Houellebecqia mökämusiikin keskellä

Naapurissa pauhaa mökämusiikki, juopunut ja riehakas kolmi-nelikymppinen jengi viettää kesän päätöspippaloita. Minulla on ikkuna auki yöhön ja meteliin, lueskelen Lanzaroten lopeteltuani Michel Houellebecqin niin ikään suomentamatonta esikoisromaania, jota joku arvostelija on luonnehtinut tietoyhteiskunnan ajan Sivulliseksi. No jaa, kyllä Houellebecqista huokuu se, että hän on lukenut Camus´ta ja Célineä myös, ehkä enemmän kuin olisi terveellistä.

Näin kirjan kertojaminä, hyväpalkkainen tietokoneohjelmoija, jolla ei ole lainkaan rakkauselämää:

“On raaka totuus, pohdin itsekseni, että yhteiskunnassamme seksi muodostaa rahan rinnalla toisen erontekojärjestelmän, ja toimii yhtä säälimättömästi. (…) Aivan kuten rajoittamaton taloudellinen liberalismi, ja täsmälleen samoista syistä, seksuaalinen liberalismi tuottaa äärimmäisen köyhyyden ilmiöitä. Jotkut miehet rakastelevat päivittäin, toiset viisi tai kuusi kertaa elämässään, tai eivät koskaan. Jotkut miehet rakastelevat tusinoiden naisten kanssa, toiset eivät kenenkään. (…) Täydellisen vapaassa liberaalissa talousjärjestelmässä tietyt ihmiset kokoavat itselleen valtavia omaisuuksia, toiset kärvistelevät kurjuuden ja työttömyyden kurimuksessa. Täydellisen vapaassa seksuaalisessa järjestelmässä eräillä ihmisillä on vireä ja innostava eroottinen elämä, toiset joutuvat tyytymään masturbaatioon ja yksinäisyyteen.”

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Romaani Lanzarotelta

Kirjoitin taannoin nuivaan sävyyn norjalaisesta kirjallisuudesta. Michel Houellebecq -tai siis hänen kertojaminänsä – heittäytyy pisteliääksi luonnehtiessaan norjalaisia turisteja pienoisromaanissaan Lanzarote: “Norjalaiset ovat läpikuultavia. Aurinkoon joutuessaan he palavat välittömästi.” Houellebecqin mukaan norjalaiset auttoivat luomaan Lanzarotelle matkailuelinkeinon 1950-luvulla, mutta hylkäsivät paikan ja jättivät jälkeensä autioituvat ravintolat. “Saari sijaitsi liian kaukana etelässä heidän toiveistaan – kuten André Breton olisi saattanut tokaista hyvänä päivänään”, Houellebecq kirjoittaa.

Entä britit? Houellebecqin mukaan he vastaavat kysyttäessä miksi valitsivat juuri tämän matkakohteen: “Tulin tänne, koska olin täällä viime vuonnakin.” Mutta ennen kaikkea britit menevät sinne, missä tietävät kohtaavansa runsaasti maanmiehiään ja -naisiaan.

“Ranskalaisista on turha edes puhua”, Houellebecq toteaa ilmeisen alistuneesti eikä malta olla piikittelemättä Guides du Routardin matkaoppaita, joiden poliittisesti ylikorrekti pohjavire(ekoystävällisyys, humanismi, tiedostavuus, autenttisuuden kaipuu) määrittää hänen mukaansa typeryyden kansainväliset standardit.

Lanzarote – jota ei ole suomennettu – on jonkinlainen sarana Oikeus nautintoon -romaanin ja Mahdollisen saaren välillä. Houellebecqille turismi lieveilmiöineen näyttäytyy jälkiteollisen ajan markkinatalouden kiteytymänä. Valmismatkan osto – tunne, mystiikka, elämysten odotus – kuvaa puhtaimmin aikamme kaupallisen vaihdannan luonnetta.

P.S.
Houellebecqin mielestä Lanzarote on matkakohteena omiaan hermeettisille ranskalaisille lyyrikoille, joiden runous edustaa kuulasta, tiivistä ja kuviltaan tarkkarajaista modernismia. Lanzarotella tällaisilla lyyrikoilla on hänen mukaansa runsaasti aikaa kirjoitella Guillevicin tyyppisiä kolmisäkeitä, tähän tapaan:
Kivi.
Pikkuinen kivi.
Sinä hengität.”
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *