jonnekin, oli istuttava sinnikkäästi julkisissa liikennevälineissä kunnes kyllästyksestä ja epätoivosta melkein pakotettuna nousi inspiraatio.
Nykyään en edes muista, milloin viimeksi istuin bussissa, sillä lailla oikeasti, yksin, pitkää matkaa. Kotikulmilla on kaikki, ja jos ei ole, kaikkialle pääsee liian nopeasti ehtiäkseen kyllästymään (paitsi vappuna Kaivopuistoon, mutta se on eri tarina).
Vähän samaan tapaan kuin tunnetusti luovuutta edistävä liikunta, myös kulkuvälineellä matkustaminen vapauttaa liikkujan suorittamisesta assosioimaan – tai niin minä olen sen tulkinnut. Bussi liikkuu puolestani eikä minun tehtäväkseni pysäkkien välillä jää mitään muuta kuin päättää romaanin kertojaratkaisu.
Ehkä kirjoituspäivät pitäisi sekä nostalgian että tuottoisuuden nimissä siirtää keittiönpöydän äärestä Jokeri-linjan bussiin.
Tai sitten kaupunki voisi rakentaa jonkin possujunan idealla toimivan, kenties aurinkoenergialla liikkuvan taiteilijavaunun Linnanmäen ympäri. Ilmoittaudun ensimmäiseksi asiakkaaksi. Ja kun pyydän Martan mukaan, meitä on jo kaksi!
