Keväinen päivä, huoltamon baari valtatien varrella. Kolme urakkamiestä astelee pöytään tarjottimillaan maitokahvi ja munkkirinkilä. Salin nurkassa katonrajassa televisio näyttää kuvaa amerikkalaisten valloittamasta Bagdadista. Paikalliset yrittävät kaataa Saddam Husseinin patsasta, kiipeilevät tyrannin olkapäillä, repivät, raastavat ja kiskovat, mutta eivät saa rumilusta nurin.
Urakkamiehet hörppivät kahvia ja haukkaavat munkkirinkilää, katselevat vaitonaisina irakilaisten kuvainkaatajaisia. Aamun työrupeaman nostattama lämpö on puskenut hien pintaan, tekee mieli vähentää vaatetusta. Kolmikon raavain riisuu takkinsa ensimmäisenä ja toiseksi raavain heti perään, molemmilla on yllään haalistunut rakennusfirman T-paita.
Hintelin haluaisi laistaa, mutta raavaiden työtovereiden vaativa tuijotus ei anna siihen mahdollisuutta. Alistuneesti hän vetää vetoketjun auki ja riisuu takkinsa tuolin karmille. Takin alta paljastuu paita, jossa on Einsteinin kuva ja maailmankuulu kaava E=MC2. Hintelin tuntee punan kihoavan kasvoilleen, raavaat työtoverit vilkaisevat säälivästi, mutta eivät virka sanaakaan.
Televisiossa amerikkalaiset tulevat irakilaisten avuksi ja kiskovat Saddamin patsaan jalustaltaan panssarivaunuihin kiinnitetyillä teräsvaijereilla. Raavain urakkamies pyyhkii munkkisokerin suupielistään, hörppää kuppinsa tyhjäksi ja tokaisee pöydästä noustessaan: “Eipä maittanut työnteko kauaa rättipäille.”
Miehet poistuvat peräkanaa keväiseen auringonpaisteeseen, hintelin viimeisenä.
Kännykästä olen tullut miettineeksi sellaista, kun puhutaan säteily- ym vaaratekijöistä sitä käytettäessä, että viimeinkin, kun suomalainen sai yhteyden toiseen ihmiseen, se olikin hänelle kuolemaksi.